YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.12.2024 klo 13:21
Uutinen

Kurkistus yrittäjäjärjestön arkeen – Harjoittelijan myday 

Oletko kiinnostunut kuulemaan Lapin Yrittäjien toimiston arjesta? Tule harjoittelija Eetun mukaan vilkaisemaan verhon taakse yrittäjäjärjestön arkeen.

Nimeni on Eetu Tuomaala, ja olen toiminut Lapin Yrittäjien harjoittelijana nyt hiukan vajaan neljä kuukautta. Työtehtäviini on harjoittelun aikana sisältynyt esimerkiksi viestinnän tukena toimimista, erilaisten selvitysten tekoa, data-analytiikkaa ja käytännössä kaikkea, mille on ollut tarvetta. En esittele itseäni tässä tarkemmin, sillä jos minuun ja taustaani tutustuminen kiinnostaa, löydät esittelyn minusta täältä:

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

28.11.2024
Työpäiväni oli tarkoitus alkaa yrittäjäjärjestön viestijöiden kokouksella Teamsissa klo 10–10.30, mutta kokous peruttiin. Tulin kuitenkin työpaikalle kello kymmeneksi ja aloitin päiväni kokouksen sijaan suoraan tämän tekstin kirjoittamisen parissa. Olin aloittanut kirjoittamisen jo aiemmin viikolla suunnittelemalla hieman tekstin asettelua ja pohtimalla etukäteen, mitä myday-päivän ohjelmaan tulee kuulumaan. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, eikö se näin mene?  

Aloitin työpäiväni poikkeuksellisen myöhään, sillä iltapäivällä tiedossa oli yrittäjille suunnatun tapahtuman järjestely ja siihen osallistuminen, joka tulisi venyttämään työpäivää iltapäivän puolelle. Päivän tapahtuma oli yrittäjän vastuullisuusviestinnästä kertova iltapäivä. Tarkoitukseni oli viimeistellä mydayn kirjoittaminen samana päivänä, kun päivän tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Aamuun kuului tapahtumaan valmistautumista. Järjestelimme tapahtumatilan kuntoon ja pohdimme viestintäasiantuntijan kanssa hieman, miten tapahtuman viestintä olisi parasta toteuttaa. Ennen tapahtuman alkamista minulla oli aikaa noin kaksi tuntia. Käytin osan ajasta mydayn kirjoittamiseen ja ylijäämäaika kului lappilaisten yrittäjävaikuttajien selvittämiseen. Selvityksen tarkoituksena on kartoittaa Lapin alueella toimivat vaikuttajat, jotka toimivat yrittäjinä. Olen tehnyt tätä selvitystä noin kuukauden verran muun työn ohella, ja vaikuttajalistan kerääminen jatkuu harjoittelun loppuun asti. 

Tyhjä tapahtumatila järjestelyjen jälkeen.

Tapahtumaviestintää ja oivalluksia

Vastuullisuusviestinnän tapahtumassa roolini oli viestiä tapahtumasta paikan päällä sosiaaliseen mediaan. Pohdimme ennen tapahtuman alkamista, miten viestintä olisi paras suorittaa ja tulimme tulokseen, että paras menettely on julkaista lyhyt videopätkä jokaisesta puhujasta nostaen esiin jonkin yrittäjiä mahdollisesti hyödyttävän tiedon. Varauduin hieman videoiden tekoon tervehtimällä ennen tapahtuman alkamista sen puhujia ja kyselemällä heiltä vinkkejä siihen, olisiko jokin kohta heidän puheestaan erityisen hyvä nosto jäsenillemme.  

Pohdin hieman ennen tapahtuman alkua myös vastuullisuusviestinnän yleisiä haasteita. Koen näissä olevan paljon samaa kuin markkinoinnissa ja viestinnässä yleensä: tasapainottelua liian tylsän ja huomiota herättävän, mutta mahdollisesti ärsyttävän viestin välillä. Omana vinkkinäni korostaisin kohderyhmän tuntemista. Mieti, millaisesta vastuullisuudesta yleisösi on kiinnostunut ja mitä arvoja he pitävät tärkeinä. Hyvä viesti muistuttaa peruskohteliaisuutta – asiayhteyteen sopiva ja yleisön huomioiva viesti otetaan paremmin vastaan kuin epäsopiva, olipa se kuinka pätevä tahansa. Esimerkiksi äänekäs keskustelu bussissa voi tuntua häiritsevältä, mutta bilebussissa sama äänekkyys on hyväksyttävää. Mieti siis, millaisessa toimintaympäristössä viestit ja millaisia “matkustajia” yleisössäsi on. 

Tapahtumassa kouluttajana toimineen markkinointiammattilaisen Anna Kärävän puheenvuorossa pidin erityisesti hänen ajatuksestaan konkretisoida vastuullisuus ja välttää viherpesua. Onko viestilläsi oikeasti merkitystä vastuullisuuden kannalta, vai pyritkö vain hyödyntämään trendikästä teemaa brändi-imagosi parantamiseksi? Yrittäjien esimerkkipuheenvuorojen kautta tapahtumasta jäi mieleen myös monia käytännön esimerkkejä kuten se, että aidosti merkityksellinen ja henkilökohtainen vastuullisuus erottuu ja rakentaa luottamusta. Ihmiset tunnistavat helposti “turhan” vastuullisuuden, joka tähtää vain brändin imagon kehittämiseen. Mieleeni jäi myös vanha tuttu sanonta “Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole sitä kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?”, joka pätee myös vastuullisuusviestintään. On tärkeää miettiä, kenen kanssa tekee yhteistyötä, miten ja miksi, sekä säilyttää viesti aitona ja läpinäkyvänä. Silti viestinnässä on hyvä olla rohkea ja välttää liiallista murehtimista. 

Päivä pulkassa

Tapahtuman jälkeen työpäivää oli jäljellä noin kaksi ja puoli tuntia. Sain jo tapahtuman aikana viimeisteltyä viestinnän, joten loppupäivän tehtäväksi jäi myday-tekstin viimeistely. Ajattelin alun perin, että työ hoituisi nopeasti ja ehtisin käyttää loppuajan selvityksen tekemiseen. Kirjoittaminen ja etenkin tekstin tiivistäminen vei kuitenkin enemmän aikaa kuin oletin. En saanut tekstiä täysin valmiiksi ennen työpäiväni loppumista, joten otin mukaani pari tapahtumasta ylijäänyttä lohileipää ja suuntasin kotiin. Halusin kuitenkin viimeistellä tekstin vielä samana päivänä, joten kotiin päästyäni ja koiran ulkoilutettuani kirjoitin sen loppuun.

Kotona koiraa käyttämässä ennen tekstin viimeistelyä.

Tällainen oli yksi työpäiväni harjoittelussa. Jos olet lukenut tekstin tähän asti, haluan kiittää sinua! Harjoitteluni alkaa olla loppusuoralla, joten pääsette pian lukemaan myös siitä, millainen kokemus harjoittelu on kokonaisuudessaan ollut. Jos jorinani vastuullisuusviestinnästä herättivät kiinnostusta, pääset lukemaan aiheesta lisää seuraavassa artikkelissamme, joka ilmestyy Lapin Yrittäjien verkkosivuille. Muista myös osallistua tuleviin koulutuksiin ja tapahtumiin – tervetuloa mukaan!

Avaa pop-up -ikkuna