YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Jani Sahlman törmäsi ongelmaan, joka rasittaa nyt muitakin pk-yrittäjiä – ”Pankki ei suostu lainaamaan, vaikka olisi Finnveran takaus”
Torniolaisyrityksen laajennusinvestointi pelastui Finnveran mikroyrittäjälainalla.
Pankkien lainahanojen tyrehtyminen aiheuttaa ongelmia yhä useammalle pienyrittäjälle. Ilmiöstä kertoo tuore Yrittäjägallup, jonka mukaan 22 prosenttia pk-yrityksistä raportoi rahoituksen saannin vaikeutuneen viimeisen vuoden aikana.
Torniolainen yrittäjä Jani Sahlman on yksi heistä. Hän haki äskettäin pankkilainaa yrityksensä laajentamiseen, kaluston hankkimiseen ja työntekijän palkkaamiseen. Sahlman pyörittää yksin omistamaansa Tornion Autotarvike Oy:tä.
– Kysyin lainaa OP:sta ja Nordeasta. Nordea ei edes vastannut ja OP ei suostunut lainaamaan, vaikka lainalle olisi saanut Finnveran takauksen. En saanut mitään tarkempaa selitystä, Sahlman ihmettelee.
Yksityiseltä yritysneuvojalta hän sai kuulla, että pankit ovat viimeisen puolentoista vuoden ajan kieltäytyneet laaja-alaisesti lainoittamasta pienyrittäjiä.
Sahlman pitää erikoisena, että pankki ei suostu lainoittamaan yrityksiä, vaikka Finnvera takaisi lainan.
– Omassa tapauksessani pankille olisi jäänyt 10 000 euroa omaa riskiä eli varsin vähän.
”Ehdot olivat sopivat, tai ainakin paremmat kuin pankeilla, joilta en saanut mitään.”
Jani Sahlman, yrittäjä
Pelastus Finnveran mikroyrittäjälainasta
Finnvera käynnisti oman mikroyrittäjille tarkoitetun lainan tarjoamisen viime vuoden lokakuussa. Sahlman päätti haki lainaa ensimmäisten joukossa.
– Hain maksimimäärän eli 50 000 euroa viiden vuoden maksuajalla. Ehdot olivat sopivat, tai ainakin paremmat kuin pankeilla, joilta en saanut mitään, yrittäjä kertoo.
Finnveran lainatuotteen lanseeraamisen taustalla on pk-yrittäjien heikentynyt rahoitustilanne. Samaan aikaan yritysten kasvuhalukkuus on laskenut. Ongelmat rahoituksen saamisessa voivat lykätä yrityksen investointeja ja lisätä maksuvaikeuksien riskiä.
Sahlman osti nykyisen yrityksensä edelliseltä omistajalta kolmisen vuotta sitten. Hän myöntää, että ei alkuvaihessa varautunut riittävällä rahoituksella.
– Vuonna 2022 pankit lainoittivat vielä mielellään, mutta sen jälkeen tilanne on muuttunut. Kun vuonna 2023 yritin saada lainaa Nordealta, sieltä tuli kieltävä vastaus, vaikka silloinkin lainalla olisi ollut Finnveran takaus. Nordea pyysi yrittämään uudestaan vuoden päästä. Sanoin, että silloin yritykseni voi olla konkurssissa ilman lisärahoitusta.
Sahlmanin yritystoiminta on lähtenyt uuteen nousuun sen jälkeen, kun hän päätti avata oman autokorjaamon. Aikaisemmin yrityksen toiminta keskittyi varaosien myymiseen.
– Otin riskin ja perustin korjaamon. Se kannatti. Nyt minulla on kolme henkilöä töissä.
Ekonomisti ihmettelee pankkien reagointia
Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen ei ylläty Sahlmanin kokemuksista.
– Yrittäjän tilanne on valitettavan tuttu, sillä vastaavanlaisia tapauksia tulee esille yhä useammin. Pankit vaikuttavat siirtyneen yhä enemmän riskien hallitsemisen sijaan välttämään asiakkuuteen liittyvää riskiä. Tämän seurauksena pienten yritysten rahoituksen saanti on vaikeutunut selvästi.
Oudoksi tilanteen tekee Malisen mukaan se, että pankit ovat samaan aikaan julkisuudessa voimakkaasti kritisoineet markkinapuutteeseen tuotua Finnveran lainaa.
– Pankkien mukaan sille ei ole mitään tarvetta, vaikka käytäntö osoittaa tilanteen olevan aivan päinvastainen. Ilman Finnveran mikroyrityksen kasvulainaa moni rahoituskelpoinen investointihanke olisi jäänyt toteutumatta. Käytäntö on näyttänyt markkinoilla olevan selvän markkinapuutteen, joka ei ole poistunut mihinkään. Kasvun turvaamisen kannalta on perusteltua, että Finnvera voi kokeilun jälkeenkin tarjota lainaa mikroyrityksen kasvuun, Malinen jatkaa.
Finnveran laina haettavissa maaliskuuhun
Mikroyritysten kasvuhankkeisiin suunnattua Finnveran lainaa myönnettiin vuoden 2024 loppuun mennessä kaikkiaan 5,6 miljoonaa euroa. Lainalla on ollut kysyntää, sillä jo ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hakemuksia tuli lähes 400 kappaletta. Myönteisistä lainapäätöksistä kaksi kolmasosaa on kohdistunut pienimmille, 1–2 henkeä työllistäville yrityksille.
Lainaa on haettu muun muassa henkilöstön palkkaukseen, toiminnan laajentamiseen ja siihen liittyviin investointeihin sekä myös kansainvälistymissuunnitelmiin. Hakuaikaa on vuoden 2025 maaliskuun loppuun asti.
Päivitetty 30.1. klo 15.49: Lisätty Suomen Yrittäjien ekonomistin kommentit.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi