10.3.2020 klo 08:47
Uutinen

Musiikkia Tuusulanjärven maalaismaisemissa

Ensin Valtteri Väänänen ja Jukka Heikkilä olivat bändikavereita, sitten kämppiksiä ja nyt heillä on yhteinen musiikkistudio Tuusulanjärven rantamaisemissa.

Kun Valtteri Väänänen ja Jukka Heikkilä kolmisen vuotta sitten päättivät laittaa pystyyn oman studion, sille löytyi ainutlaatuinen paikka Tuusulasta Jukan suvun kotitilalta. Lammaskallion Audion studiotilat sijaitsevat sata vuotta vanhassa hevostallissa, jonka ikkunoista avautuvat näkymät avaraan maalaismaisemaan. Samassa pihapiirissä studiossa vierailevien muusikoiden kanssa saattaa käyskennellä kissoja, koiria, hevosia tai joku tilan 300 lampaasta.

– Sijainti ja miljöö ovat ehdottomasti yksi iso juttu meidän hommassa. Lammaskallion Audio sijaitsee lähellä Helsinkiä, mutta silti maaseudun rauhassa. Meillä on myös rantamökki, jossa muusikot voivat halutessaan yöpyä, Valtteri kertoo.

Studiotöitä ja livekeikkoja

Studion tiloihin kuuluu suuri soittotila, lauluhuone, kaksi tarkkaamoa miksauspöytineen sekä lounge, jossa muusikot voivat huilata vaikka kahvikupposen äärellä. Laitteiden ja soittimien lista on mittava: on rumpuja, lyömäsoittimia, kitaroita, bassoja, kosketinsoittimia, vahvistimia, mikrofoneja ja yli 100-vuotias Steinway-piano.

– Monet muusikot ja bändit tulevat studioon omien soittimien ja laitteiden kanssa, mutta niitä on täällä mahdollisuus myös lainata, Valtteri selittää.

Studiotoiminta kattaa noin puolet Lammaskallion Audion liiketoiminnasta. Toinen puoli tulee livekeikoista ja tapahtumista, joissa Valtteri ja Jukka huolehtivat miksauksesta ja äänentoistosta. Livekeikkoja kertyy noin 200 vuodessa. Artistien mukana kierretään niin Suomessa kuin ulkomailla. Lammaskallion Audion osaamista hyödyntävät muun muassa Maustetytöt, Jesse Markin, Teleks ja Behm.

– Live- ja studiotyöt ovat hyvää vastapainoa toisilleen. Live vaatii adrenaliinia, kun taas studio on enemmän zen-tilassa työskentelyä, Valtteri analysoi.

Musiikkiala on elämäntapa

Sekä Valtterilla että Jukalla on musiikkiteknologin koulutustausta. Ennen Lammaskallion Audion perustamista Valtteri työskenteli muutamia vuosia osakkaana helsinkiläisessä musiikki- ja äänialan yrityksessä. Lammaskallion Audiossa työskentelee yrittäjäkaksikon lisäksi osa-aikaisesti muusikko ja musiikin maisteri Susanna Syrjäläinen. Työprojekteissa käytetään apuna myös freelancereiden verkostoa.

Valtteri ja Jukka kertovat, että musiikki- ja ääniala on pohjimmiltaan kutsumusammatti ja elämätapa. Yrittäjyydessä kaksikkoa kiehtoo se, että tekemisen vapaus ja visio ovat omissa käsissä. Kukaan muu ei hengitä niskaan.

Toisaalta myös vastuu painaa. Studion rakentaminen, laitteet ja tekniikka ovat vaatineet isoja investointeja. Välillä raha-asiat ja liikevaihdon kasvattaminen stressaavat, ja yrittäjät tunnustavat tekevänsä paljon töitä. Päivät ovat pitkiä, työtunteja kertyy jopa 60-70 viikossa.

– On pitänyt opetella laittamaan myös vapaapäiviä kalenteriin, Valtteri tunnustaa.

Jatkuva kehittyminen on työn suola

Kun yrittäjillä on vapaa-aikaa, senkin täyttää usein musiikki. Jukka soittaa rumpuja Sorsajengi-bändissä, Valtteri kuvailee itseään biisintekijäksi. Yhteisistä bändikuvioista aikanaan alkanut ystävyys on kestänyt hyvin myös yrittäjyyden.

– Isoja ristiriitoja ei ole ollut, eikä erimielisyyksiä muutenkaan tule päivittäin tai edes viikoittain. Jaamme yhteisen suunnan ja vision, Jukka sanoo.

Seuraaville viidelle vuodelle on asetettu tavoite: Lammaskallion Audio haluaa olla Suomen kiinnostavimpien äänialan yritysten joukossa. Studion ensimmäinen kultalevy komeilee jo seinällä. Sen toi yhteistyö Maustetyttöjen kanssa.

– Meille on jatkossakin tärkeintä, että työtä on kiva tehdä. Tämän työn suola on se, että aina voi kehittyä, yrittäjät kiteyttävät.

Lue lisää: https://lammaskallionaudio.com/

Teksti: Krista Korpela-KosonenKuvat: Krista Korpela-Kosonen ja Kalle Särkkä/Ohoi Creative