Auli Härkälän hoivakodissa tavoitteena on mahdollisimman onnellinen loppuelämä – “Kun ihminen siirtyy tänne, siihen liittyy suuria tunteita”

Sastamalassa Pirkanmaalla sijaitseva Tupahoiva on ympärivuorokautisen palveluasumisen talo 16 muistisairaalle. Tupahoiva sai toiseksi korkeimmat asiakasarviot THL:n tekemässä kansallisessa vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyden seurantatutkimuksessa, joka tehtiin viimeksi vuonna 2022. 

Yrittäjä Auli Härkälä perusti Tupahoiva Ay:n toisen yrittäjän Seija Kuukan kanssa vuonna 1992, kun työsuhde Vammalan kaupungilla päättyi. Härkälän menestyksen yksi salaisuus on, että hän uskoo siihen, että ongelmiin löytyy aina ratkaisu. 

– En ole kovin kova stressaamaan. Minua on kantanut hankalampien paikkojen yli se, että minulla on kaikessa elämässä tapa, että lähden hakemaan ratkaisua jostain. En lyö päätäni seinään, Härkälä sanoo. 

Toinen tärkeä voimavara ovat verkostot. 

– Minulla on tosi, tosi vahvoja ihmisiä verkostoissani, joilla on paljon osaamista sellaisilta aloilta, joita en itse osaa, enkä ole halunnutkaan osata. Heidän puoleensa kääntymällä saan apua, Härkälä sanoo. 

Asukkaiden ja omaisten ehdoilla 

Pian kymmenen vuoden ajan Härkälä on ollut Tupahoivan ainoa omistaja, kun liikekumppani Kuukka jäi pois toiminnasta vuonna 2015 ja myi osakkeensa Härkälälle. 

Härkälä on palkittu sekä Vammalan vuoden yrittäjänä 2019, että Sastamalan vuoden yrittäjänaisena vuonna 2022. 

– Olemme oikealla tiellä ja olemme tehneet tätä työtä sillä tavalla kuin omaiset ja asukkaat ovat halunneet. Meille on tällä hetkellä kymmenen ihmistä jonossa. Työntekijöiden saaminen ei ole tuottanut ongelmia. Asiakaspaikat olemme pystyneet pitämään täynnä, koska koko ajan on ollut tarvittava määrä henkilökuntaa, Härkälä sanoo. 

Muistisairauden monet kasvot 

Härkälä sanoo, että kukaan ei ole turvassa muistisairaudelta. Myös Härkälän oma äiti, 88-vuotias Irja Kaarle on muuttanut Tupahoivaan ja sairastaa muistisairautta. Muistisairaan elämä on tässä ja nyt, Härkälä sanoo. 

– Olimme juuri sisareni tyttären sairaanhoitajavalmistujaisissa. Äiti oli siellä paikalla, mutta hän ei yhtään tiennyt mikä juhla on kysymyksessä. Kun tulimme takaisin Tupahoivaan, niin hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä,  että olimme olleet juhlissa. Äiti kuitenkin nautti juhlasta ja sen tunnelmasta. Emme muistele tunti sitten tapahtunutta emmekä eilistä tapahtumaa. Emme toisaalta sitten taas voi myöskään fiilistellä huomista kesäteatterireissuakaan, koska elämä on tässä ja nyt, Härkälä sanoo. 

Muistisairauksia ovat esimerkiksi alzheimerin tauti, verisuoniperäinen muistisairaus, lewyn kappale -tauti sekä otsaohimolohkorappeutumasta johtuvat muistisairaudet. 

Dementia on yläkäsite, jolla tarkoitetaan laaja-alaista aivotoimintojen häiriötä, joka haittaa merkittävästi selviytymistä jokapäiväisistä haasteista. Kyse on oireyhtymästä, jonka taustalla on aina jokin sairaus.  

Härkälä kertoo, että Tupahoivassa kaikki asiakkaat tunnetaan läpikotaisin.    

– Tunnemme heidän historiaansa, tiedämme sairaudet ja tunnemme persoonan, Härkälä sanoo. 

Henkilökunta ei käytä hoitoalan työvaatteita, koska hoitajan persoona saa näkyä myös vaatetuksessa. Tupahoiva on asukkailleen koti, jonne henkilökunta tulee kunnioittaen tätä ajatusta. 

Monella on afasia eli he eivät pysty verbaalisesti kommunikoimaan. 

– Pystymme tosi pitkälti asukkaan pahan olon oireista niin kuin myös hyvän olon oireista päättelemään, kuinka he voivat. Mietimme, että onko hän ollut tänään levolla ja onko hänelle asennettu laitetta siihen vasempaan jalkaan, jossa hänellä on sitä hermokipua. Jotta pääsemme yksilölliseen hyvinvointiin, emme hoida oiretta niinkään, vaan pääsemme juurisyyhyn, mistä se johtuu. 

Tämä pätee niin huonossa kuin hyvässä olossa. 

– Jos joku pitää siitä, että hiukset on kauniisti laitettu ja 
on meikkiä, niin sitten me teemme niin. 

