YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Yrittäjäpatsas
Kuva: Tarmo Valmela, PhotoDance Valmela
5.9.2024 klo 04:00
Uutinen

Lahden Vuoden yrittäjä 2024

Lahden Vuoden Yrittäjäksi 2024 on valittu Step Systems Oy:n Timo Tiusanen.

Vuonna 1992 perustettu asiantuntijayritys Step Systems Oy on erikoistunut perusopetuksen käsityön, erityisesti teknisen työn opetustilojen erikoissuunnitteluun, suunnittelun konsultointiin, Avaimet käteen -toimituksiin sekä materiaalipalveluihin.
Heiltä saa asiantuntija-apua teknisen työn opetustilojen saneerauksiin sekä uudisrakentamiseen aina suunnittelusta valmiiseen toteutukseen saakka. Yrityksen asiakkaina on päiväkoteja, peruskouluja, ammattioppilaitoksia, ammattikorkeakouluja, yliopistoja ja yrityksiä. S

tep Systems Oy:n kalusteet suunnitellaan ja valtaosin myös valmistetaan sekä kasataan Lahdessa. Kalusteiden materiaalihankinnoissa suositaan kotimaisia, ennen kaikkea paikallisia toimittajia, joiden kanssa yhteistyötä tehdään pitkällä aikajänteellä.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Step Systems Oy:n omille kalusteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta.