YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Keskustelua tuetun kotona asumisen palvelusetelistä
Kuopiolaisilta kotihoitoyrittäjiltä on tullut palautetta Kuopion kaupungin toiveesta siirtyä asiakkaan hoitotarpeen niin vaatiessa 15 minuutin hoitokäyntiin. – Epäilen, etteivät kaikki hoivapalveluja palvelusetelillä tuottavat yrittäjät olleet huomioineet tuntihinnassaan uutta palveluaikaa. Kaupungin puolelta tiedotus käyttöönotettavasta 15 minuutin hoiva-ajasta olisi pitänyt tuoda vahvemmin esille viestinnässä, ja saattoi tulla monelle yrittäjälle yllätyksenä, kertoo Alina ketjujohtaja Satu Jäntti.
Huhtikuun alussa järjestettiin tapaaminen Kuopion kaupungin vanhusten palvelujen palveluohjauspäällikkö Hanna Jokisen kanssa. Tapaamiseen osallistuivat Satu Jäntti, Alina yrittäjä Markku Miettinen sekä Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen. Tapaamisen tarkoitus oli kiinnittää Kuopion kaupungin palveluohjaajien huomiota siihen, että yrittäjiä ei tässä tilanteessa voida vaatia toteuttamaan 15 minuutin palvelua kannattamattomalla hinnalla. – On tärkeää huolehtia siitä, että palveluntuottajat pärjäävät, ja markkinat toimivat myös jatkossa, muistutti Kirsi Sisso-Litmanen.
Tapaamisessa käytiin läpi tuetun palvelusetelin erityispiirteitä verrattuna muihin palvelusetelityyppeihin. Keskusteltiin toiminnan taustoista, yhteistyöstä yleensä ja koulutuksista. Tämän hetkisen tilanteen syistä oltiin yksimielisiä: syksyllä 2017 muuttui hinnoittelun aikataulu yrittäjille ja tuetun setelin hinnoitteluun liittyvässä tiedottamisessa oli katkoksia.
Tästä johtuen Alinalle ja todennäköisesti myös monelle muulle yritykselle oli jäänyt epäselväksi kaupungin linjaus siitä, että sitoutuessaan tuetun setelin tuottajaksi yritys sitoutuu myös 15 min käyntiaikoihin mikäli asiakkaan kriteeristön mukainen hoitoaika näin vaatii. Sovittiin, että vuonna 2018 toteutetaan yhteistyössä joustoja ja neuvotteluja näiltä osin. Toivottiin, että yrittäjille kannattamattomat 15 minuutin hoitokäynnit tehtäisiin toistaiseksi kaupungin omana työnä.
Hanna Jokinen kertoi, että hintatietoja palveluseteliyrittäjiltä pyydetään seuraavan kerran lokakuussa. Syksyn 2018 palvelusetelien hintojen päivityksessä yritysten tulee hinnoitella tuetun setelin tuntihinta niin, että se kattaa myös 15 min. käyntiajan kannattavasti. Kuopion alueen vahvuus on monipuolinen tuottajaverkosto ja toimiva julkinen/yksityinen yhteistyö.
SOTEUTTAMO ja SOPIEN yrittäjien apuna soteuudistuksessa
Soteuttamo on Sitran ja kuntatoimijoiden ylläpitämä sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamo edistää yhteistyötä sote-alalla ja eri toimialojen välillä. Uudistuva sote ja globaalit megatrendit, kuten digitalisaatio, muuttavat sosiaali- ja terveysalan toimintakenttää. Haasteista selviytymiseen ja kaikkien mahdollisuuksien hyödyntämiseen tarvitaan yhteistyötä ja jatkuvaa oppimista.
Savon Yrittäjät, Ylä-Savon SOTE ja Sitra järjestää 15.5. Soteuttamon aiheesta Soteuudistus ja henkilökohtainen budjetti – Uhka vai mahdollisuus? Maksuton tilaisuus on tarkoitettu sote-alan yrittäjille sekä sote-asioiden parissa työskenteleville julkisen sektorin edustajille.
Sopien hankeelta tietoa, työkalua ja tukea soteyrityksille
Sopien hankkeen tavoitteena on edistää sosiaali- ja terveysalan palvelumarkkinoiden kehittymistä, yritysverkostojen syntymistä, palvelutarjonnan monipuolistumista ja liiketoiminnan vahvistumista Pohjois-Savossa sote-uudistuksen synnyttämässä uudessa markkinatilanteessa.
– Olemme heittäneet Sopien-hankkeelle pallon järjestää sotealan yrittäjille koulutusta palvelujen hinnoittelussa ja kustannuslaskennassa, kertoo Kirsi Sisso-Litmanen. Hankkeen osatoteuttajan Savonia Ammattikorkeakoulun yhteyshenkilö Teija Niskanen on alustavasti luvannut koulutuksen aiheesta järjestyvän alkusyksystä.
Mukaan hankkeeseen otetaan 175 yritystä. Hanketta hallinnoi Navitas yrityspalvelut. Tutustu hankkeen toimintaan täällä.