”Maailma seis, kissa on asettunut kuvaan!”

Martti Lehto (1933-2016) oli suomalaisten suuresti rakastama naivistimaalari. Taiteilija oli sitä mieltä, että jos hän tykkää ja muut tykkää, hän tekee niin kauan kunnes jompikumpi kyllästyy. Kumpikaan osapuoli ei kyllästynyt, vaan taiteilijan ikä ja sairaus esti lopulta maalaamisen. Ihmisten ihastus Lehdon taidetta kohtaan sen sijaan jatkuu ehtymättömänä.

Martti Lehto teki elämäntyönsä kirjapainoalalla, lehtien ja kirjojen suunnittelijana. Hän myös opetti graafista suunnittelua muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa. Mittava työura alkoi nuorena poikana vuonna 1949 ja kesti aina vuoteen 1990. Eläköitymisen jälkeenkin hän saattoi ottaa vastaan suunnittelutehtäviä ja kuului vielä 2000-luvun alussa raatiin, joka vuosittain teki valinnan Suomen kauneimmasta kirjasta.

Työnsä ohessa Lehto harrasti valokuvausta 30 vuoden ajan. Kun hän vuonna 1970 hankki itselleen öljyvärit, hän ajatteli, että luontoa valokuvanneena hänen olisi luontevinta jatkaa maisemamaalarina. Lajinvaihto ei ollut kuitenkaan näin vaivaton tapahtuma, sillä hän ei tuntenut halua taivaltaa maalauskantamuksineen luonnossa yllättävien sateiden kastelemana ja tuulien tuiverruksessa. Hän halusi maalata sisällä.

Vuonna 1973 Lehto näki Ateneumissa kansainvälistä naivismia esittelevän näyttelyn Kansan kuvia, joka antoi hänelle oikean suunnan maalarina. Naivismi sopi työssäkäyvälle ja itseoppineelle sunnuntaimaalarille. Tärkeää oli myös, että naivismia saattoi maalata kodin lämmössä. Piti vain löytää aidosti oma naivistinen ilmaisu.

Persoonallista naivismia edustivat jo talvimaisemat, joihin taiteilija usein maalasi punatulkkuja. Häntä alettiinkin nimittää ”punatulkkumaalariksi”. Pian kuitenkin kissat valtasivat punatulkkujen roolin ja talvikin vaihtui kesäksi. Maalaisympäristöön sijoitettu kissa alkoi esiintyä lähes jokaisessa Lehdon maalauksessa. Taiteilija itsekin ihmetteli aiheenvalintaansa, sillä vantaalaisena ei maaseutu ollut hänelle erityisen tuttu eikä perheessä ollut kotieläimiä. Aiheen peruste on vakuuttava ainakin siinä mielessä, että taiteilija halusi maalata mahdollisimman suomalaisia ”kuvia”.

Totta, ihmiset tunnistavat Martti Lehdon taiteessa suomalaisen idyllin absoluuttisen olemuksen ja vaikutuksen: muisti kirkastuu, identiteetti valpastuu ja tunne nousee pintaan kaihon ja ilon sävyissä. Sen enempää taiteilija ei halunnut selitellä teoksiaan; tärkeintä hänelle oli, että maalaukset tuottaisivat ihmisille hyvää mieltä.

Martti Lehdon tyyli ja kuvaustapa oli ehdottoman tarkasti hahmotettua ja visuaaliselta ilmeeltään täsmennetyn selkeää. Monet hänen jäljittelijänsä ovat pyrkineet seuraamaan samaa ”reseptiä”, mutta tulokset ovat sortuneet lähinnä surkuhupaisiksi jäljitelmiksi. Tekninen tarkkuus vaatii siis myös tarkkaa taiteellista silmää, jota Lehto oli hionut käyttögraafikon työssään ja valokuvausharrastuksessaan. Erityistä oli hänen kykynsä aivan kuin pysäyttää aika ja paneutua sitten kellosepän tarkkuudella ohikiitävään hetkeen. Täsmällisesti dramatisoitu liikkumattomuus loihtii teoksiin lempeän maagisen ilmapiirin. – Maailma seis, kissa on asettunut kuvaan!

Taiteilija korosti pysäytetyn ajan ideaansa poistamalla maalauksesta kaikki sellaiset yksityiskohdat, jotka päivittivät ne nykyaikaan. Lehto sanoikin, että hän haluaa tehdä maalauksia, joita 100 vuotta sitten eläneet ihmisetkin voisivat ymmärtää. Taideteosten nostalgis-romanttinen tunnelma saattaa vaikuttaa edistystavoitteisiin keskittyneen nykyajan näkökulmasta kovin etäiseltä. Vastapäivään tunnelmoinnin voi silti kokea kriittisenäkin vastareaktiona liian repivälle kehitykselle. Taiteilija osoitti samalla, että jos naivismissa on kriittisyyttä, se tulee esiin yleensä taitavasti kätkettynä.