YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

21.8.2020 klo 10:30
Uutinen

Koronakesä toi myyntipiikin maalitehtaalle ja ryntäyksen pc-pelien sekä pyörien pariin – ”Asiakaspalvelussa oli haastetta pysyä tahdissa”

Koronan takia ihmiset ovat viettäneet kotiympyröissä rutkasti normaalia enemmän aikaa keväällä ja kesällä. Kriisi on syönyt monen yrityksen myyntiä, mutta kriisissäkin jotkut alat hyötyvät tilanteesta.

”Kun ollaan jumissa kotona, kyllähän aikaa käytetään helposti pelaamiseen.” ”Koronan aiheuttama kotoilu ja kiinnostus kodin kunnostamiseen ovat suosineet liiketoimintaamme, ei käy kieltäminen.” Nämä sitaatit ovat Colossal Order -peliyhtiön ja Virtasen Maalitehtaan toimitusjohtajilta.

Tamperelainen Colossal Order keskittyy pääosin pc-simulaatiopelejä.

– Tuorein pelimme Cities: Skylines on lippulaivatuotteemme, kertoo toimitusjohtaja Mariina Hallikainen.

Yritys julkaisi lisäosan Cities: Skylines -peliin maaliskuu lopulla, joka myi hyvin. Lisäosia tehdään keskimäärin kaksi vuodessa. Hallikaisella on vasta ensimmäisen kvartaalin myyntiluvut, sillä julkaisija toimittaa ne jälkijunassa. Kakkoskvartaalin luvut ovat tiedossa elo-syyskuun vaihteessa.

Lisäosan julkaisun jälkeen käyttäjämäärä nousi parhaimmillaan 56 000 yhtäaikaiseen pelaajaan.

– Meillä oli asiakaspalvelussa haastetta pysyä tahdissa keväällä, se oli kyllä villiä.

Cities: Skylines -peliä on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta.

”Pelialalla liikevaihdot heittelevät valtavasti” – Perusasiakas 18–45-vuotias insinööriluonne

Peliyhtiö työllistää 26 henkilöä. Vuonna 2009 perustetun yrityksen ansaintamalli onn pelialalle tyypillinen: Colossal Order on myynyt kahden pelinsä immateriaalioikeudet julkaisijalle Paradox Interactivelle ja julkaisija maksaa yritykselle siitä, että se kehittää immateriaalioikeuksien alaista työtä eteenpäin.

– Lisäksi julkaisijan kanssa on rojaltisopimukset. Teemme julkaisijan kanssa yhteistyötä, ja julkaisija hoitaa jakelun ja markkinoinnin. Saamme myyntiraportit kvartaaleista kahden kuukauden perästä. Olemme Colossal Orderilla aina halunneet keskittyä puhtaasti pelien tekemiseen.

– Liikevaihdossa tulee olemaan pieni dippi tälle vuodelle. Julkaisutahti tulee olemaan hitaampi, sillä meillä ollut pieniä haasteita nykyisten projektien kanssa, ja tiettyjä myyntejä siirtyy myöhempään ajankohtaan. Pelialalla liikevaihdot heittelevät valtavasti.

Liikevaihtoa syö myös sijoitusomaisuuden arvon heikkeneminen.

Mikä on pc-pelien tärkein myyntikanava?

– Steam, se on suosituin pc-pelimarkkinoilla. Verkkokauppa ottaa 30 pinnaa jokaisesta pelin myynnistä.

Suomen osuus myynneistä on vain prosentti, enemmistö asiakkaista on Amerikasta ja keski-Europasta.

– Perusasiakkaamme on 18–45-vuotias insinööriluonne, tavallisimmin mies, Hallikainen kertoo.

Virtasen Maalitehtaalla siirryttiin kevääksi kahteen vuoroon – Kysyntä ollut ennätyksellisen suurta

Koronan aiheuttama kotiin jämähtäminen ja kiinnostus kodin kunnostamiseen on lisännyt maalienkin kysyntää.

– Kodin kunnostamisinto on suosinut liiketoimintaamme, sitä ei käy kieltäminen, Virtasen Maalitehtaan toimitusjohtaja ja vähemmistöomistaja Kimmo Suomi sanoo.

– Olemme olleet koronasta hyötyneellä puolella. Maalia on myyty enemmän kuin koskaan aiemmin.

Virtasen Maalitehtaan liiketoiminta on ollut kasvukäyrällä vuodesta 2007 lähtien joka vuosi, ainoastaan vuonna 2011 liikevaihto tipahti, muuten liikevaihto on kasvanut 10 prosentin tahtia vuosittain.

