YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

27.6.2019 klo 11:36
Uutinen

Yksinyrittäjä Johanna Janhonen on yhteisön asialla

Johanna Janhonen on yksi Suomen harvoista yhteisömanagereista. Mitä yhteisömanageri tekee?

Yrittäjä Johanna Janhonen on suunnannut katseensa jo ensi vuoden tammikuuhun. Silloin hän järjestää jo yhdeksännen yhteisömanagereiden CMADFI-tapahtuman, ensimmäistä kertaa Helsingissä.

CMADFI-päivää valmistellaan tietenkin yhdessä yhteisön kanssa. Janhonen saa päivän järjestämisestä pienen korvauksen, mutta suurimman osan parin–kolmen kuukauden työstä hän tekee ilmaiseksi.

– Tapahtuman järjestäminen on jatkuvaa oppimista itsellekin. Yksinyrittäjänä saan samalla paljon tarpeellista tietoa siitä, mitä yritykset tarvitsevat.

Saamansa oppia Janhonen voi hyödyntää Piilotettu aarre -yrityksessään, joka tarjoaa muun muassa some-koulutuksia ja -konsultointia.

– Palautteen mukaan kävijät saavat CMADFI-päivästä hyvän läpileikkauksen viestinnästä. Isossa roolissa on verkostoituminen samantyylistä työtä tekevien kanssa.

Yhteisömanagereita on Suomessa vielä vähän, suurin osa tapahtumaan osallistujista työskentelee viestinnän tai somen parissa muilla titteleillä.

– Yhteisömanageri ajaa yhteisön asiaa ja vastaa sen toiveisiin ja tarpeisiin. Some-manageri on useimmiten yrityksen asialla ja tekee markkinointiviestintää. Toki hyvin hoidettu yhteisömanagerointi on samalla parasta markkinointia, Janhonen avaa.

Sisältöä Wikipediaan

Yksi osa Johanna Janhosen asiakastyötä on Wikipedian sisällöntuotanto. Siinä hän on melkeinpä ainoita palvelun tarjoajia Suomessa.

– Sisällöntuotanto on kovasti nousussa. Olen tehnyt maksullisia Wikipedia-päivityksiä vuodesta 2010 asti. Viime vuonna rikoin aiemman ennätysvuoden tuloksen peräti tuplaamalla tekemieni päivitysten määrän.

Myös Wikipedian parissa Janhonen osallistuu vapaaehtoistyöhön. Syksyllä on luvassa ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa, Tukholmassa järjestettävä Wikimania-tapahtuma. Janhonen vetää siellä vapaaehtoisten viestintätiimiä.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski(at)yrittajat.fi