Asukkaat osallistuvat ruoanlaittoon 

Tupahoivassa lääkkeettömän hoidon neljä peruspilaria ovat oma keittiö, kinestetiikka, liikunta ja musiikki. 

– Aloitamme aina lääkkeettömillä hoitomuodoilla. Ajatuksena on, että kaikille aisteille jotakin, koska useimmiten aistit heikkenevät muistisairaudessa, mutta joku aisti on se vallitseva. Esimerkiksi hajuaisti on tosi pitkälle ihmisellä olemassa, kuten myös tuntoaisti. Niitä pyrimme vahvistamaan oman keittiön kautta. 

Tupahoivan keittiössä asukkaat osallistuvat ruoan laittoon, kuorivat perunoita tai leipovat.  

– Se tuntuma, minkä esimerkiksi perunoita kuoriessa saa, ja keittiön tuoksut ja äänet, ovat niitä asioita, joilla vahvistamme jäljellä olevia voimavaroja ja aisteja. Samalla tuomme heille muistoja mieleen. 

Kinestetiikka on voimavaralähtöinen lähestymistapa ja hoitomuoto, johon Tupahoivan henkilökunta on saanut koulutuksen. 

– Se ei ole ainoastaan ergonomiaa, vaan se on kokonaisvaltainen tapa olla. Esimerkiksi ihmisen siirtotilanteissa käytämme kinestetiikkaa. Meillä ei ole nostolaitteita, ja pyörätuoleja käytetään ainoastaan asukkaan siirtämiseen paikasta toiseen. Kukaan ei istu koko päivää pyörätuolissa. Kaikki on kuntoutusta, kun ihminen siirtyy tukipintoja hyväksi käyttäen käsillään, jaloillaan ja vartalollaan paikasta toiseen, Härkälä kertoo. 

Elävää musiikkia kahdesti viikossa 

Osa Tupahoivan asukkaista on käynyt yhdessä kesäteatterissa. Pihalla on myös riksapyörä, joka tekee mahdolliseksi pyöräilyn talon ulkopuolisessa ympäristössä. Asukkaat ovat tehneet myös perinteisen laavuretken läheiselle järvelle. He ulkoilevat joka päivä. 

– Ulkoilu voi olla kahden kilometrin lenkki tai se voi olla tuohon metrin päähän penkille meneminen riippuen ihmisen voimavaroista. Meidän tehtävämme on tehdä ulkoilusta mielekästä. 

Tupahoivan tuvassa on sähköflyygeli, jota soitetaan jatkuvasti. Muistisairaat muistavat laulujen sanat, ja laulaminen tuottaa heille paljon iloa, Härkälä kertoo. 

Monet hoitajista osaavat soittaa. Härkälä, Tupahoivan emäntä Marppa Murtagh ja muutama hoitajakin ovat myös musiikin harrastajia.  

Elävää musiikkia on tarjolla kaksi kertaa viikossa. Jotkut vapaaehtoiset kuten Bernard Belhache  käyvät Tupahoivassa laulattamassa asukkaita.  

Muistisairaan kolme kuolemaa 

Suurin osa asukkaista asuu Tupahoivassa elämänsä loppuun asti.  Muistisairas kokee Härkälän mukaan ”kolme kuolemaa”. Ensimmäinen on, kun muistisairaus todetaan. Toinen on, kun hän joutuu kokemaan muuton hoivakotiin ja eron tutusta kodistaan. Kolmas kuolema on se, kun elämä päättyy. Muistisairaus on Härkälän mukaan myös läheisten sairaus. 

– Kun ihminen siirtyy tänne hoivakotiin, niin siihen liittyy monta kertaa suuria tunteita. On omaisten tuska siitä, että olisiko kuitenkin vielä pystytty siirtämään muuttoa. Meidän tehtävämme on saada muuttaminen tänne niin helpoksi kuin mahdollista, ja kyllä me olemme siinä onnistuneet. 

Tupahoivassa tunnetaan kuolema ja sen lähestymisen merkit. 

– Sen tunnistaa esimerkiksi siitä, että ihminen ei jaksa enää syödä, ei jaksa juoda, vaikka tarjotaan ruokaa ja juomaa, niin suu ei aukea. Kuoleva ihminen ei kuole, koska hän ei syö, vaan ei syö, koska hän on kuolemassa. Kuoleva nukkuu paljon. On myös kiputiloja, jotka meillä huomioidaan tosi nopeasti ja herkästi. Meillä on oma lääkäri, ja häneen voidaan olla yhteydessä aina.  

– Kun Tupahoivassa on kuoleva ihminen, talo hengittää kuolevan sydämen tahdissa. Ovi on useimmiten auki, ja asukkaat saavat mennä käymään huoneessa. Kaikki käyvät piipahtelemassa kuolevan sängyn äärellä, kosketamme ja laulamme hänelle. Usein omaisia on paljon. Joskus voi olla, että tuohon pieneen kahdenkymmenen neliön huoneeseen on mahdutettu jopa 20 ihmistä, kun ihmiset haluavat olla läheisensä luona ennen kuolemaa.