Äiti ja tytär veivät keppihevoset maailmankartalle: “Tiivis vuorovaikutus on vahvuutemme”

Virva Klaasio ja Julia Aarrekivi ovat äiti ja tytär, jotka työskentelevät tiiviisti yhdessä omassa yrityksessään. Yritys tunnetaan etenkin keppariharrastajien keskuudessa, sillä se oli ensimmäinen alallaan.

Virva Klaasio: ”Olemme enemmän kavereita”

”Yrityksemme on syntynyt mielenkiintoisesti. Tyttäreni Julia halusi vuonna 2013, että teen hänelle kepparin eli keppihevosen. Hyvänä äitinä yritin parhaani ja tein jonkinlaisen version. Jälkikäteen ajateltuna se oli aika hirveän näköinen. Sanoin Julialle, että en tee yhtään kepparia enää koskaan, koska lopputulos oli niin ruma. Julia oli kuitenkin sinnikäs ja jatkoi keppareiden tekoa itse. Niistä tuli paljon hienompia kuin oma tekemäni.

Vuonna 2015 perustimme Julialle toiminimen, koska hänen tekemänsä kepparit olivat niin hienoja ja ne alkoivat kiinnostaa muitakin. Tuona vuonna keppariharrastus oli kovassa kasvussa ja alkoi saada huomiota. Pari vuotta myöhemmin koko homma alkoi kasvaa todella merkittävästi.

Yrityksemme Taikakeppari on maailman ensimmäinen keppihevosiin keskittyvä yritys. Kun perustimme toiminimen, kukaan ei tehnyt mitään vastaavaa. Meillä oli myös markkinoiden ensimmäinen verkkokauppa vain ja ainoastaan keppihevosille. Sittemmin kilpailu on kiristynyt, kun saman alana yrityksiä on tullut ja mennyt. Vuonna 2019 voitimme Hämeen Uusyrityskeskuksen Vuoden yrittäjä -kilpailun, ja tänä vuonna saimme Uusyrityskeskusten valtakunnallisessa kilpailussa kolmannen palkinnon. Onhan se aivan uskomattoman hyvä saavutus.

Minulla on pukuompelijan koulutus. Valmistumiseni jälkeen en päässyt tekemään oman alani töitä, koska Valtion Pukutehtaan toiminta loppui samoihin aikoihin. Olin kymmenen vuotta lääketehtaassa lääketyöntekijänä, kunnes perustimme Julian kanssa Taikakeppari Oy:n. Nyt voi sanoa, että olen enemmän omalla alallani, vaikka keppareiden tekemiseen ei ole olemassa peruskoulutusta. Sama ompelutekninen taito tähänkin tarvitaan samoin kuin pukuompelijan työssä.

Vaikka olen kasvanut yrittäjäperheessä, minulla ei ollut henkilökohtaista yrittäjäosaamista. Kun perustimme toiminimen 12-vuotiaalle tytölle, siinä oli omat kommervenkkinsä. Onneksi saimme apua kirjanpitäjältä.

Suhtauduin yrityksen alkuaikoina epäuskoisesti siihen, voiko olla edes totta, että suosio räjähti niin suureksi. Vuonna 2016 järjestetyssä Helsinki International Horse Showssa myimme koko vaarastomme loppuun kahdessa tunnissa.

Yhteispelimme Julian kanssa on toiminut aina hyvin. Nykyisin Julia toimii enemmän suunnittelijana, minä hoidan yrityksen paperihommia. Molemmat toki myös ompelemme. Julian opiskelut toisella paikkakunnalla ovat hieman hidastaneet yrityksen kehittämistä.

Mielestäni on kunnioitettavaa, miten Julia on suoriutunut yrityksen pyörittämisestä ja peruskoulusta samaan aikaan. Vaikea sanoa, mikä on ollut suurin syy menestykseen. Ehkä se, että Julialla on niin kova intohimo tekemiseen. Hän tekee kaiken sydämestään. Messuilla minun ei tarvitse enää opastaa häntä missään, hänestä on tullut tämän alan rautainen myyntiammattilainen.

Meidän suhteemme äitinä ja tyttärenä ei ole se perinteisin, mielestäni olemme enemmän kavereita. Vaikea sanoa, millaista elämämme olisi ilman yrittäjyyttä.

Julia Aarrekivi: ”Tuli onnistunut olo, kun äiti tuli mukaan”

”Oma keppariharrastukseni lähti liikkeelle ala-asteella. Luokkakaverillani oli keppihevonen, jonka hän oli tehnyt yhdessä äitinsä kanssa. Koulun jälkeen leikimme aina tämän kaverin keppihrevosilla. Tottakai minunkin piti saada sellainen ja pistin äidin tekemään. Siitä se innostus lähti. Keppariharrastuksessa minua kiehtoi eniten kädentaidot ja yhteisöllisyys. Kun olimme tehnyt ensimmäinen kepparin, piti saada tietysti toinen ja kolmas. Sitä kautta aloin itse valmistaa tuotteita.

Aluksi otin mallia kavereilta ja äidiltäni. Siihen aikaan netissä ei ollut juurikaan vielä ohjeita kepparien tekemiseen. Muistan, että ensimmäinen itse tekemäni keppihevonen oli tosi iso, vino ja kaikin puolin aika ruman näköinen. Hyvä keppihevonen on ratsastajan kokoon sopiva, ei liian iso eikä liian pieni. Värit ja koristelu on tärkeässä roolissa.

Muistan, että oli jännittävää olla 12-vuotias toiminimiyrittäjä. Oli paljon paperiasioita hoidettavana ja piti muutenkin opetella paljon uutta työn tekemisen ohella. Kaverit suhtautuivat tuolloin tosi hyvin, en kokenut kiusaamista toisin kuin moni muu keppariharrastaja koki ja kokee edelleen.

12-vuotiaana yrittäjänä en osannut miettiä, voisiko tästä tulla minulle ammatti isona. Siinä mentiin yksi kuukausi kerrallaan. Aloitin työn tekemisen yleensä kun tulin koulusta kotiin. Tein neljä, viisi tuntia päivässä ja sitten piti vielä hoitaa läksytkin. Kun äiti tuli mukaan toimintaan, siitä tuli aika onnistunut olo. Koin, että olemme tehneet yhdessä oikeita valintoja, joilla firma on kasvanut ja menestynyt. Äidin myötä toiminta muuttui ammattimaisemmaksi.

Yhteistyössämme on parasta se, että olemme olleet tiiviisti koko ajan yhdessä. Olemme vuorovaikutuksessa enemmän kuin normaalit työkaverit. Se on ollut ehdottomasti yksi vahvuutemme. Äiti hoitaa nykyisin paljon yrityksen paperiasioita, mikä on tosi hyvä juttu, koska se ei ole oma vahvuuteni. Minun vastuullani on pitkälti tuotteiden suunnittelu. Se hoituu tuotteiden tekemisen ohella. Mietin, millaisia hevosmalleja ja varusteita voisi jatkossa tehdä.

En osaa vielä sanoa, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Opiskelen parhaillaan Ypäjän hevosopistossa, mikä on aika erilaista kuin tämä yritystoiminta. Jos yritys on voimissaan vielä kun valmistun koulusta, lähden täysillä siihen mukaan. Tiedän, että äiti varmasti haluaisi, että olisin yrityksessä enemmän mukana tulevaisuudessa.”

Juttu on julkaistu Yrittäjä Plus -lehden numerossa 1/2021. Tilaa lehti täältä (59€/6 numeroa).

Kuva: Meeri Utti

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi