YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

2.9.2019 klo 09:25
Uutinen

Fysioterapeutti perusti yrityksen ja lyhensi työviikkoaan: ”En ole kokenut tarvetta pitkille lomille”

Fysioterapeutti Jaana Koskinen on onnistunut yksinyrittäjänä siinä, missä moni ei. Hän tekee nelipäiväistä työviikkoa ja työskentelee alle kahdeksan tuntia päivässä.

Kotokunto-yritystä vetävä Jaana Koskinen tekee kotikäyntejä ja hänen asiakkaansa ovat etupäässä vanhuksia. Hän aloitti yrittäjänä vuonna 2010. Syynä oli halu vaikuttaa omaan tulotasoon ja työaikaan.

– Työajan hallinta yhteistyössä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan sai lähtemään yrittäjäksi. Tällä hetkellä oman ammattikuntani palkkataso on sellainen, että työn palkka suhteessa vastuuseen on kohtuuttoman pieni. Yrittäjänä pystyn määrittämään hintatason pitkälti itse.

Koskisen mukaan hänen ansiotasonsa on nyt riittävä.

– Ei tämä kultakaivos ole, mutta vähemmällä työmäärällä on ollut mahdollisuus pärjätä perheellisenä ihan hyvin.

Koskinen huomasi pian yrittäjäksi lähdettyään, ettei hänen tarvitse enää pakertaa töitä aamusta iltaan.

– Yrittäjän työaika on vaihteleva. Koska pärjään vähemmällä työajalla, aikaa jää myös muulle elämälle. Työelämän ympärille on kehkeytynyt muutakin elämää. Minulle yrittäjänä tavoitteena ei ole ollut koskaan jatkuva kasvu vaan se, että työ elättää.

Työaika asiakkaiden toiveiden mukaan

Koskinen työskentelee tyypillisesti maanantaista torstaihin kymmenen ja viiden välisenä aikana. Joskus työt loppuvat aikaisemmin.

– Teen 6-7 tunnin päiviä. Joskus päivä saattaa pidentyä työmatkojen takia, jos asiakaskäynti on kaupungin toisella puolella, Helsingissä työskentelevä yrittäjä kertoo.

Perjantaina Koskinen pitää etäpäivän, jolloin hän tekee jonkin verran kirjallisia töitä.

– Tähän työhön liittyy esimerkiksi asiakaspalautteita ja arviointeja. Niiden kanssa menee perjantaisin pari-kolme tuntia. Ne on sisällytetty asiakkaan maksamaan aikaan.

Kysely: Yli viidennes tekee yli 50-tuntista viikkoa

Tuoreen yksinyrittäjäkyselyn mukaan noin puolet vastaajista ilmoittaa tekevänsä töitä keskimäärin yli 40 tuntia viikossa. Kokoaikaisesti toimivien yksinyrittäjien keskuudessa osuus on suurempi, 58 prosenttia. Vastaajista 23 prosenttia kertoo työskentelevänsä viikossa yli 50 tuntia. Kokoaikaisten yksinyrittäjien ryhmässä yli 50 tuntia työskentelevien osuus on 27 prosenttia.

Jaana Koskisen työaika on muotoutunut pitkälti hänen asiakkaidensa toiveiden ja tarpeiden mukaan.

– Yritykseni kohderyhmänä ovat eläkkeellä asuvat, monisairaat ja kotona asuvat ihmiset. Sen takia työaikani ei ala aikaisin aamulla tai myöhään illalla vaan sijoittuu asiakkaiden aktiivisen toiminnan aikaan.

– Joustavuus kuuluu tähän työhön. Etsimme yhdessä ajan, joka sopii asiakkaalle parhaiten. Etenkin muistisairaiden kohdalla on tärkeää miettiä, mihin aikaan päivästä heidän vireystasonsa on sellainen, että yhteistyö sujuu parhaiten. Useimmilla Alzheimer-potilailla aamut voivat olla todella hankalia ennen kuin lääkitys alkaa vaikuttaa.

Joustavien työaikojen takia Koskinen on voinut helpottaa omaa arkeaan.

– Palaudun työstäni hyvin. En ole pitänyt pitkiä lomia, koska en ole kokenut niille tarvetta.

Hän muistuttaa, ettei tulisi toimeen nykyisen työaikansa mukaisella korvauksella, jos olisi palkkatyössä.

– Fysioterapeutin palkasta käteen jäävä osuus olisi todella pieni, jos työajasta leikattaisiin 20 prosenttia. Etenkin pääkaupunkiseudulla, missä asumiskustannukset ovat kalliit.

Suomen Yrittäjät tekee Yksinyrittäjäkyselyn yksinyrittäjäjäsenilleen kolmen vuoden välein. Täältä pääset tutustumaan vuoden 2019 kyselyn tuloksiin.

Kuva: Jaana Koskisen albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi