Lähiruokapioneeri Raija Asunta on tehnyt lähiherkkuja kohta jo kolme vuosikymmentä

Ruovedelle saapuessani auton ulkolämpömittari liitelee kolmessakympissä. Mehustamon sisätiloissa sen sijaan on ihanan viileää. Tähän vaikuttaa sekin, että yleensä kovassa käytössä oleva tila on nyt, heinäkuussa, päässyt sekin paussille. Raija Asunta sekä hänen kumppaninsa Jukka Vuorisalo, yrityksen markkinointivastaava, ovat pitäneet tänä kesänä jopa kolmen viikon kesäloman.

Raija Asunnan yritystoiminta alkoi vuonna 1993. Raija, joka oli tuolloin marjanviljelytilan emäntä, aloitti saman vuoden alkupuolella koulutukseen, joka ohjasi hänen loppuelämänsä suuntaa hyvin vahvasti. Kyseessä oli Elintarvikkeiden jatkojalostuskurssi. Se alkoi alkuvuodesta ja kesti syksyyn.

– Koulutus oli oikein hyvä, ja siinä oppi paljon. Läpi käytiin elintarvikelainsäädäntöä ja yritystoimintaan liittyviä asioita. Paljon sen aikana myös vierailtiin erinäisillä tiloilla ja alan toimijoilla, mikä antoi myös hyvin kimmokkeita tulevaisuuteen, Raija Asunta muistelee.

Kurssille Raija lähti, koska hänellä oli halu jatkojalostaa oman tilan tuotteita. Mustaherukkaa tilalla kasvoi kahdeksalla hehtaarilla, ja jonkin verran oli myös mansikkaa. Ennen kurssia tuotteet, eli siis ne marjat, oli myyty sellaisenaan, marjoina.

Raijan jalostustoiminta käynnistyi samoissa tiloissa, joissa olemme nyt. Kunnan omistamasta mehustamosta tuli hänen yrityksensä pesäpaikka syksyllä 1993. Silloin hän solmi kaupat kunnan mehustuslaitteista ja vuokrasi tilat. Mustaherukka oli oman, ”entisen elämän” tilan pääasiallinen lajike. Ainoa se ei suinkaan ollut, sillä varsin nopeasti mukaan tulivat myös mansikka, puolukka ja karpalo, sekä tietysti omenamehu. Sitä mehustamolla tehtiin aivan samaan tapaan asiakkaille kuin aikaisemminkin. Myöhemmin mehujen rinnalle tulivat myös hillot ja hyytelöt.

Torit tutuiksi

Raijan valmiit tuotteet, eli alun perin nämä mehut ja myöhemmin myös hillot, hän myi pääasiassa toreilla ympäri Pirkanmaata. Vuoden 1993 kurssi auttoi myös tässä, sillä toriturneeta tehtiin tiiviissä yhteistyössä useamman samaan koulutukseen osallistuneen yrittäjän kanssa. Alussa Raijan liiketoiminta oli heidän maatalousyrityksensä liitännäiselinkeino, mutta myöhemmin sitä varten perustettiin oma toiminimi.

Marjajalosteet eivät jääneet ainokaiseksi tuotteeksi, sillä jossakin vaiheessa matkaa Raija tajusi pistää myös toisen osaamisalueensa peliin. Koska Raija oli aina ollut ahkera leipuri ja kodista löytyi paitsi tähän soveltuva puulämmitteinen uuni myös suvun käytössä jo pidemmän aikaa ollut hapanleipäjuuri, päätyi hän ottamaan myös leivät myyntiin näillä torireissuillaan. Ne olivat tosin alkuun selkeästi sivuroolissa.

Maistui muuallakin

Tampere toreineen oli pääasiallinen myyntipaikka, mutta satunnaisesti käytiin kauempanakin. Mieleen on jäänyt eritoten Helsingin Senaatintorilla järjestetty maakunnan makuja esitellyt suurtapahtuma.

– Siellä meillä oli hurja myynti, hän muistelee.

Eikä reissun saldo jäänyt edes tähän. Vähän aikaa myöhemmin Raija sai puhelun, jossa tiedusteltiin, josko hänen tuotteitaan olisi mahdollista saada pääkaupunkiseudulle kauppoihinkin. Ja niinpä sitten sekä Raijan mehut että lähellä sijaitsevan Isoniemen tilan hillot päätyivät yhdeksään Helsingin Osuuskaupan kauppaan hyllytavaraksi. Pirkanmaan maut olivat selvästi tehneet vaikutuksen myös pääkaupungissa.

