Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

10.3.2021 klo 13:07
Uutinen

Mies osti vaimolleen hotellin keskeltä Nuuksion kansallispuistoa – “Monen mielestä alalla ei voi onnistua ilman kokemusta”

”Pirun iso kesämökki” vai menestyvä hotelli keskellä kansallispuistoa? Tuija Kyrölä ja Juha Björnman päättivät tavoitella jälkimmäistä.

Tuija Kyrölä:

Juha soitti minulle 25. lokakuuta vuonna 2015 ja kertoi ostaneensa hotellin Nuuksiosta. Sitten hän jatkoi: ”aloitat hotellin pyörittämisen maanantaina”. Spontaani vastaukseni oli: ”Enkä aloita”.

Kun kuulin, että silloinen johto siirtyy muualle ja ymmärsin, että kyse oli koko hotellitoiminnan johtamisestä, työ alkoi kiinnostaa. Lisäksi kiinteistöllä oli paljon kehitysmahdollisuuksia.

Olin irtisanoutunut tammikuussa edellisestä työstäni Huoltovarmuuskeskuksen johtajana. Vastasin liiketoiminnan jatkuvuudenhallinnan työkalujen kehittämisestä.

En osannut pelätä, kun ei tiennyt, mitä eteen tulee. Työ tuntui mukavalta haasteelta.

Kaupan mukana tuli silloinen henkilöstö, joten ensin piti selvittää, miten liiketoimintaa on tehty, johdettu, kehitetty ja kuka on tehnyt mitäkin. Vaihdoimme myös nimen Hotelli Siikarannasta Hotelli Nuuksioksi.

Työyhteisö oli hierarkinen. Keittiön puolella oli paljon väkeä ja henkilöstön kesken oli tarkka työnjako. Sain esimerkiksi tietää, että asiakkaalla oli ollut tarve tuulettimelle kesäkuumalla. Vein tuulettimen omasta työhuoneestani vastaanottoon ja pyysin pyyhkimään siitä pölyt ennen kuin se viedään asiakkaalle. Parin vuoden päästä löysin tuulettimen vastaanoton kaapista. Siinä oli keltainen lappu, jossa luki: ’Tuija käski pyyhkiä tästä pölyt’. Kukaan ei koskaan vienyt sitä asiakkaalle, koska se ei ollut kenenkään varsinainen tehtävä. Töitä palloteltiin ja nakitettiin muille. Siivoojat olivat huonoimmassa asemassa.

Meidän tavoitteemme oli saada toiminta vauhtiin ja kannattavaksi. Se vaati, että ihmiset tekevät oikeita asioita, asiakkaille maukasta ruokaa ja tarjosivat hyvää palvelua. Tehtäviä oli kirkastettava, yhteistyötä kehitettävä ja ihmiset ottamaan vastuuta. En halunnut olla mikromanageeraaja.

Muutosvastarintaa toki oli. Loimme yhteiset arvot työpaikalla toimimiselle sekä ulkopuolisella avustuksella asiakaspalvelun kehitystä. Ensimmäisinä lähtivät valkoiset pöytäliinat Tuvan pöydiltä ja tekokasvit hotellin pääaulasta.

Olen toiminut vuosikymmeniä tietoturvallisuuden ja yritysturvallisuuden parissa. Kokemusta oli myynnistä, markkinoinnista, talousasioista, riskienhallinnasta, tietotekniikasta, laatutoiminnasta, johtamisesta, kehittämisestä ja asioiden koordinoimisesta. Koulutukseltani olen kauppatieteen lisensiaatti ja datanomi.

Monen mielestä alalla ei voi kuitenkaan onnistua ilman alan kokemusta. Olen kova tekemään töitä ja tuloksia. Vuosi vuodelta olemme parantaneet liikevaihtoa. Tämä kertoo, että jotain on tehty oikein.

Toki yllätyksiä ja uutta opeteltavaa on tullut. Tilanteet muuttuvat koko ajan. Koronakriisi heitti monta asiaa uusiksi. Keväällä olimme kiinni kaksi kuukautta, mutta myyntityötä jatkettiin.

Olemme tietysti kärsineet koronasta. Joka kerta, kun hallituksen edustajat avaavat suunsa ja viestivät epäselvästi mediassa koronarajoitteista, me revimme täällä satasia, kun asiakastilaisuudet peruuntuvat. Tilojemme väljyys sekä toiminta- ja kokoustamismahdollisuudet luonnossa lyhyen matkan päässä Helsingistä ovat valttejamme. Olemme myös saaneet kriisissä uusia asiakasryhmiä.

Olemme valjastaneet kaikki paikat grillikatoksista, kotaan ja laavuun ryhmien käyttöön, joten hotellin vastaanottoon ei tarvitse edes tulla. Toivomme, että ihmiset kokisivat ja aistisivat luonnon voiman, mitä ei voi kokea kaupungin hälinässä.

Työskentelin aikaisemmin korkokengissä ja liituraidassa Helsingin keskustassa. Nykyään kuljen vaelluskengissä Nuuksion kansallispuiston keskellä. On ollut vapauttavaa työskennellä ilman jakkupukuroolia. En kaipaa sitä.

Juhan kanssa on hyvä tehdä töitä. Hän on nopea päätöksissään ja hallitsee koko kiinteistön laajuudelta erilaisiin järjestelmiin ja tekniikkaan liittyviä asioita. Juhaa ei pystytä näissä asioissa viilaamaan linssiin. Hän katsoo isoa kuvaa ja kehittää koko aluetta. Minun vastuullani on sisäinen toiminta. Teemme yhdessä asioita, harvemmin näkemykset ovat eriävät.

