YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

22.8.2019 klo 13:02
Uutinen

Alueen yksinyrittäjillä kasvuhalua – esteinä mm. työntekijän palkkaamisen hinta

Yksinyrittäjistä reilu viidennes ilmoittaa tavoittelevansa kasvua, mutta kasvulle nähdään rajoitteita. Niitä ovat mm. oman työajan vähyys ja työllistämisen riski ja kalleus.

Suomen Yrittäjien torstaina julkaistuun yksiyrittäjäkyselyyn vastasi Varsinais-Suomessa 125 henkilöä. Heistä päätoimisia on 109. Varsinais-Suomen vastaajista selkeä enemmistö on naisia, 62 prosenttia. Miehiä on 37 prosenttia (koko maa miehiä 49 prosenttia, naisia 50 prosenttia).

Selvitykseen vastanneista varsinaissuomalaisista suurin osa toimi kaupan alalla (16 prosenttia). Selkeästi suurimmalla osalla vastaajista on toiminimi (62 prosenttia vastaajista). Vastaajista 36 prosentilla on osakeyhtiö.

Varsinais-Suomen Yrittäjien paikallisyhdistysten jäsenyrittäjistä 58,5 prosenttia ilmoittaa olevansa yksinyrittäjiä.

– Yksinyrittäjien joukkoon mahtuu paljon erilaisia yrityksiä. Osa haluaa kasvaa, osan toiminta esimerkiksi nojaa vahvasti yrittäjän osaamiseen eikä tarvetta tai halua hankkia lisäkäsiä ole. Yrittäjäjärjestössä pyrimme palvelemaan heitä tapahtumin, neuvoin ja palveluin siinä missä pk- ja muitakin jäsenyrityksiämme. Vastauksista nousee esiin voimakas halu verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden yksinyrittäjien kanssa ja tähän haluamme panostaa, Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen sanoo.

Työntekijän palkkaaminen

Varsinais-Suomen alueen vastaajista työntekijän on palkannut yritystoiminnan jossain vaiheessa koko maahan verrattuna harvempi (Varsinais-Suomi 25 prosenttia, koko maa 34 prosenttia). Keskeisin syy siihen, miksi yrittäjä ei ole palkannut työntekijää, on se, ettei tämän ole mahdollista kattaa työntekijän palkkakustannuksia (Varsinais-Suomi 42 prosenttia, koko maa 34 prosenttia).

Vastaajista 50 prosenttia ei ole koskaan palkannut työntekijää, eikä suunnittele palkkaamista.

Kasvu

Kasvuhakuisuus on Varsinais-Suomessa samalla tasolla kuin koko maassa: 21 prosenttia vastaajista tavoittelee kasvua. Mahdollisuuksien mukaan haluaa kasvaa 48 prosenttia yksinyrittäjistä. Kasvua tavoittelevat erityisesti nuoret, alle 35-vuotiaat yksinyrittäjät.

Kasvun keinot ovat myös samansuuntaisia koko maahan verrattuna. Suurin osa (48 prosenttia) hakee kasvua verkostoitumalla muiden yrittäjien kanssa, 39 prosenttia uusien tuotteiden tai palveluiden lanseeraamisen kautta. Poikkeamaa valtakunnallisesti on vain siinä, että 26 prosenttia varsinaissuomalaisista yksinyrittäjistä näkee työn organisoinnin uudella tavalla olevan tärkeä kasvun keino. Koko maassa vastaava osuus on 17 prosenttia.

Kasvua rajoittavat varsinaissuomalaisten silmissä se, ettei omaa työaikaa ole mahdollista lisätä (55 prosenttia). Työllistämisen kalleus ja riski ovat 60 prosentin mielestä esteenä kasvulle.

– Työntekijän palkkaamista on helpotettava. Kun maan hallitus käy ensi viikolla budjettiriiheensä, on työllisyyden parantamisen keinojen oltava prioriteettilistan kärjessä. Vaikka iso osa yksinyrittäjistä ei työllistämistä tavoittelekaan, pienimmissä yrityksissä on paljon työpaikkapotentiaalia. Suomen Yrittäjät on esittänyt omat oman kuuden kohdan listan keinoista, joilla työllisyyttä voi parantaa, Muun muassa sopimisen kiellot on poistettava, Suomen Yrittäjien hallituksessa istuva Jyrki Hakkarainen sanoo.

Tulot

Yksinyrittäjien tulotaso on pysynyt suunnilleen samalla tasolla kuin edellisessä, kolmen vuoden takaisessa kyselyssä: hieman parannusta, mutta edelleen matala. Valtakunnallisesti 48 prosenttia kyselyyn vastanneista yksinyrittäjistä ansaitsee kuukaudessa alle 2000 euroa. Kolme vuotta sitten tehdyssä edellisessä kyselyssä heitä oli 51 prosenttia, eli osuus on pienentynyt kolme prosenttiyksikköä. Yksinyrittäjien pienituloisuus on täysin samalla tasolla Varsinais-Suomessa.

Varsinaissuomalaisista yksinyrittäjistä 36 prosenttia ilmoittaa tekevänsä töitä 41-50 tuntia viikossa. 13 prosenttia kertoo työskentelevänsä 51 – yli 60 tuntia viikossa. Lomia pidetään yleisimmin 15-21 päivää vuodessa. Vastaajista kuusi prosenttia ei pidä lomia ollenkaan.

Varsinais-Suomen vastaajista hieman koko maata pienempi osuus on järjestänyt työterveyshuollon jollakin tapaa: Varsinais-Suomen vastaajista 74 prosenttia ilmoittaa, että työterveyshuoltoa ei ole järjestetty, kun vastaava osuus koko maassa on 67 prosenttia.