Joulukuun käänne voi olla merkittävä: ”Antaa toivoa, että pohjilla on käyty”
Yritysten luottamuksen kääntyminen parempaan on ekonomistin mukaan merkki siitä, että pohjakosketus on mahdollisesti saavutettu.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Yritysten luottamuksen kääntyminen parempaan on ekonomistin mukaan merkki siitä, että pohjakosketus on mahdollisesti saavutettu.
Miltä pesula-alan yrittäjästä, Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Jenni Parpalasta tuntui, kun yrityksen kassa oli tyhjä ja kaikki meinasi kaatua päälle? Ja…
Alihankintayrityksen yrittäjä kertoo, että isot yritykset saattavat ehdottaa jopa 120 päivän maksuaikaa.
Kehitä johtamistaitojasi ja organisaatiosi laatua kahden tunnin intensiivikoulutuksessa. Opimme W. Edwards Demingin laatujohtamisen ydinkonseptit ja niiden soveltamisen käytäntöön aina yhden…
Rakennushankkeita valmistui vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Yrittäjien asiantuntija odottaa konkurssihakemusten määrän pysyvän korkealla ainakin alkuvuoden.
Harva yrittäjä on työttömyyskassan jäsen.
Hieman yli puolet yrittäjistä on järjestänyt itselleen työterveyshuollon palvelut. Työterveyshuollon järjestäminen itselle on yleisempää, kun yrityksessä työllistyy muitakin henkilöitä, kertoo…
Tilintarkastajien näkemyksiä mittaavan tilintarkastajabarometrin mukaan vuonna 2024 investoinnit vähenevät ja epävarmuus lisääntyy monella toimialalla.