Juha Björnman:

Olen toiminut viimeiset 15–20 vuotta kiinteistöjohdon tehtävissä. Sitä kautta myös Hotelli Nuuksion kiinteistö tuli tietooni. Paikka teki tappiota puoli miljoonaa euroa vuodessa. Paikalla oli kolme vaihtoehtoa: Tehostaminen, toimialan muutos tai sitten minä ostan paikan.

Ostajan löytäminen paikalle olisi ollut hankalaa. Näin kuitenkin sen potentiaalin, ja ympärillä oli vielä maata, jolle rakentaa. Fasiliteetit ja pohja olivat hyvät.

Ehdotin Tuijalle, että lähdetään katsomaan. Pahimmillaan meillä on nyt vain pirun iso kesämökki.

Tiesin, että Tuija saisi paikan kuntoon. Hän on kehittänyt menetelmiä koko elämänsä ja hänen tapansa nähdä eteenpäin muuttaisi paikan toimintatavat. Myyntiä ja markkinointia kehittämään tarvittaisiin muutenkin joku pitkähermoisempi kuin minä, ja Tuija on siihen työhön sopiva sekä osaava.

Aikaisemmin kiinteistöhuolto ja siivous oli ulkoistettu, mutta me otimme ne takaisin omille palkkalistoillemme. Säästimme sillä tavalla puolessa vuodessa 70 000 euroa. Monta muutakin järkeistystä on tehty toiminnan suhteen. Alkuun kokeilimme eri vaihtoehtoja, mutta nyt toimintatavat alkavat olla täsmentyneitä.

Parhaat kaverini ovat laskuvarjojääkäreitä, ja he ovat käyneet testaamassa joitain palveluitamme. Tiedän, että niihin kavereihin voin luottaa.

Hotelli Nuuksio olisi noussut kannattavaksi tänä vuonna ilman koronakriisiä, jos suunnitelmat olisivat toteutuneet. Asialla on ollut toinenkin puoli. Myin kolme mökkitonttia alueelta ja niitä katsomaan oli jonossa ihmisiä. Aikaisemmin ei olisi ollut.

Olemme myös yrittäneet pitkän saada matkanjärjestäjiä tuomaan ryhmiä tänne, ja koronan myötä tilanne on kääntynyt. Järjestäjät ovat olleet yllättyneitä, että ihmiset ovat tykänneet kansallispuistossa liikkumisesta ja luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta. Nyt vaaditaan turnauskestävyyttä. Matkailualalla tehdään monta asiaa liian vaikeasti. Montaa asiaa voisi tehdä tehokkaammin ja yhteistyössä järkevämmin.

Koronakriisin hoito on myös osoittanut, että viisaus ei asu päättäjissä. He eivät tiedä, miten ravintolat, baarit ja kahvilat toimivat. Toivoisin, että ne kysyisivät vaikka MaRalta vinkkejä ennen kuin säätävät rajoituksiaan.

Toivottavasti suomalaiset matkustavat jatkossakin kotimaassa. Ulkomailla paljon matkustavat tai sieltä tänne tulevat nauttivat siitä, että kaikki ei ole koko ajan bling blingiä. Eräältä kaverin tutulta saudiarabialaiselta liikemieheltä kysyin, miltä tuntuisi ajatus olla ilman henkilökuntaa ympärillä. Hän jäi miettimään asiaa.

Tontilla on reilusti rakennusoikeutta jäljellä ja aion rakennuttaa 4–5 osakehuoneistoa, chalet-taloa, jotka olisivat meidän käytettävissämme, kun osakkeenomistajat eivät tarvitse niitä.

Tällä hetkellä Hotelli Nuuksioon mahtuu 400 ihmistä kokoustamaan ja 180 majoittumaan. Haluan tuplata tämän kapasiteetin.

Hotelli Nuuksion paikan on alun perin perustanut Kauppaneuvos Sauvo, joka kuoli vuonna 1964. Hänen talonsa on edelleen olemassa, nyt Bed & Breakfast -majoitustilana. Sittemmin tämä on toiminut Rakennusliiton virkistys- ja koulutuspaikkana. Siltä ajalta on myös rakennustyövälinemuseo, joka kiinnostaa monia suomalaisia insinööriluonteita.

Itsellänikin on alueella oma miesluola, jossa säilön laskuvarjovarusteita, työkalujani ja 14 moottoripyöräkypärääni. En tiennyt, että minulla on niin monta kypärää!


Tuija Kyrölä, 59 v

Hotelli Nuuksion toimitusjohtaja. Kirjoittanut Esimies ja tietoriskien hallinta -tietokirjan vuonna 2001.

Perhe: Kaksi aikuista tytärtä, yksi lapsenlapsi, aviomies Juha Björnman sekä Doris-koira

Harrastukset: puuhastelu, vesijuoksu, kuntosali, ravihevostelu, elämän mittainen seikkailu

Seuraavaksi: Tulevaisuuden suunnittelu ja omien ensi vuoden lomamatkojen suunnittelu

Juha Björnman, 58 v

Hotelli Nuuksion hallituksen puheenjohtaja

Perhe: Vaimo Tuija Kyrölä ja kaksi aikuista tytärtä, yksi lapsenlapsi sekä Doris-koira

Harrastukset: Moottoripyöräily, kuntoilu, ulkona puuhastelu, elämän mittainen seikkailu

Seuraavaksi: Rakennutan Hotelli Nuuksioon Chalet-talot ja mökit

Hotelli Nuuksio

Liikevaihto: 2,1 Miljoonaa euroa (2019)

Tulos: 9 000 euroa

Henkilöstö: nyt 4 vakituista ja 9 tarvittaessa töihin kutsuttavaa, ennen koronaa 14 vakituista

Perustettu: 1989

Juttu on julkaistu YrittäjäPlus -lehden numerossa 06/2020 Työpari-palstallla.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi

Kuvat Laura Oja