Kolmea pientä elokuvateatteria pyörittävä yrittäjä on nähnyt alan muutoksen lähes 40 vuodessa – “Ennen vanhaan kaikki ryysivät ensi-iltaan, nyt ei viitsitä lähteä”

Elokuvateatterit ovat työllistäneet varsinaissuomalaisen Jari Mäkilän sukua jo neljässä polvessa. Mäkilän isä toimi koneenkäyttäjänä turkulaisissa elokuvateattereissa Turun Vanhassa Kinopalatsissa sekä Kino Ritzissä, isoisä taas oli teatterinhoitaja Paimion Kinossa. Mäkilän poika Jesse puolestaan työskentelee nykyisin Mäkilän teattereissa osa-aikaisena.

Jari Mäkilä kertoo, että elokuvat ovat aina olleet läsnä hänen elämässään.

– Olin jo alle 10-vuotiaana isäni mukana konehuoneessa pyörimässä. Se ammatti on ollut minulle tavallaan aina läsnä, kasvoin siihen kiinni, Mäkilä kertoo.

Kun Mäkilä tuli täysi-ikäiseksi, hän meni isoisänsä jalanjäljillä töihin teatterinhoitajaksi Paimion Kinoon. Vuonna 2005 hän hankki itselleen ensimmäisen oman elokuvateatterin Salosta, Bio Salon.

– Se oli pelottavakin liike, en ollut tottunut niin isoon yrittämiseen. Lisäksi minua varoiteltiin aika paljon, että älä nyt hemmetissä rupea ainakaan yrittäjäksi.

Yrittäjyys ei oikeastaan muuttanut Mäkilän työnkuvaa. 

– Työskentely elokuvateatterissa oli ihan tuttua, sitä ei tarvinnut opetella. Kirjanpitäjän tietenkin otin. Jotain täytyy osata ulkoistaakin, että voi käyttää aikansa siihen, mitä itse osaa.

Bio Salon yrittäjyyden lisäksi Mäkilä toimi Paimion Kinon hoitajana 25 vuotta. Vuonna 2014 Mäkilä perusti Paimioon uuden elokuvateatterin, Bio Staran. 

Ensi-illoista puuttuu ryysis

Nykyisin Mäkilä toimii kolmen elokuvateatterin yrittäjänä. Bio Salon lisäksi hän pyörittää perustamaansa paimiolaista Bio Staraa. Lisäksi hän osti vastikään somerolaisen Bio Jukolan. Näitä kolmea elokuvateatteria Mäkilä johtaa toiminimensä Bio Kuvan alla.

Bio Jukolan entisen omistajan Mäkilä on tuntenut 20 vuotta.

–Kun omistaja sanoi, että voisi luopua siitä, tarjouduin ostamaan sen. Se on Salostakin mukavan ajomatkan päässä, Mäkilä perustelee.

Mäkilä on toiminut elokuvateatterialalla melkein 40 vuotta ja nähnyt alan muutoksen. Hän pohtii, että eniten on muuttunut asiakkaiden käyttäytyminen. 

– Ennen vanhaan kun tuli jokin iso ensi-ilta, Harry Potter tai Twilight, teatterin edusta oli tuntia ennen näytöstä mustanaan porukkaa. 

– Kaikki ryysivät ensi-iltaan. Kun meillä esitettiin Salatut Elämät -sarjaan perustuvaa Painajainen merellä -elokuvaa, sali täyttyi ensi-iltana yhtä paikkaa vaille kokonaan.

Mäkilä sanoo, että elokuvien ensi-illat eivät enää kerää valtavia massoja teatteriin. Nykyisin yleisö tulee elokuviin tipottain, jos tulee ollenkaan.

Muutosta on tapahtunut myös esitystekniikassa. Vielä 15 vuotta sitten elokuvien filmikopiot kiersivät Suomen elokuvateattereista toiseen, eikä yksi teatteri saanut pitää yhtä kelaa kuin viikon tai pari. 

– Nyt kun esitystekniikka on digitalisoitunut, elokuva on serverillä niin kauan kuin haluan, ja sitä voi näyttää niin monta viikkoa kuin haluaa.

Elokuvien esitysaikataulut ovat siis pidentyneet, eikä yleisölläkään ole varsinaista paniikkia nähdä uutta elokuvaa tuoreeltaan.