Myös vuosi 2010 oli merkkipaalu. Silloin Raijan leipomiseen ei enää riittänyt kotiuuni. Jo entuudestaan tutun mehustamon yhteyteen valmistui tuolloin leipomo, joka laajensi tuotantoa merkittävästi. Vuodessa myytävien leipien osuus kasvoi noin 20 000 kappaleeseen.

Ei se määrä vaan se laatu

Raija muistelee myös lähiruoka-episodia, jonka Tampereen keittiömestarit järjesti Tullintorin kupeessa sijaitsevassa ravintolakoulussa. Sinne oli kutsuttu kymmenen lähiruokatuottajaa, ja tarkoitus oli ollut saada paikalle kymmenittäin keittiömestareita. Heitä varten lähiruokatuottajat olivat pistäneet pöydät notkumaan omia herkkujaan. Se oli sitten reilusti ylimitoitettu lopulliseen kävijämäärään nähden.

– Paikalle saapui kahdeksan henkeä, joista kaksi oli lehtitoimittajia, yrittäjä muistelee. Laatu kuitenkin korvasi määrän.

– Yksi pojankloppi siinä katseli minun leipiäni ja kyseli ja maistoi. Aika pian maistettuaan hän esitteli itsensä Heikki Ahopelloksi, kertoi olevansa Näsinneulan uusi keittiöpäällikkö ja teki tilauksen jo seuraavaksi viikoksi, Raija kertoo. Yhteistyö Tampereen ykkösravintoloihin kuuluvan paikan kanssa kesti aina koronaan saakka ja todennäköisesti jatkuu vastakin.

– Näsinneulaan pitäisikin soittaa takaisin. He kyselivät meitä kerran keväällä, mutta se unohtui siinä simasesongissa, Raija tuumaa.

Ravintoloitsija Ahopellon kanssa tehty yhteistyö käsitti muutakin kuin leipätoimituksia, sillä sen verran hyvä Raijan tietämys lähiruokakentästä oli, että kun tarvetta löytyi esimerkiksi lähiseudulla tuotetuille tomaateille tai lihalle, monesti ensin soitettiin Raijalle, keneen kannattaisi ottaa yhteyttä.

Työmuoto on välillä tiketokki

Torimyynti väheni merkittävästi vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella, jolloin Raija perusti vakituisen myyntipisteen Tampereen Kauppahalliin. Siellä oltiin vuoteen 2016 saakka. Tänä päivänä suurin osa myynnistä tapahtuu vähittäiskaupoissa. Raija Asunta -tuotteita löytyy sekä K- että S-ketjun myymälöistä. On tuotteita välillä myös tiputeltu pois, kuten esimerkiksi variksenmarjavalmisteet, ihan siitä syystä, että marjan saatavuus oli niin hankalaa.

Lomia kyllä on pidetty, mutta harvemmin kesäisin.

Kuten todettua, Raija ja Jukka ovat tätä haastattelua tehtäessä virallisesti kesälomalla. Työpaikalla käydään siis vain käymässä, koska heillä oli muutenkin asiaa Ruovedelle. Ja sen verran lainausmerkkeihin lomailun voi pistää, että mukanaan he tuovat noin 50 kiloa raparperia. Ja se menee siis tuotantotarpeisiin.

– Yksi kestosuosikeistamme on mansikkaraparperimehu, Jukka perustelee, ja Raija kertoo, että sen sisällöstä noin kolmasosa on raparperia. Se tarkoittaa, että nyt tuotu 50 kilon satsi on ihan mukava alku, mutta murto-osa kokonaistarpeesta.

Jonkin aikaa yrittäjät pystyivät nyt pitämään todellakin ihan oikeata lomaa, mutta muutenkin kesäaikaan on pyritty tekemään vähän kevennettyä viikkoa.

– Teemme tiketokkia, Raija kertoo ja joutuu selittämään, että kyseinen termi tarkoittaa, että hommia tehdään tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Näistä tiistai ja torstai ovat leivontapäiviä, ja keskiviikkona sitten mehustetaan.

Kaksi isompaa sesonkia

Vaikka tuotantovolyymeja on viime aikoina kasvatettu, kiitos kasvavan kysynnän, vielä ei mittari ole läheskään punaisella – ei ainakaan kiivaimpien sesonkien ulkopuolella. Näitä on kaksi, ja toinen niistä, omenasesonki, on alkamassa näillä näppäimillä. Se alkaa siis elokuussa, ja sitä jatkuu sitten lokakuun alkuun saakka.

