YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

28.2.2017 klo 13:24
Uutinen

Mansikat kasvavat yrittäjän uudella tekniikalla ilman aurinkoa

Iranista kotoisin oleva ja Ylöjärvellä asuva Ali Amirlatifi kehittää tekniikkaa, jonka avulla hän voisi kasvattaa tehtaassa 45 miljoonaa kiloa mansikoita vuodessa.

Lielahdessa Tampereella M-realin entisissä tiloissa iranilainen yrittäjä on saanut valmiiksi marjatehtaan ensimmäisen prototyypin, uutisoi Ylöjärven Uutiset.

Laitteessa pyörii yhteensä 1 040 mansikantainta, ja ne kylpevät violetissa valossa.

– Led-valot on säädetty taajuuksille, jotka ovat optimaaliset marjan kasvulle. Jatkokehittelyäkin toki tehdään, yrittäjä kertoi lehden haastattelussa.

Ylöjärveläisen Amirlatifin ideoimassa kasvatusjärjestelmässä mansikantaimet on istutettu sylintereihin. Niiden sisällä ravinneliuos virtaa kasveille. Kyseessä on niin sanottu suljettu kierto, jossa ravinteita kierrätetään useaan otteeseen.

– Sanoisin, että kokonaisuus on jo nyt 95-prosenttisen toimiva, Amirlatifi kertoo.

Miehen yritysidea kohtasi alkutaipaleella paljon epäilyä. Nyt hän on kuitenkin saanut tehtaan ensimmäisen prototyypin valmiiksi, Tekes on myöntänyt Evergreen Farmin hankkeelle lainan ja vireillä on myös yhteistyö viiden korkeakoulun kanssa. Hankkeeseen on tulossa esimerkiksi korkeakouluharjoittelijoita.

Suunnitteilla on myös toinen, entistä isompi prototyyppi, jossa on 2 880 mansikantainta.

Amirlatifi kertoo, että teknologiaa on tarkoitus kehittää myös muuhun kuin marjojen kasvatukseen:

– Tarkoitus on testata kaikenlaista syötävää riisistä lähtien.

toimitus@yrittajat.fi

Avaa pop-up -ikkuna