YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

9.3.2017 klo 14:28
Uutinen

Lihaksia mittaavaa älyä Vimpelistä maailmalle

Vimpeliläinen Fibrux Oy on kehittänyt uskomattoman laitteen, Mpowerin, joka mittaa, kuinka lihakset oikeasti reagoivat harjoitukseen. Pieni älykäs laite siis tosiaan kertoo, onko harjoittelu tuloksellista vai ei.

Vimpeliläinen Mika Herrala kouluttautui 90-luvun puolessa välissä hierojaksi, minkä jälkeen hän lähti Oulun yliopistoon opiskelemaan biofysiikkaa.
– Hierojakoulusta asti minua jäi kaivelemaan, että miksi lihas on jumissa? Yliopistossa tapasin professori Pasi Tavin, jonka kanssa ryhdyimme asioita yhdessä pohtimaan. Aloimme muun muassa tekemään mittauksia EMG-laitteilla, joilla mitataan lihaksen sähköistä toimintaa. Testailimme ja pohdiskelimme, kuinka EMG:n keräämää lihasdataa voitaisiin muuttaa hyödylliseen muotoon. Muutamia ideoita syntyikin vuosien varrella, mutta varsinainen tuotekehitys jäi vielä pöytälaatikkoon, Herrala kertoo innovaation taustoista.

Vuonna 2010 kehitystyö käynnistyi uudestaan, ja Mpoweria markkinoiva Fibrux Oy perustettiin Vimpeliin tammikuussa 2011.
– Kun saimme mukaan ulkopuolisen sijoittajan ja Tekesin rahoituksen, pääsimme todella käynnistämään tuotekehityksen. Halusimme kehittää laitteen, jolla voi helposti mitata lihasten toimintaa missä tahansa, ei vain laboratorioissa. Muutamia vuosia työstettiin prototyyppejä ja testattiin niitä. 2014 saimme tiimiin mukaan muutamia entisiä Nokian insinöörejä. Valmiit tuotteet saatiin markkinoille 2016 heinäkuussa, hän kertoo.

Mpower näyttää ainoana laitteena maailmassa lihasten kokonaisaktivaation lisäksi niin sanottujen nopeiden solujen aktivaation. Nopeita lihassoluja aktivoivat harjoitteet parantavat erityisesti räjähtävää voimaa ja kestävyyttä.

Mpowerilla näet treenaatko oikein

Laitteesta on valtavasti tukea kuntoutuksessa fysioterapeuteille ja heidän asiakkailleen sekä lihasharjoittelussa etenkin tavoitteellisesti treenaaville ja urheilijoille. Mpower auttaa fysioterapeutteja, valmentajia tai personal trainereita ymmärtämään paremmin kunkin asiakkaansa yksilöllistä lihasten toimintaa.

Kuinka laite oikein toimii? Mpower kiinnitetään haluttuun lihakseen treenin tai harjoitteen ajaksi, jolloin se alkaa kerätä tietoa sovellukseen.
– Sovelluksen avulla voi varmistaa, että oikea lihas aktivoituu harjoitteiden tekemisessä. Tämähän muun muassa helpottaa uusien tekniikoiden opettelua niin urheilussa kuin fysioterapiassa, Herrala kertoo.
Mpowerilla voidaan mitata myös lihastasapainoa: kun käyttää laitetta molemmilla puolilla samanaikaisesti, näkee tekeekö molemmilla puolilla samalla teholla. Lihasten väsymystä seuraamalla voi varmistua, onko treeni tarpeeksi tehokas tai milloin lihas on liian väsynyt jatkamaan harjoitteita.
– Toisaalta nopeita soluja seuraamalla voidaan myös varmistaa tarpeeksi tehokas harjoittelu ja välttyä treenaamasta liikaa. Sovellus tallentaa kaiken kerätyn tiedon, joten harjoitusten vaikuttavuutta voidaan seurata ja muokata treenejä oikeaan suuntaan. Samoin fysikaalisen kuntoutuksen vaikuttavuus näyttäytyy heti. Tyypillisestihän harjoitusten tulokset nähdään vasta viikkojen kuluessa, mutta Mpower näyttää jo tehdessä, että treenaatko tuloksellisesti tai onko kuntoutus sopivaa juuri sinulle, Herrala sanoo.
Fysioterapeutit ovat käyttäneet sovellusta löytääkseen oikeita liikkeitä sytyttämään haluttua lihasta sekä seuraamaan sen toimintaa harjoitteiden ajan. Mpower auttaa näin personoimaan fysikaalisia harjoitteita ja näkemään helposti ja nopeasti, minkälainen liike kenellekin on hyödyksi. Tällä säästetään tietysti valtavasti kaikkien aikaa.

Sovellus tallentaa kaiken laitteen mittaaman tiedon.

100 % suomalaista työtä

Herrala ja ja Tavi ovat yhdessä määritelleet Mpowerin algoritmit ja analyysit, eli kaavat, joiden perusteella laite antaa käyttäjälleen mittaustietoja. Ohjelmisto ja elektroniikka on suunniteltu alihankintana ja tuotteen sopimusvalmistuksesta vastaa Innokas Medical Oy. Kaikki tuotantoketjun osat keksinnöstä ja suunnittelusta tuotantoon ovat suomalaista työtä.
– Tuote on ollut nyt markkinoilla noin puolisen vuotta. Sovellusta on koko ajan kehitetty asiakaspalautteen myötä. Olemme myös vuodenvaihteessa saaneet uuden sijoittajan mukaan toimintaan. Heidän myötään ryhdymme edistämään tuotteen markkinointia uudella tavalla. Tässä kohtaa kaikki materiaalimme ovat olleet englanniksi, mutta käännöstyöt ovat parhaillaan käynnissä ja Mpowerin sovellus on pian saatavilla myös suomeksi, Herrala kertoo.

Lisätietoa www.mpower-bestrong.com

Kuvat: Fibrux Oy

Avaa pop-up -ikkuna