Lopettaneiden yritysten määrä kasvussa
Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa lopettaneita yrityksiä oli enemmän kuin koko vuonna 2019 yhteensä.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa lopettaneita yrityksiä oli enemmän kuin koko vuonna 2019 yhteensä.
Turkulaisyrityksessä kamppaillaan liian kovan kasvun kanssa. Se aiheuttaa ongelmia sukupolvenvaihdokselle.
Yritysten taloustilanne on hieman parantunut alkusyksystä. Lähes puolet Yrittäjägallupiin vastanneista pk-yrityksistä arvioi tilanteensa hyväksi.
Yritysten taloustilanne on hieman parantunut alkusyksystä. Lähes puolet Yrittäjägallupiin vastanneista pk-yrityksistä arvioi tilanteensa hyväksi.
Pirkanmaan Talous -julkaisu julkaistaan vuosittain yhteistyössä Pirkanmaan Yrittäjien, Tampereen Kauppakamarin, Pirkanmaan liiton sekä Business Tampereen toimesta. Se käsittelee toimialojen nykytilaa…
Tuore maksuviivetutkimus avaa yritysten taloustilannetta kuluvan vuoden kolmannelta neljännekseltä.
Oman yrityksen liiketoiminnasta huolehtiminen on yrittäjän ykkösprioriteetti. Kun kaikki menee hyvin, firma tuottaa rahaa. Tämä raha kannattaa laittaa tekemään töitä…
Nato-jäsenyys on eniten investointihalukkuutta lisäävä tekijä Suomessa, tuore Yrittäjägallup kertoo.
Yleinen arvonlisäverokanta nousi syyskuun alussa 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Lappilaiset yrittäjät kertovat, kuinka muutoksen nopea voimaantulo yllätti ja toi mukanaan…
Talousfoorumissa paljastamme odotetuimmat luvut: maakunnan toimialojen tuoreet liikevaihtotiedot sekä Pirkanmaan Talous 2024 -katsauksen. Lisäksi luvassa on viimeisimpiä tilastoja ja ennusteita…