Kuva: Pixhill
21.8.2024 klo 06:39
Uutinen

Alemarkkinoinnin ohjeisiin päivitys – Taustalla ratkaisukäytäntö

Kuluttaja-asiamies tarkensi alimman hinnan ilmoittamista koskevat ohjeensa.

Kuluttaja-asiamies on päivittänyt ohjeensa tavaroiden alennusmarkkinoinnista. Linjaukseen lisätyt tarkennukset perustuvat kuluttaja-asiamiehen valvontatyössä syntyneeseen ratkaisukäytäntöön, Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tiedotteessa todetaan.

– Esimerkiksi printti- ja verkkomarkkinoinnissa ei usein kerrota alinta hintaa, jolla tavaraa on markkinoitu hinnanalennusta edeltäneiden 30 päivän aikana tai se kerrotaan epäselvästi esimerkiksi hyvin pienellä kirjasinkoolla tai linkin takana, KKV:n tiedotteessa jatketaan.

– Elinkeinonharjoittajan on aina ilmoitettava tavaran myyntihinta ja yksikköhinta yksiselitteisellä, helposti tunnistettavalla ja selkeästi luettavissa olevalla tavalla. Kun tavaraa markkinoidaan alennuksella tai alennettuun hintaan, tulee ilmoittaa myös alin hinta, jolla tavaraa on markkinoitu hinnanalennusta edeltäneiden 30 päivän aikana. Alin hinta on esitettävä selkeästi ja ymmärrettävästi, kertoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Niko Nurmela.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan alin hinta on ilmoitettava riippumatta siitä, missä markkinointikanavassa hinnanalennusilmoitus julkaistaan. Päivitetyssä linjauksessa on selvennetty muun muassa esimerkkikuvilla, miten alin hinta ja normaalihinta voidaan esittää.

– Yrittäjien on hyvä tutustua päivitettyyn linjaukseen ja linjauksessa esitettyihin käytännön esimerkkeihin, jotta hinnanalennusilmoitukset on jatkossakin toteutettu oikein, Nurmela jatkaa.

Lue kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus tästä.

Alemarkkinointi

Kuluttajansuojalain mukaan tavaroiden alemarkkinoinnissa on ilmoitettava myös alin hinta, jolla tavaraa on markkinoitu hinnanalennusta edeltäneiden 30 päivän aikana.
Säännös on ollut voimassa vuoden 2023 alusta alkaen.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus