Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

8.9.2024 klo 17:44
Uutinen

Jonna Kalliomäki menestyy villasukkayrittäjänä – Brändistä tuli puolivahingossa “sukkahulluja” koukuttava ilmiö

Jonna Kalliomäki neuloo, kirjoittaa, suunnittelee ja pitää yllä Villasukkarakkautta- by Jonna -someryhmää. Hän pärjää JonDesigns-käsityöyrityksellään hyvin, vaikka ei koskaan halunnutkaan yrittäjäksi.

Jonna on nyt 49-vuotias, asuu Porin Reposaaressa ja on kahden aikuisen lapsen äiti. Yrittäjän tulot tulevat tällä hetkellä kirjoista, kursseista sekä verkkokaupasta, joka myy ohjeita.

– Jossain kohden tajusin, että nyt minusta on tulossa yrittäjä. Sen verran tienaan, että elän ihan kivasti, täysin elätän itseni ja asun omakotitalossa. On hiukan autolainaa ja talolainaa, Jonna kertoo.

Ensimmäiseltä ammatiltaan Jonna on ompelija, mutta sitä työtä hän on tehnyt vain puolisen vuotta.

– Jos olisi halunnut tehdä ompelijan työtä, olisi pitänyt perustaa yritys, enkä todellakaan halunnut perustaa yritystä. Ajatus yrittäjyydestä kuulosti hankalalta, enkä uskonut, että minusta on siihen, Jonna kertoo.

Vuosia myöhemmin hänestä kuitenkin tuli yrittäjä.

Kuva: Matilda Tuominen

Näyttäviä, omintakeisia malleja

Jonna on itseoppinut neuloja, joka neuloi ensimmäiset villasukat vasta 37-vuotiaana.

– Virallinen termi on neuloa, mutta täällä länsirannikolla me kyllä kudomme sukkia. Innostuksen syttymiseen meni siinä pari vuotta.  Lainasin kirjastosta kolme käsityökirjaa, ostin marketista lankaa ja vain aloitin. Silloin en edes tiennyt, että Facebook on täynnä neulontaryhmiä ja että YouTubesta löytyy opetusvideoita, Jonna sanoo.

Ensimmäiset vuodet Jonna neuloi pelkkää raitaneuletta. Myöhemmin hän opetteli kirjoneuleen, jota on nyt paljon Jonnan sukkamalleissa. Myös raidat ovat pitäneet pintansa.

– Laitoin jopa kellon välillä varttia aiemmin soimaan aamulla, että kerkesin tehdä sukkaa ennen töihin lähtöä. Sairastuin neuloosiin. Pistin kuvan itselleni tekemistäni sukista Facebookin neulontaryhmään, ja siellä kaikki sanoivat, että onpa ihanat, onko ohjetta.

Näin alkoi syntyä Jonnalle omintakeinen tyyli. JonSukissa onkin alusta asti ollut tyypillisesti mustaa, valkoista ja jokin kirkas tehosteväri.  

– Mallini ovat näyttäviä malleja ja niissä on graafista kuviota, mustaa, valkoista ja jokin kirkas tehosteväri. Niitä on helppo tehdä.

Jonna ei ole koskaan innostunut oikein villapaidoista. Sukat ja vanttuut ovat kärsimättömälle luonteelle parempia, koska valmista jälkeä tulee nopeasti, Jonna sanoo.

Kuva: Matilda Tuominen

Kustantaja otti yhteyttä

Readme -kustantaja sai vihiä Jonnan sukkien suosiosta ja pyysi häneltä kirjaa.

Jonnan ensimmäinen sukkakirja ”JonSukat – Villasukkarakkautta” (Readme, 2019) oli menestys, eikä JonSukkien kysyntä ole vuosien varrella vaimentunut.

– Villasukkarakkautta by Jonna -someryhmässäni oli silloin jo varmasti 20 000 jäsentä. Nyt jäseniä on 46 000, Jonna kertoo.

Viime vuosikymmenen lopulla Jonna teki vielä vakituisesti lähihoitajan työtä. Jonna perusti toiminimiyrityksen vuonna 2019 ja lopetti kokonaan lähihoitajan työt 2021.

Seitsemäs villasukkakirja ”JonSukat juhlii” (Readme, 2024) on juuri ilmestynyt. Kirjassa on sukka- ja lapasmalleja erilaisilla juhlateemoilla kuten halloween, joulu, uusi vuosi, vappu ja pääsiäinen.

Kuva: Matilda Tuominen
Eeva Pesonen