– Elokuviin meneminen on sellaista, että enpä viitsi tänään lähteä, menen huomenna, enkä huomennakaan, menen ehkä joskus, Mäkilä kuvailee.

Perheet ja eläkeläiset kantava voima

Liuta erilaisia suoratoistopalveluja vaikuttaa siihen, että nykyisin teinejä ja nuoria aikuisia ei näy elokuvissa. 

– Jos yläasteikäisiä tulee paikalle, täytyy olla joku ihan erityinen syy. Vuonna 2022 Biisonimafian mopoleffa MC Helper BeKings sai mopojätkät leffaan. Mutteivät ne huvikseen tule aikaa kuluttamaan, Mäkilä pohtii.

Mäkilän mukaan pienten paikkakuntien elokuvateattereiden kantava voima ovatkin nykyisin perheet ja eläkeläiset. Pienten elokuvateattereiden pyörittäminen on haasteellista Finnkinon varjossa.

– Paimiossa se näkyy varsinkin, kun sieltä on lyhyt matka Turun ja Raision Finnkinon teattereihin. Paimiolainen nyt muutenkin on tottunut käymään Turussa asioimassa, Mäkilä arvioi.

– Ehkä perheet käyvät sitten paikallisessa leffateatterissa. Onhan se kuitenkin halvempaa, ja parkkipaikat ovat ilmaisia.

Asiakkaita on kuitenkin riittänyt sen verran, että Mäkilä on pysynyt alalla.

– No on niitä sen verran, että on tässä hengissä pysynyt. Oma työ on se kantava voima. Ei tässä voi sellaiseksi johtajaksi ryhtyä, että muut tekisivät kaikki työt. Koetan tehdä itse aika paljon siivoamisesta lähtien.

Mäkilän elokuvateattereissa on osa-aikaisia työntekijöitä tällä hetkellä yhdeksän.

– He eivät ole yhtä aikaa töissä. Lippukassakin on Salossa vain viikonloppuisin, ja sitä hoitaa neljä työntekijää vuorotellen.

Jatko-osat varma nakki

Mäkilä ei osaa sen kummemmin analysoida, miten valikoi teattereissa esitettävät elokuvat.

– Siihen vain tulee sellainen näppituntuma. On aina joitain varmoja nakkeja, esimerkiksi suosittujen elokuvien jatko-osat. Jos ensimmäinen on menestynyt, seuraavatkin näytetään, se on selvä.

Mäkilä valitsee näytöksiin kotimaista ja Hollywood-elokuvaa tasapuolisesti, mutta pienemmät tuotannot jäävät väkisinkin pois repertuaarista.

– Viime viikonloppuna uutisoitiin, että joku kotimainen elokuva [Parvet, toim. huom.] keräsi vain 88 katsojaa valtakunnallisesti. Ei sellaista kannata mihinkään Saloon ottaa, Paimiosta ja Somerosta nyt puhumattakaan.

Mäkilä ei osaa sanoa, kauanko aikoo olla vielä alalla. Siihen vaikuttaa moni asia, kuten tekniikan kehittyminen ja se, millaisia investointeja seuraavaksi pitäisi tehdä. 

– Elokuvasäätiöhän niitä investointeja tukee. Ne ovat sen verran kalliita investointeja, että jos tuki jää pois, tämäkin homma loppuu.

Nyt 54-vuotias Mäkilä on kyllä ajatellut, että jos hänen terveytensä vain riittää, hän olisi töissä 68-vuotiaaksi.

– Siihen on 14 vuotta. Silloin olen ollut 50 vuotta elokuvateatterissa töissä, ja Bio Salo täyttää 100 vuotta, jos se on silloin vielä olemassa. Siinä vaiheessa tehtäväni on tehty, ja kaksi isoa asiaa saavutettu.

Mikä on elokuvateatterimiehen oma suosikkielokuva?

– Cinema Paradiso. Se on italialainen, vuonna 1988 tehty elokuva. Se kertoo sisilialaisesta kylästä ja pienestä elokuvateatterista, jossa on äksy äijä koneenkäyttäjänä. Pieni poika haluaa tutustua äijään, ja lopulta he ystävystyvät.

– Se on mun alan elokuva, ja sen tähden niin läheinen.