YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kuluttajien uskon puute leikkaa kasvua, yritysten luottamus elpyy hitaasti
Kuluttajien näkemykset oman talouden nykytilasta ovat vaisut, kertoo Tilastokeskuksen julkaisema kuluttajien luottamusindikaattori.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa -8,4. Joulukuussa saldoluku oli -8,6, marraskuussa -7,4 ja lokakuussa -6,8. Vuotta aiemmin tammikuussa kuluttajien luottamus sai arvon -9,1. Pitkän aikavälin keskiarvo on -2.6.
– Kuluttajien luottamuksen puute leikkaa yhä voimakkaammin kuluvan vuoden talouskasvua, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo.
Samaan aikaan odotukset oman talouden tulevaisuudesta eivät myöskään oleellisesti parantuneet.
– Kun tähän liittää synkentyneet näkemykset yleisestä työttömyyskehityksestä, huoli talouskasvun keskeisenä lähteenä olevan yksityisen kulutuksen puolesta ei ole liioiteltu, arvioi Malinen.
– Heikko kulutuskysyntä vaikuttaa suoraan yritysten kykyyn palkata lisätyövoimaa, mikä vähentää avoimien työpaikkojen määrää ja kohonneesta työttömyydestä on tulossa ennakoitua pidempiaikainen ilmiö, varoittaa Malinen.
– Kuluttajat pitivät ajankohtaa edelleen epäedullisena asunnon ostamiselle.
– Kuluttajat pitivät ajankohtaa edelleen epäedullisena asunnon ostamiselle. Toistuvasti laskeneet korotkaan eivät ole kyenneet sulattamaan jäätyneitä asunnonostoaikeita eloon.
Yritysten usko elpyy hitaasti
Yritysten luottamus tulevaan on kehittynyt Suomessa hieman kuluttajien luottamusta paremmin.
EK:n julkaiseman elinkeinoelämän luottamusindikaattorin mukaan yritysten luottamus koheni tammikuussa lievästi teollisuudessa ja korjautui rakentamisessa synkän joulukuun jälkeen. Palveluissa tilanne jatkui muuttumattomana, ja kaupassa luottamuksen koheneminen loppui luottamuksen kääntyessä laskuun. Luottamus on kuitenkin edelleen selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa heikompaa.
Tuoreimpien lukujen valossa alkuvuodesta on tulossa ennakoitua vaisumpi.
– Pientä positiivista viestiä synkkyyteen tuo kuitenkin se, että euroalueen ostopäällikköindeksit olivat tammikuussa hieman markkinaodotuksia parempia. Teollisuus elpyi hieman samaan aikaan kun palvelualoilla tuli odotetusti vain pieni heikennys. Yhdistetty indeksi kohosi kuitenkin 50 indeksipisteen yläpuolelle, mikä indikoi eurotalouteen hienoista kasvua vuoden alussa, toteaa Malinen.
– Oman jännitteensä tilanteeseen tuo Yhdysvaltain tuoreen presidentin kauppapoliittiset pullistelut. Donald Trumpin ennalta-arvaamaton kauppapolitiikka lisää epävarmuutta. EU:n yhtenäisyys ja sen johdolla käytävien kauppapoliittisten neuvotteluiden tärkeys korostuvat kevään aikana. Jos neuvotteluissa ei onnistuta, Suomen vienti Yhdysvaltoihin ja teollisuuden näkymät voivat vaikeutua merkittävästi, varoittaa Malinen.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi