YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Keski-Suomen vuoden nuori yrittäjä 2025 on Metsäkuutio Oy:n Antti Toljander
Metsäkuutio Oy:n yrittäjä Antti Toljander on palkittu Keski-Suomen Vuoden nuori yrittäjä 2025 -palkinnolla. Palkinto luovutettiin Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 25. tammikuuta. Toljanderin yritys tarjoaa laajasti erilaisia metsäalan palveluja pihapuiden kaadosta koneelliseen puunkorjuuseen.
Palkintoraadin mukaan Metsäkuutio on poikkeava ja monipuolinen metsäalan yritys. Yritys on kasvanut kannattavasti jo useita vuosia peräkkäin. Työntekijöitä on noin 25. Raati toteaa, että nuori yrittäjä on sitkeä ja innovatiivinen henkilö, joka on kuin luotu yrittäjäksi. Hän tietää, miten tappuraista tekemistä tarvitaan, kun halutaan tehdä asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Yrityksen kulttuuri on kunnianhimoista ja positiivista tekemisen meininkiä. Yritykset ammattilaiset ovat kovia tekijöitä, jotka eivät ainoastaan suorita hommia, vaan myös palvelevat asiakkaita.
-Kun minulle soitettiin myönnetystä palkinnosta, olin juuri testaamassa yhtä kaivinkonetta Leivonmäellä tukikohtamme lähellä. En yleensä mene sanattomaksi, mutta sillä hetkellä kävi niin, etten saanut sanaakaan suustani. Arvostan tunnustusta suuresti, sillä en ikinä ole edes haaveillut sellaisen saamisesta. Ymmärrän kyllä, että se on viesti onnistumisesta yrittäjänä, vaikka yrittäjyyden ensi vuodet olivat taloudellisesti todella vaikeita taitamattomuuden ja suurten investointien vuoksi, Toljander sanoo.
Keski-Suomen Vuoden nuori yrittäjä 2025 -palkinnon saajan valitsi raati, jonka muodostivat Katri Piilola, Keski-Suomen Osuuspankki; Kimmo Valkeinen, Valwood Oy; Vesa Saarikoski, Jamk; Pekka Hokkanen, Keski-Suomen liitto; Pirkko Melville, Keski-Suomen ELY-keskus; Jari-Pekka Koponen, Keski-Suomen Yrittäjät; Johanna Soilu, Fashion Unit Oy; Niko Eskelinen, WayOut Oy; Juha Peltomäki, Elisa; Piritta Hämäläinen, Fennia; Anu Ojala, Jyväskylän yliopisto; Liisa Marin, Gradia; Sanna-Mari Jyräkoski ja Sanna Tarkiainen, Keski-Suomen Yrittäjät, raadin sihteerit.
Suomen Yrittäjät ja sen jäsenjärjestöt palkitsevat vuosittain valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti menestyneitä yrityksiä. Näin halutaan korostaa yrittäjyyden merkitystä ja arvostusta sekä tuoda esille yrittäjän työtä. Yrittäjäpalkinto on vastaanottajalleen arvokas — se on yrittäjäkollegoiden tunnustus.
Lisätietoja:
Metsäkuutio Oy, Antti Toljander, 045 116 4692, antti.toljander@metsakuutio.fi
Toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski, Keski-Suomen Yrittäjät, 050 563 7780,
sanna-mari.jyrakoski@yrittajat.fi
Puheenjohtaja Kimmo Valkeinen, Keski-Suomen Yrittäjät, 040 702 1224,
kimmo.valkeinen@valwood.fi