YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Innostava alku vuodelle 2025
– Keravan Yrittäjien hallitus virittäytyi uuteen kauteen
Keravan Yrittäjien hallitus aloitti vuoden 2025 innostuneissa tunnelmissa vaihtokokouksen merkeissä. Tämä vuoden ensimmäinen kokous uudella hallituksella järjestettiin perinteiseen tapaan tiedon siirtämiseksi edelliseltä hallitukselta uudelle sekä tulevan toimintakauden suunnittelua varten.
Vietimme kaksi erittäin antoisaa ja inspiroivaa päivää Espoon idyllisessä Backbyn kartanossa. Kokouksen kantavina voimina toimivat loistava yhteishenki ja innostus. Pohdimme yhdessä, miten voisimme entistä paremmin tuottaa lisäarvoa paikallisille yrittäjille ja vahvistaa alueemme elinvoimaisuutta.
Lisäksi olemme päivittäneet vastuualueet kotisivuillemme, jotta yrittäjät voivat helposti nähdä, kenen puoleen kääntyä eri asioissa. Näiden kahden päivän aikana syntyneet ideat ja suunnitelmat toimivat vahvana lähtölaukauksena uudelle vuodelle.
Aloitamme vuoden 2025 innolla ja odotamme, että yhdessä yrittäjien kanssa voimme toteuttaa nämä suunnitelmat ja kerätä vuoden aikana työn hedelmät!
Vastuualueisiin pääset tästä: Hallituksen vastuut!