– Kuluvan vuoden kasvuluku tulee olemaan kaksinumeroinen, eikä ensimmäinen numero ole ykkönen eikä siinä ole desimaalipilkkua, Suomi kertoilee.

”Heräsimme tilanteeseen tammikuussa ja olimme yhteydessä tavarantoimittajiin”

Perustaja Aimo Virtasen perhe omistaa yrityksen. Yritys työllistää 10 vakituista työntekijää, kesätyöntekijöitä oli kuluneena kesänä parhaimmillaan kymmenen henkilöä.

– Meillä olisi tarpeita rekrytoida lisää, mutta tässä kohtaa on tietynlainen epävarmuus siitä, mitä tuleman pitää. Todennäköisesti vielä tänä vuonna rekrytoimme lisää tekijöitä.

Myydyimpiä tuotteita ovat olleet Virtasen 4 Öljyn Maali ulkokäyttöön, puuöljyt ja terassiöljyt.

Toimitusjohtaja Kimmo Suomi kertoo heidän heränneen koronatilanteeseen jo tammikuun lopussa, ja selvittäneen silloin tärkeimpien raaka-aineiden saatavuuden.

– Huhtikuun lopulla alkoi näyttää siltä, että tätä vauhtia ei tavara riitä, vaikka olimme jo varautuneet yli 10 prosentin kasvuun hankinnoissa. Teimme lisätilauksia ja olemme onnistuneet vastaamaan suht hyvin kysynnän kasvuun.

Maalitehtaan tärkeimpiä raaka-aineita ovat pellavaöljyvernissa, pigmenteistä titaanioksidi ja muut pigmentit. Virtasen Maalitehdas toimii kotimarkkinoilla.

– Annan maan hallitukselle tunnustusta koronakriisin hoidosta. Onneksi ei ole laitettu tuotantoa alas, vaan on pidetty kotimaan pyörät pyörimässä jollakin tasolla.

Pyöräliikkeillä loistava sesonki – Ihmiset siirtyivät julkisista kulkuneuvoista pyörien päälle

Vuodesta 1994 polkupyöriä maahantuonut ja myynyt Bike Import Finlandin toimitusjohtaja Jari Luostarinen kertoo palkanneensa keväällä perusvahvuuden päälle kaksi uutta sesonkityöntekijää, kun pyörien menekki on ollut normaalia isompaa.

Pyöräliikkeillä on mennyt keväällä ja kesällä todella hyvin. Yksittäisiä malleja on päässyt loppumaan lauttasaarelaisessa Larun Pyörässä.

– Kaukoidässä tehdään paljon runkoja ja komponentteja, kun siellä jouduttiin sulkemaan tehtaita, koko Euroopan markkinoille tuli pula komponenteista ja tuotantoketjuun isot häiriöt.

Bike Import Finland maahantuo pyöriä Saksasta sekä tulevaisuudessa myös Kaukoidästä. Yrityksellä on Larun Pyörä myymälä Lauttasaaressa Helsingissä sekä erillinen sähköpyöräliike samassa kiinteistössä. Yritys kehitti ja toi markkinoille vuosi sitten oman pyörämerkin ja malliston, Active-tuotemerkin. Mallistosta löytyy myös sähköpyöriä.

– Maalis-toukokuu ovat aina hullua aikaa, mutta nyt touko- ja kesäkuu olivat poikkeuksellisen kiireisiä. Myimme paljon perustuotteita, kuten hybridipyöriä.

Polkupyörä pitää aina kasata asiakkaalle. Lisääntyneen kysynnän vuoksi luovutus asiakkaille on ollut normaalia pidempi, vähintään 10 päivää, toimitusjohtaja kertoo.

– Liikevaihtomme tulee kasvamaan 25 prosenttia viime vuodesta. Meillä olisi muutenkin liikevaihto noussut 10 prosenttia. Olemme aika tunnettu toimija alalla, olleet jo monta kymmentä vuotta.

Luostarisen poika Mikael Luostarinen on osakkaana yrityksessä ja hoitaa Larun Pyörän -liikettä. Perheyrityksessä tukkukauppa ja jälleenmyyntiverkosto on toisen pojan Juhana Luostarisen vastuulla.

Luostarinen on huomannut, että uusi sukupovi on kahta aiempaa sukupolvea kiinnostuneempi polkupyöristä.

– Kyllä green thinking on enemmän ajatuksissa. Uusi sukupolvi on valmis maksamaan myös laadusta sekä arvostavat hyvää palvelua.

Kuvat: Mariina Hallikaisen kuvannut Saana Säilynoja, 2. kuvassa Kimmo Suomi ja alin kuva: Bike Import Finland

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi