YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Duudsonit avittavat yrityksiä maailmalle – Videosta tuli viraalihitti
Duudsonit esittelevät suomalaisia innovaatioita kansainväliselle yleisölle. Ensimmäistä videota katsottiin 12 tunnin aikana jo yli kaksi miljoonaa kertaa.
Videokampanjan tarkoitus on nostattaa tietoisuutta suomalaisesta huippuosaamisesta ja rohkeudesta tehdä asioita toisin.
Duudsonien kansainvälisellä Facebook-sivulla ja yli 2,8 miljoonan yleisön keräävällä The Dudesons -youtube-kanavalla on 19. helmikuuta julkaistu ”Meanwhile in Finland” -videosarjan ensimmäinen jakso.
Kyseessä on Tekesin, Duudsonien ja kansainvälistä kasvua hakevien yritysten yhteistyössä toteuttama kampanja. Facebookissa oleva video, jossa Duudsonit testaavat Ponssen metsäkonetta rodeolaitteena, on kerännyt vajaan 12 tunnin aikana jo yli kaksi miljoonaa näyttöä.
– Jäätävän osaamisen lisäksi haluamme kertoa Suomen olevan Euroopan paras innovaatioalusta, jonne kansainväliset toimijat ovat tervetulleita, Tekes tiedottaa.
Duudsonit kohtaavat sykeanalytiikkaan erikoistuneen Firstbeatin
Viikon välein julkaistava neliosainen videosarja nostaa esille suomalaista osaamista cleantechin, terveyden ja hyvinvoinnin, arktisen ja digitaalisen -osaamisen alueilta sekä vahvasti yritysten kanssa yhteistyötä tekevästä tutkimuksesta.
Mukana kahdessa ensimmäisessä jaksossa nähdään Ponsse, Firstbeat, Myontec ja Suunto.
– Haluamme esitellä Suomi-innovaatioita rohkeasti ja ennennäkemättömällä tavalla, joka kiinnostaa kansainvälistä yleisöä. Tällaista ei ole kukaan tehnyt maailmalla aikaisemmin ja ensimmäisen videon menestys kertoo idean toimivan, kommentoi Duudsonien Jarno Laasala.
Viikon kuluttua julkaistavalla videolla nähdään Valtakunnallisella Yrittäjäpalkinnollakin viime vuonna palkittu Firstbeat. Yrityksen sykeanalytiikka ja toiminta perustuvat vahvaan tieteelliseen näyttöön. Tutkimukseen perustuvan teknologian kaupallistamisen haasteita Firstbeat on ratkonut yhteistyössä Tekesin kanssa.
– Alkuvuodet ovat aina haasteellisia yritykselle, joka ponnistaa tutkimustaustasta. Oman kilpailukykymme kannalta Tekesin tuki on ollut merkittävää, Firstbeatin toimitusjohtaja Joni Kettunen kertoo.
Esimerkiksi biotalous- ja cleantech- ratkaisuja kehittäville ja kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille on avoinna Tekesin rahoitushaku, jota yritysten kannattaa hyödyntää.
Lisätietoa: Tekes.fi/dudesons
Yrittäjäsanomat