YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Elsi Janhunen
12.8.2024 klo 21:13
Uutinen

Janhulan tila / Elsi Janhunen

Juvan Yrittäjät ry jatkaa yritysesittelyjään ja vuorossa on maatalousyrittäjä Elsi Janhunen.

Elsi pyörittää pientilaa Juvan Paatelassa perheen tuki apunaan. Tilan päätuotantosuunta on tällä hetkellä maidontuotanto, mutta tulevaisuutta ajatellen tilalla tehdään viljelykokeiluja tuotantosuunnan muutosta varten. Parhaillaan kokeilussa on alkuvehnän eli speltin koeviljely, mihin tila on hakenut SavonLuotsi Leader ry:n maatalouden kokeilutukea.

Elsi kuvailee yritystään näin: Pientila, jossa ehkä ajateltiin toiminnan hiipuvan, sai kotiäidistä jatkajan. Nuoren viljelijän aloitustuen avulla olen yrittänyt tarpoa eteenpäin maatalousalalla, oppinut yritystoimintaa matkalla, tehnyt virheitä ja kokenut epäonnistumisia, sekä myös niitä eteenpäin vieviä onnistumisen hetkisiä (vaikka ne jäävät vähemmälle huomiolle). Nyt alkuperäisistä tavoitteista (moderni maitotila pihattoineen) luopumassa, mutta sitkeästi vaan etsimässä uutta polkua kasvinviljelyn puolella. Samalla kouluttaudun uudelle alalle lisäansioiden toivossa ja jospa mahdollistuisi parempi tasapaino perhe-elämän, vapaa-ajan ja työn kesken. Luova, vähän boheemi yrittäjyys on lähempänä tarinaani. Enkä vieläkään varma miten tämä tästä menee, mutta sitä se yrittäjyys pitkälti on, sitkeyttä ja epävarman sietokykyä.

Mutta miten Elsi löysi tiensä Juvan Yrittäjät ry:hyn?

-Verkostoituminen, yrittäjätarinat ja yritysmaailman tietotaito. Nämähän ne pääasiassa saivat liittymään Juvan Yrittäjiin. Juvan Yrittäjät ry:ssä on mukana myös muita maatiloja, mutta tämä yrittäjien laaja kirjo on tässä se isoin plussa. Maatalousalalla on ollut ja on edelleen melko haasteelliset näkymät, ja maatalouden rakennemuutos on melko voimakkaana ollut käynnissä, mutta haasteista huolimatta haluan ajatella, että pientilallisellekin löytyy oma erikoistumisen alueensa. On ollut kiinnostavaa tutustua erilaisiin yrityksiin ja heidän tapaansa johtaa yrityksiään. Se on avartanut omaakin näkemystä alasta, joten katsotaan, mitä polku tuo tullessaan.

Elsi valittiin myös Juvan Yrittäjät ry:n hallitukseen. Millaisena olet kokenut hallitustoiminnan?

-Hallituksen tavoitteena on edesauttaa yritystoiminnan edellytyksiä Juvan kunnassa, toteuttaa verkostoitumisen mahdollisuuksia erilaisten tapahtumien kautta, sekä välittää tietoa niin yrittäjille itselleen kuin kunnan edustajille yritysmaailman kuulumisista. Olen myös mukana Juvan MTK:n toiminnassa ja olen kokenut, että nämä tukevat hyvällä tavalla toisiaan. Molemmissa tavoitteena on edesauttaa yritysten toimintaa ympäristössään. Nyt skaalaa on laajasti molempien väylien kautta. Juvan Yrittäjät ry:n kautta on hyvä väylä Etelä-Savon Yrittäjät ry:n toimintaan ja sitä kautta eteenpäin valtakunnan yhdistystasolle. Verkostoitumisen mahdollisuuksia ja tapahtumia sekä koulutuksia on tarjolla paljon.

Mitä haluaisit sanoa muille yrittäjille tai Juvan Yrittäjät ry:n toiminnasta kiinnostuneille?

Toivon yrittäjiä rohkeasti mukaan! Keskusteluryhmissä saa hyviä näkökulmia moneen asiaan ja vaikuttamisen väyliä yrityskentän kehittämiseen avautuu moneen suuntaan. Mielelläni keskustelen ja kerron Juvan Yrittäjät ry:n tai maatilani toiminnasta lisää.

elsi.janhunen@gmail.com

p. 0503584820