YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kuusamon Yrittäjät Vuoden 2020 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistys, kaksi kunniamainintaa Pudasjärven Yrittäjät ja Oulaisten Yrittäjät
Perustelut valinnalle
Kuusamon Yrittäjät kehittävät ja vaikuttavat yritystoiminnan edellytyksiin aktiivisesti ja tekevät laajasti yhteistyötä kaupungin ja kaikkien alueen toimijoiden kanssa. Koronakriisi on haastanut yrittäjiä myös Kuusamossa, mutta yhteistyöllä esim. matkailualalla tästäkin on selvitty kohtuudella.
Käytännön yhteistyö on parasta. Kuusamon Yrittäjät on ollut vuosien mittaan mukana kaupunkikeskustan kehittämisessä, kaupungin brändityössä, kaupungin strategiatyössä sekä kaupungin hankintapolitiikan kehittämisessä. Vuorovaikutusta ja vaikuttamista hoidetaan yhteisissä tilaisuuksissa ja tapaamisissa. Kuluvana vuonna yhteyksiä on pidetty pääosin etänä. Kuntabarometrin tulokset on käyty yhdessä läpi. Toiminta näyttäytyy, vakuuttavana ja määrätietoisena myös tänne Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien suuntaan, sanoo Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Jussi Riikonen.
Miten Kuusamon Yrittäjissä toimitaan
Jäsenille tarjotaan verkostoitumistilaisuuksia ja yritysvierailuja. Uusille yrittäjille tarjotaan jäsenyyttä tapaamisten yhteydessä ja soittaenkin aluejärjestön jäsenhankkijan toimesta. Uudet jäsenet otetaan heti mukaan toimintaan ja kutsutaan uusien jäsenten iltaan ja perinteiseen yhteistilaisuuteen ennen syksyn yrittäjäjuhlaan livenä sitten kun se taas on turvallista.
Jäsenkehitys on ollut vuonna 2020 hyvällä tasolla. Uusia jäseniä on saatu mukaan ja yhdistys on tehnyt tuloksia tuottavaa ja hyvää yhteistyötä aluejärjestön kanssa.
Viestintää hoidetaan aktiivisesti ja monipuolisesti, paikallisiin medioihin tarjotaan juttuvinkkejä. Suhteet median edustajiin ovat hyvät ja toimivat.
Yhdistyksen puheenjohtajistolle on määritelty omat tehtävänsä. Muut hallituksen jäsenet osallistuvat myös erilaisiin tehtäviin tilanteen mukaan. Yhteistyön henki on hyvä ja töitä yrittäjien ja yrittäjyyden eteen tehdään yhdessä.
Kaksi kunniamainintaa Pudasjärven ja Oulaisten Yrittäjät
Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät halusivat antaa kaksi kunniamainintaa kahdelle paikallisyhdistykselle Pudasjärven Yrittäjille ja Oulaisten Yrittäjille, erinomaisesta toiminnasta yrittäjien ja yrittämisen eteen tekemästään työstä poikkeusvuonna.
Lisätietoja: Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien pj. Jussi Riikonen p. 040 3100 501.