YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto Famifarm Oy:lle
Leppävirralla pidetyssä Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa vuoden 2022 Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon sai joroislainen Famifarm Oy. Tämän perheyrityksen tunnettuja Järvikylän salaatteja ja yrttejä löytyy suomalaisista ruokapöydistä.
– On upeaa saada palkita tämä perinteikkäällä alalla toimiva yritys maakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Järvikylän tuotteet kertovat sukutilan tarinaa puolestaan. Famifarm Oy on esimerkki maaseutuyrityksestä, joka on onnistunut yhdistämään rohkeasti nykyteknologian ja logistiikan ja siten löytänyt suunnan vahvan kasvuyrityksen polulle, kertoo Savon Yrittäjien puheenjohtaja Kalevi Hilli.
Järvikylän sukukartanon tarina on hieno. Se on ollut saman Grotenfeltien suvun omistuksessa vuodesta 1674. Tilan kymmenes isäntä Karl Grotenfelt törmäsi työmatkallaan uudenlaiseen viljelytekniikkaan. Tekniikka alkoi kiinnostaa häntä siinä määrin, että kiinnostus muuttui innostukseksi ja lopulta toiminnaksi. Famifarm Oy perustettiin vuonna 1987 sukutilan navetan ylisille. Kallen lapset Caroline ja Albert, Famifarmin toisen polven omistajat, viljelevät tilalla Järvikylä-tuotemerkillä tunnettuja salaatteja ja yrttejä.
Unelmista totta
Yli 35 vuoden aikana Famifarm yrityksenä on kasvanut ja kehittynyt. Nykyisin tila työllistää lähes 150 tekijää ympäri vuoden ja maailmalle lähtee noin 24 miljoonaa vihannesruukkua vuosittain. Menestyksen takana on henkilöstön lisäksi yrityksen perustaja Karl Grotenfelt, joka on tehnyt unelmastaan totta.
– Nostan kovasti hattua sekä Kallelle että kaikille yrityksen perustajille. He usein ovat uudistajia omalla sarallaan. Kalle on ollut edelläkävijä ja hänen unelmansa elävöittää ympäröivää maaseutua on toteutunut.Ensimmäinen kasvihuone rakennettiin ihan käytännön syistä, sillä navetan katto piti korjata. Kalle oli paperiteollisuudessa töissä, mutta sukutilan vastuu painoi ja hän ymmärsi, että jotain muuta pitää keksiä perinteisen maatalouden rinnalle, jotta tila säilyy myös seuraaville sukupolville. kertoo Kallen tytär ja Famifarmin toimitusjohtaja Caroline Grotenfelt-Fyhr.
Järvikylä tuotemerkki kertoo yrityksen arvoista
Famifarm lanseerasi uuden viljelytekniikan lisäksi myös salaattien kappalemyynnin, joka oli siihen aikaan uutta Suomessa.
– Liiketoiminta lähti hyvin liikkeelle, muutaman vuoden välein laajennettiin ja tuotiin uusia tuoteryhmiä markkinoille. Tuoretuotteiden osalta matka kasvihuoneelta ruokapöytään ei voi olla kovin pitkä. Se onkin yksi meidän vahvuuksistamme, Kalle kehitti logistiikan, jossa tuotteet pakataan valmiiksi lavoille myymälöille. Jakelu toimii kauppaketjujen kautta, Grotenfelt-Fyhr kertoo.
Järvikylä-tuotemerkki on alusta asti ollut Famifarmille selkeä lähtökohta ja yksi arvoista. Tuotemerkin tunnettuuden lisäämiseen panostetaan ja se on tuottanut tulosta.
– Viime vuonna olimme viidenneksitoista arvostetuin elintarvikeliikemerkki Suomessa. Se tuntui todella hienolta, kun samassa sarjassa kisasivat muun muassa Paulig ja Fazer, Grotenfelt-Fyhr iloitsee.
Savon Yrittäjien Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto jaetaan vuosittain Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa. Ensi vuonna juhla pidetään Suonenjoella.
Lisätietoja:
Savon Yrittäjät
puheenjohtaja Kalevi Hilli, p. 040 551 1402
kalevihilli@gmail.com
Famifarm Oy
toimitusjohtaja Caroline Grotenfelt-Fyhr, p. 040 586 2293
caroline.grotenfelt-fyhr@famifarm.fi