Mehuksi täällä puristuu noin 50 000 kiloa omenaa. Se tarkoittaa noin 30 000 litraa omenamehua. Teknistä kehitystäkin on tarvittu, jotta näin paljon voidaan tehdä. Jos tuotteet pullotettaisiin edelleen yksittäisiin lasipulloihin, ei moinen litramäärä onnistuisi. Nykyään käytössä olevat kolmen litran pakkaukset nimittäin nopeuttavat prosessia merkittävästi. Yrityksessä tehdään omenajuissia isolle reviirille, sillä Ruovedellä asioidaan niin Seinäjoelta kuin Jyväskylästä saakka.

– Niin paljon näitä puristamoita on lakkautettu, että entistä kauempaa meille tullaan. Ja vaikka Tampereella mehupuristamo edelleen onkin, sielläkin jonot ovat sen verran pitkät, että monesti asiakkaat ovat kokeneet helpommaksi huristella Ruovedelle kuin odottaa useampi viikko.

Toinen selkeä sesonki tarkoittaa siman valmistusta. Sitä valmistetaan maaliskuusta vappuun, ja pääasiassa Raijan sima menee myyntiin kauppoihin, erityisesti Pirkanmaalle, mutta toisaalta yksittäisiä eriä kuljetetaan aina Ouluun saakka. Yhteensä simaa valmistuu 25 000 litran pulloa.

– Sen kanssa olemme vähän äärirajoilla nykyisillä välineillä, Raija kertoo.

Kotikunnan suosio

Sesongit vaikuttavat myös työllisyyteen. Vakituisesti yritys työllistää Raijan ja Jukan lisäksi kaksi henkilöä.

– Omenamehua ja simaa tehtäessä vaaditaan työhön 6–7 henkeä. Sesonkeihin on työn tekijöitä Ruovedellä aina löytynyt, mutta itsestäänselvyys ei ole.

– Meillä vakituisesti töissä olevalla Marilla on laaja tuttavapiiri, niin että sieltä on aina löytynyt halukkaita. Lisäksi esimerkiksi sen maahanmuuttovuoden seurauksena meillä oli välillä täällä hommissa myös irakilais- ja syyrialaismiehiä, hän kertoo.

Raija Asunnan tapauksessa profeetta on profeetta myös omalla maallaan, sillä suurin osa hänen tuotteistaan myydään kotimaakunnassa. Ja yksi volyymeiltaan parhaista myyntipiteistä on Ruoveden S-Market. Tässäkin koronan vaikutus näkyi myönteisesti.

– Mökkiläiset kun tulivat tautia pakoon tänne, se näkyi heti meidän oman paikkakunnan myynnissämme, Hannu kertoo. Esimerkiksi Helsingin Seudun Osuuskauppa olisi halunnut Raija Asunta -tuotteet jopa kuuteen Prismaan, mutta siihen kapasiteetti ei riittänyt.

Mehut säilyvät avaamattomina helposti vuoden päivät, jopa pidempäänkin. Leipä puolestaan on myyntikuntoista vain viikon. Sitä ei siis voi tehdä missään määrin varastoon.

– Etenkin nykyään, kun kaupoissa on tehokas ilmanvaihto, myyntiaika on maksimissaan viikko, Jukka huomauttaa.

Jatkaja on edelleen hakusessa

Allekirjoittanut teki tähän samaiseen julkaisuun jutun Raijasta ja hänen liiketoiminnastaan vuonna 2014, kahdeksan vuotta sitten. Silloin artikkelin viimeisessä kappaleessa oli otsikkona ”Jatkaja hakusessa”. Sama se voisi kuulemma olla tälläkin kertaa, sillä ostajaa ei ole löytynyt.

– Kyllä sitä kiinnostusta on ollut tälläkin kylällä, mutta vielä ei ole ollut sellaista rohkeaa yrittäjää, vaikka me auttaisimmekin alkuun, Raija kertoo.

Optimaalinen ostaja olisi Jukan ja Raijan mukaan duo, sillä tämän päivän volyymeilla yhden ihmisen olisi vaikea kokonaisuutta pyörittää.

– Kun toinen myy ja toinen tekee, niin tässä on ihan hyvä bisnes, eivätkä työpäivät ole kohtuuttomia, he puhuvat kokemuksesta.

Näin elokuussa jännitetään, millainen on omenasato

Haastatteluhetkellä Raija ja Jukka toivovat hyvää omenasatoa. Kukintaa riitti mukavasti, mutta jonkin verran pitää vielä jännätä. Pihlajanmarjoja on huolestuttavan vähän, ja se on Jukan mukaan huono juttu.

– Pihlajanmarjakoi tuppaa huonoina pihlajavuosina siirtymään omenapuihin, ja sitä tässä vielä vähän pelätään. Tosiasiassa se selviää tämän lehden ilmestymisen aikoihin.

Kuvat: Ville Kulmala ja Raija Asunnan arkisto

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 16.8.2022