KKO:lta ennakkoratkaisu vakiokorvauksen perimisestä – Näissä tapauksissa sitä voi vaatia

Korkein oikeus antoi viime viikolla ratkaisun sopimuskäytännöstä, jonka perusteella asiakasyritys oli voinut maksaa laskut eräpäivän jälkeen kuukauden kuluessa ilman viivästysseuraamuksia. KKO:n ratkaisun mukaan velkojalla oli oikeus kanteessa vaadittuihin viivästyskorkoihin sekä niin sanottuun vakiokorvaukseen perintäkuluista. Taustalla on laki kaupallisten sopimusten maksuehdoista.

Oikeusjutun taustalla oli pidempään jatkunut asiakassuhde, jossa kirjakauppa oli hankkinut velkojayritykseltä kirjoja ja muuta aineistoa vuoden 2009 huhtikuussa lähtien. Velkoja oli laskuttanut kyseistä kirjakauppaa, joka oli voinut maksaa laskunsa viimeistään kuukauden kuluessa eräpäivän jälkeen ilman viivästysseuraamuksia.

Hovioikeus: Käytäntö ei kohtuuton

Velkojayhtiö vaati vuoden 2018 toukokuun kanteessaan, että kirjakauppa ja sen vastuunalainen yhtiömies velvoitetaan suorittamaan sille viivästyskorkoa sekä perintäkuluja huhtikuun 2015 ja helmikuun 2018 välisenä ajanjaksona erääntyneiden ja myöhässä maksetuista laskuista. Käräjäoikeus hylkäsi kyseisen kanteeen vuoden 2019 tammikuussa. Päätöksessä katsottiin, että yhtiöillä oli ollut pitkäaikainen käytäntö, jonka perusteella lasku oli voitu maksaa kohtuullisessa ajassa eräpäivän jälkeen ilman viivästysseuraamuksia. Tästä oli oikeuden näkemyksen mukaan tullut liiketoiminnan tapa.

Velkojayhtiö päätti valittaa päätöksestä hovioikeuteen, joka antoi päätöksensä vuoden 2019 lokakuussa. Päätöksen mukaan osapuolten välillä olleesta käytännöstä oli tullu osa sopimusta eikä käytäntö ollut hovioikeuden mielestä kohtuuton tai sopimaton. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden antamaa tuomiota.

KKO: Rinnastettiin sopimusehtoon

Velkojayhtiö käytti saamansa rajoitetun valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, joka pyysi Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua maksuviivästysdirektiivin tulkinnasta. EU:n maksuviivästysdirektiivi on alun perin säädetty turvaamaan velkoja-asemassa olevan pienemmän yrityksen mahdollisuus saada saatavansa ajoissa isommalta sopimuskumppaniltaan.

Kyseisen ratkaisun saatuaan KKO päätyi siihen, että osapuolten välillä ollut vakiintunut käytäntö oli sitova jo ennen kantelun kohteena olleiden tilausten tekemistä. Oikeus katsoi, ettei velkojalla ollut vapautta valita, ryhtyykö se vaatimaan viivästysseuraamuksia heti maksun myöhästyttyä vai luopuuko velkoja kokonaan seuraamusten vaatimisesta. 

KKO:n mukaan osapuolten viivästysseuraamuskäytäntö rinnastui sopimusehtoon, jonka perusteella velkojalla ei ole oikeutta viivästyskorkoon eikä vakiokorvaukseen perintäkuluista. Tämän takia sopimusosapuolten noudattama käytäntö oli kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain pakottavien säännösten nojalla tehoton. Näin ollen velkojayhtiöllä oli oikeus kanteessa esitettyihin vaatimuksiin viivästyskorkoista sekä vakiokorvauksiin perintäkuluista.

Yrittäjien asiantuntija kommentoi

Suomen perintälain mukaan velkojalla voi olla oikeus periä velalliselta enintään 40 euron vakiokorvaus maksuviivästyksestä. Tämä edellyttää, että yritysten välisen kauppasopimuksen maksu on viivästynyt niin, että velkojaosapuolella on oikeus lain mukaan periä myöhästymisestä viivästyskorkoa. Toisin kuin perintäkuluja, vakiokorvausta voi vaatia, vaikka mitään konkreettisia perintätoimia ei olisi tehty.

Vakiokorvauksen periminen edellyttää, että maksu on maksettu myöhässä ja velallinen on velvollinen maksamaan viivästyskorkoa. Jos velvollisuutta viivästyskoron maksamiselle ei ole, vakiokorvaustakaan ei tarvitse maksaa, vaikka laskun olisi muuten maksanut myöhässä.  

– KKO:n ennakkoratkaisu vahvistaa sen, että viivästyskorkoa ja vakiokorvausta voidaan periä yritykseltä, jos se ei maksa laskuaan ajoissa. Toisaalta 40 euron vakiokorvausta voi periä vain, jos velkojalla on oikeus samalla myös viivästyskorkoon. Myyjällä ei kuitenkaan ole aina oikeutta viivästyskorkoon, vaikka ostaja maksaisikin laskun vasta eräpäivän jälkeen, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.

Toivosen mukaan viivästyskorkoa on lähtökohtaisesti maksettava eräpäivää seuraavasta päivästä lähtien, jos laskun eräpäivästä on sovittu osapuolten välillä. Pelkkä laskun lähettäminen ei hänen mukaansa ole sopimista.

Jos myyjä lähettää laskun, eikä eräpäivästä tai maksuajasta ole sovittu, viivästyskoron maksamisvelvollisuus määräytyy lain mukaan toisella tavalla.

– Korkolain kuudennen pykälän mukaan näissä tapauksissa viivästyskorkoa on maksettava vasta sitten, kun 30 päivää on kulunut laskun lähettämisestä. KKO toteaa tuomiossaan, etteivät osapuolet olleet sopineet laskujen maksamisesta. Tuomiossa ei kuitenkaan ole lainkaan käsitelty kyseisen korkolain pykälän soveltamista tapaukseen. Jos näin oltaisiin tehty, ratkaisukin voisi olla erilainen. Ei siis voida vetää johtopäätöstä, että kaikki vastaavat tapaukset ratkaistaisiin tällä tavalla, Toivonen sanoo.