YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Yrittäjä Antti Vienonen Sateenkaarisillan Pieneläinkrematorio Oy:n asiakastiloissa Lopen Salonkylässä. kuva: Jouni Lehtonen
5.10.2024 klo 20:00
Uutinen

Lopen Vuoden Yrittäjä Antti Vienonen: Työ asiakkaiden parissa vaatii hienotunteisuutta ja rauhallisuutta

Lopen vuoden yrittäjä Antti Vienonen päätyi tuhkaamaan pieneläimiä sattumien kautta. Aiemmin tuntemattoman alan käytännöt hän on joutunut selvittämään itse. Ohjenuorana on ajatus, että asiakkaille tulee jäädä kohtaamisesta hyvä ja rauhallinen muisto.

Antti Vienonen perheineen hankki vuonna 2009 omistukseensa talon Lopen Salonkylältä. Heillä oli ajatuksissa harjoittaa pihapiirissä ja sen rakennuksissa lemmikkeihin liittyvää yritystoimintaa. Eräs tuttava mainitsi pieneläinten tuhkauksen. Alan palveluilla saattaisi olla kysyntää.

Aluksi ajatus tuntui vieraalta, mutta pikkuhiljaa liikeidea alkoi kirkastua, kun he selvittelivät toiminnassa edellytettäviä lupia ja tarvittavien laitteiden hankintaa. Sateenkaarisillan Pieneläinkrematorio Oy:n toiminta käynnistyi vuoden 2011 alusta.

– Yrityksen perustamiseen saimme apua uusyrityskeskukselta. Tämä ala oli pankille ja muille toimijoille vieras ja itse jouduimme selvittelemään paljon asioita.

Yritys noutaa tuhkattavia eläimiä yhteistyöklinikoilta tai asiakkaiden kotoa. Myös krematorioon voi asiasta sopien tuoda kuolleen lemmikkinsä suoraan. Asiakas saa lemmikkinsä tuhkat uurnassa mukaansa tai ne sirotellaan läheiseen muistolehtoon nimeltään Koivulehto.

– Työ vaatii hienotunteisuutta ja rauhallisuutta. Tässä ei saa olla kiire. Haluan että asiakkaalle jää tilanteesta hyvä ja rauhallinen muisto.

Epävakaus maailmalla heijastuu myös Vienosen yritystoimintaan. Venäjän tilanne nosti polttoöljyn hintaa huomattavasti. Krematorio kuluttaa vuodessa merkittävän määrän polttoöljyä. Tuhkausuuni on englantilaisen valmistajan tekemä. Ison-Britannian EU-ero taasen nostaa siellä valmistettujen laitteistojen hintoja. Sateenkaarisillan uuni ehdittiin onneksi uusia juuri ennen Brexitiä.

Lopen Salonkylässä tehdään vuositasolla noin 3 000 tuhkausta. Tuhkauksia tehdään yksittäin tai yhteistuhkauksina. Yrityksessä tuhkataan kaikenlaisia lemmikkieläimiä. Yleisimpiä ovat koirat ja kissat, lisäksi tuhkataan muun muassa hamstereita, kaneja, matelijoita ynnä muita lemmikkieläimiä.

Yrityksen valikoimissa on uurnien lisäksi myös erilaisia aiheeseen liittyviä muistotuotteita kuten kaiverrettuja laattoja ja digitaalisia muotokuvia. Erilaiset korut, joissa säilötään ripaus lemmikin tuhkaa, ovat uusi kasvava tuoteryhmä.

– Teräksisen korun sisälle säilötään pieni määrä tuhkaa. Voimme lähettää tuhkaa ja karvoja kultasepälle, joka valmistaa niistä erityisen tuhkakorun ja toimittaa sen asiakkaalle.

Yrityksen toiminta on vakiintunut hyvällä tasolle. Antti Vienonen työskentelee yrityksessään ensisijaisesti yksin. Perheen lapset ovat jo autelleet yrityksessä ja perehtyneet alaan.

– Katsotaan, onko heillä sitten joskus intoa jatkaa tätä, Vienonen miettii.

Faktat

Yritykseni nimi: Sateenkaarisillan Pieneläinkrematorio Oy

Yrittäjä: Antti Vienonen

Työntekijöitä: 1

Liikevaihto: 200 000 € (2023)

Perustettu: 2010

Asiakkaat: Yksityiset henkilöt ja eläinklinikat

Toimialue: Etelä-Suomi

Päätoimiala: Lemmikkieläinten tuhkaus