YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

12.9.2019 klo 12:02
Uutinen

Kirsi jätti virkansa ja lähti yrittäjäksi 56-vuotiaana: ”Päätin, että en palaa enää lomalta töihin”

Kirsi Marttinen toteutti unelmansa ja lähti yrittäjäksi. Hän ehti työskennellä virassa yli 30 vuoden ajan.

56-vuotiaalla Kirsi Marttisella oli takana 34 vuoden ura sosiaalialalla esimiestehtävissä, kun hän päätti lähteä yrittäjäksi.

– Unelmani on ollut pitkään tehdä työnohjausta. Työelämä alkoi muuttua Helsingin kaupungilla ja ajattelin, että nyt on se hetki, jos aion unelmani toteuttaa. Olen jo sen ikäinen, että en voi odottaa kovin kauan.

Vuosi sitten Marttinen ei enää palannut kesälomaltaan virkaansa. Päätöstä piti kypsytellä vuoden päivät.

– Viimeisen työpaikalla vietetyn vuoden ajan tiesin, että tulen lähtemään. Syksyllä 2017 päätin, että seuraavana kesänä en palaa lomalta töihin.

Marttinen ei anonut virkavapaata vaan sanoi itsensä irti. Viimeisen töissäolovuotensa aikana hän kävi yritysneuvonnassa ja teki liiketoimintasuunnitelmaa. Syntyi toiminimi Sopivasti toisin. Marttinen haki oppia Helsingin yrittäjien mentoroinnissa ja verkostoitumistapaamisissa.

”Yhtäkkiä puhelin ei enää soinutkaan koko ajan”

Ensimmäinen päivä kokopäiväisenä yrittäjänä on jäänyt Marttisen mieleen.

– Se oli valtava muutos. Kun olen tehnyt töitä koko ikäni sosiaalialalla, sähköpostikansio ja puhelinvastaaja olivat aina täynnä. Yhtäkkiä puhelin ei enää soinutkaan koko ajan. Iso päätös se oli myös sitä kautta, kun on ollut aina virka ja säännölliset tulot.

Virkansa loppuaikoina Marttinen oli jo osa-aikainen yrittäjä. Hän oli onnistunut haalimaan jonkin verran asiakaskuntaa. Työn ohessa hän oli kouluttautunut työnohjaajaksi. Kouluttautumista Marttinen on jatkanut kokopäiväiseksi yrittäjäksi siirtymisen jälkeen muun muassa johdon Master CSLE -tason työnohjaajaksi ja valmentajaksi.

Apua ELY-keskukselta

Marttisen toiminimeltä ostetaan palveluita pääasiassa julkisen kilpailutuksen kautta esimiehille ja työntekijöille.

– Alussa mietin, että miten tämä oikein onnistuu. Sain starttirahan ja puolen vuoden päästä kun hain starttirahalle jatkoa niin minulle sanottiin, että toiminimeni on jo sen verran vakavarainen, että rahoitusta on haettava pankista.

Marttinen sai kielteisen starttirahapäätöksen jälkeen ELY-keskukselta tiedon, että hänelle tarjotaan lisärahoitusta, joka mahdollistaa avun saamisen markkinointiin.

– Tämä apu on ollut tärkeää, koska markkinointi on minulle hankalinta. Tapaamisissa olen tehnyt asiakassegmentaatiota, kartoitusta kilpailijoista sekä analyysiä omista heikkouksista ja vahvuuksista. Hissipuhettakin on treenattu.

Vinkit muille aloitteleville yrittäjille

Marttinen kannustaa muita aloittelevia yrittäjiä ottamaan täyden hyödyn kaikesta saatavissa olevasta avusta.

– Helsingin yrittäjien tapaamiset koen erittäin merkityksellisinä. Siellä on ollut parasta hyvinvointiin liittyvät tapaamiset ja verkostoituminen. Olen osallistunut verkkomarkkinoinnin etäluentoihin, niistä olen tykännyt paljon. Yksinyrittäjänä on lisäksi tärkeä tavata muita ihmisiä, vaikka eri aloilta. Lisäksi on pidettävä huolta oman ammattitaidon kehittämisestä, koska maailma muuttuu niin nopeasti.

Tällä hetkellä Marttisella on asiakkaita Rovaniemeltä Helsinkiin. Hän tekee työnohjauksia jonkin verran myös etäpalveluna.

– En ole kokenut ikääni ongelmana. Asiakaskunnan löytäminen on haaste kaikille uusille yrittäjille, on sitten minkä ikäinen tahansa. Tämän ikäisenä näen jonkinlaisena haasteena sopeutumisen uuteen toimintaympäristöön. Tämä on ihan erilainen maailma kuin edellinen työni. Nyt toivon, että voisin jatkaa työelämässä vielä pidempään kuin mitä olisin jatkanut virassani.

Tutustu tästä Suomen Yrittäjien tuoreimpaan yksinyrittäjäkyselyyn.

Kuva: Kirsi Marttisen albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi