YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

27.1.2025 klo 14:01
Uutinen

Keiteleen Yrittäjät valittiin Savon Yrittäjien Vuoden paikallisyhdistykseksi

Keiteleen Yrittäjät palkittiin Savon Yrittäjien vuoden paikallisyhdistyksenä Varkaudessa järjestetyssä Hallitusseminaarissa.

Keiteleen Yrittäjien puheenjohtaja Tuija Liunala otti uutisen kiitollisena vastaan.

– Olemme kiitollisia tunnustuksesta. Meillä on todella aktiivinen ja yhteistyökykyinen hallitus Keiteleen Yrittäjissä. Olemme tehneet yhdessä yrittäjien ja kunnan sekä SavoGrown elinkeinoasiantuntijamme kanssa töitä niska limassa. Yhteistyömme on ollut vahvaa ja näin olemme saaneet myös paljon aikaan. Kiitokset tuesta ja yhteistyöstä ansaitsee myös aluejärjestömme Savon Yrittäjät, Liunala kertoo.

Keiteleen Yrittäjät on onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä viime vuoden aikana merkittävästi. Tämä osoittaa, että yrittäjät kokevat toiminnan merkitykselliseksi ja houkuttelevaksi. Yhteistyö kunnan ja muiden toimijoiden kanssa luo parempia edellytyksiä yrittäjyydelle Keiteleellä.

– Palkinnon merkittävänä kriteerinä oli juuri Keiteleen Yrittäjien jäsenmäärän kasvu. Kasvun on mahdollistanut aktiivinen toiminta ja selkeästi merkityksellinen työ paikallisesti yrittäjyyden merkityksen esille tuomisessa, Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren sanoo.

Palkitseminen tapahtui Savon Yrittäjien paikallisyhdistyksille järjestetyssä Hallitusseminaarissa Varkaudessa Ravintola Kaks Ruusussa ja Hotel Oscarissa, mihin yrittäjäjärjestön aktiivit ympäri Pohjois-Savon kokoontuivat viikonloppuna.