YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

17.12.2024 klo 22:53
Uutinen

Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden potentiaali pk-yritysten ulottuville yhden luukun taktiikalla

Lähitulevaisuuden trendit, kuten väestön ikääntyminen, tiettyjä aloja koskeva työvoimapula sekä vastuullisuusraportoinnin merkityksen kasvu ovat yrityksillä hyvin tiedossa. Monesti myös tiedostetaan, että kansainvälinen rekrytointi voisi olla ratkaisu tuleviin muutoksiin vastaamiseksi, mutta päätös toimintatapojen muuttamisesta voi ymmärrettävästi tuntua suurelta. Onhan siinä kyse siitä, että on otettava askel omalta mukavuusalueelta johonkin tuntemattomaan, luovuttava joistakin tutuista ja turvallisista tavoista ja kehitettävä käytäntöjä uusiksi. Kasvua ei kuitenkaan tapahdu ilman muutosta, mutta onneksi suuria riskejä ei aina tarvitse ottaa.

Kaikkia osapuolia hyödyttävä ratkaisu

Vahvana ja suosittuna opiskelijakaupunkina Tampere houkuttelee tulevaisuuden osaajia eri puolilta maailmaa. He tuovat mukanaan rohkeutta, uteliaisuutta, motivoituneisuutta ja globaalia ajattelua. Täällä he täydentävät aiemmin saatua koulutustaan (ja monesti työkokemustaan) laadukkaalla suomalaisella korkeakoulutuksella ja samalla opettelevat paikallisia tapoja, kieltä ja kulttuuria. Olennaisena osana opintoja toimii harjoittelu.

Opiskelijoille työharjoittelu on mainio tapa tutustua paikalliseen oman alan työkenttään sekä saada arvokasta työkokemusta. Se auttaa opiskelijoiden integroitumista sekä vahvistaa Tampereen mahdollisuuksia pitää nämä tulevaisuuden osaajat paikkakunnalla valmistumisenkin jälkeen.

Kansainvälisen opiskelijan tekemä harjoittelu- tai kesätyöjakso voi tuoda suuren hyödyn myös yritykselle. Se on juuri se riskitön ja helppo ensimmäinen askel kansainvälisen rekrytoinnin tiellä, kun monet ulkomailta rekrytoinnin seikat voi yksinkertaisesti unohtaa. Yrityksen ei tarvitse huolehtia:

  • byrokratiasta – opiskelijoilla on jo oleskeluluvat kunnossa
  • matkustamis- ja majoituskysymyksistä – opiskelijat asuvat jo täällä
  • houkuttelemisesta – he ovat jo päättäneet haluavansa tulla Tampereelle
  • työntekijän sopivuudesta alalle – he ovat olleet alallaan jo tovin.

Harjoittelu- tai kesätyön lisäksi yritys voi teettää opiskelijalla opinnäytetyön ja kehittää toimintansa tuoreimman tutkimustiedon ja innovoinnin avulla.

Mistä löydän kansainvälisen harjoittelijan?

Tampereen kaupungin International House Tampere on yhden luukun palvelupiste, joka auttaa työnantajia kaikissa kansainvälisen rekrytoinnin kysymyksissä. International House Tampereen, Tampereen yliopiston ja TAMKin yhteinen koordinaattori auttaa työnantajaa sopivan opiskelijaosaajan löytämisessä.

Työnantajille tarjotaan myös helppo tapa kohdata oman alansa opiskelijoita   keväällä järjestettävän Internship Kickstart -tapahtumasarjan avulla. Kampus- tai yritysvierailujen kautta yritykset voivat saada ensikäden tietoa potentiaalisten harjoittelijoiden tai kesätyöntekijöiden osaamisesta, uusia verkostoja sekä lisänäkyvyyttä. Vielä mahtuu mukaan!

Lue lisää ja ilmoita kiinnostuksestasi osallistua maksuttomaan Internship Kickstart -tapahtumaan: https://forms.office.com/e/AMmLjuAG99

Lisätietoja

Victoria Laaksonen
koordinaattori, korkeakouluharjoittelut
International House Tampere
victoria.laaksonen@tampere.fi
+358 40 660 6832