Näin huippumanagerista tuli arboristi

Neljä miestä istuu Helsingin Konalassa sijaitsevan teollisuushallin pienessä varastohuoneessa ja juo vahvaa kahvia ”koko viikon kiintiön täyteen”. Miehet puhuvat suora- ja kiipeilykaadoista, hevoskastanjoista ja koivujen uusimmista sienitaudeista. Seinustalla lepäävät ”puutohtoreiden” instrumentit raivaussahoista moottorisahoihin ja valjaisiin.

Elokuva-alalla ollut, ”kaikkea sitä mitä muut eivät suostuneet tekemään” tehnyt Kai Vogt leipiintyi leffabisnekseen ja vuosituhannen alussa metsäalan koulussa tapasi Haile Gebra Eyesuksen, myöhemmin Timo Rantasen.

– Jotkut tulevat arboristiksi, jotta pääsevät kiipeilemään puissa. Jotkut – kuten minä – siksi, että puut ovat helvetin hienoja, Vogt luonnehtii.

Gebra Eyesus oli päätynyt Etiopiasta Neuvostoliiton ilmavoimien lentäjäkoulun kautta Suomeen 1990-luvun puolivälissä. Metsäalan opintojen jälkeen hän perusti oman yrityksen vuonna 2004. Rantanen on alan yrittäjistä kokenein.

– 1990-luvulla ei itselläni ollut muita vaihtoehtoja kuin perustaa oma yritys. Pahimman laman jälkeen huomasin yhtäkkiä, etten ollut pitänyt vuoteen mitään lomaa. Alussa oli otettava kaikki työt vastaan, Rantanen muistelee.

Reilu vuosi sitten kolmikko sai täydennystä Teja Kotilaisesta, ja 10 vuotta vireillä ollut suunnitelma yhteisen työosuuskunnan perustamisesta toteutui.

Syntyi Arboristikilta, ”kruununjalokivi”, jonka kautta tehdään kalustohankinnat ja jaetaan työtehtävät ryhmän jäsenille.

– Tällä hetkellä työkeikkoja on tarjolla hyvinkin paljon. Käymme katsomassa kohteet, joihin pyydetään, teemme tarjouksen ja asiakas valitsee – eikä aina hinta ole merkitsevin kriteeri. Monet valitsevat Arboristikillan laadun takia. Puunkaatajia on enemmän, puidenhoitajia vähemmän. Siellä on meidänkin painotuksemme, joskin puolet keikoista on vaikeita kaatoja, Kotilainen sanoo.

”Minusta tulee teidän manageri”

Kotilaisen, nykyisen arboristiopiskelijan menneisyydessä päivämäärä 14.9.1992 on merkitty isoin numeroin.

– Pääsin silloin työllistymistuella töihin Elävän Musiikin Yhdistykseen (ELMU) Helsingin Lepakkoon.

Takana oli ”luppoaikaa” Kuuban Havannassa, jossa Kotilainen oli vuotta aiemmin tehnyt päätöksen: hänestä tulisi levy-yhtiön tuotantopäällikkö.

Vuonna 1995 Kotilaisen ideoimalla Oranssiklubilla esiintyi helsinkiläisyhtye The Rasmus laulajanaan Lauri Ylönen.

– Kävelin takahuoneeseen ja sanoin pojille, että minusta tulee teidän manageri. Tein heidän kanssaan sopimuksen välittömästi, Kotilainen kertoo ”etsikkoajastaan” 25-vuotiaana.

Kuubassa tehty päätös oli täyttä totta vuonna 2001. Hänet valittiin Universal Music Finlandin tuotantopäälliköksi. Siellä Kotilaisen löytöihin kuuluivat muun muassa Don Johnson Big Band, Killer, Kwan ja Olavi Uusivirta.

”Ylpistyin, iski vauhtisokeus”

Uusi työ oli Kotilaisen mukaan ”evoluution huipentuma”.

– Maailman suurimman levy-yhtiön johtoporras antoi luottamusta ja bonuksia. Sain tehdä lähes mitä vain, toin esille hienoja artisteja. Track recordin (menestysmittarin) mukaan niistä puolet osui, puolet olivat huteja.

– Vuonna 2003 internet nähtiin suurena uhkana. Minä pidin sitä mahdollisuutena ja ehdotin nettisivuille tekstin lisäksi muun muassa videoita ja musiikkia, mutta se törmäsi tiiliseinään. Näin mahdollisuus valui hukkaan. Liian hidas reaktiokyky oli syynä, kun siihen ei sijoitettu resursseja läpimurron tapahtuessa, vaan yritettiin copy-protectionilla suojata levyjä. Sanoin, että lähden menemään.

Kotilainen perusti oman yrityksen, Break A Leg Entertainmentin, ja alkoi muun muassa järjestää erilaisia yleisötapahtumia.

– Sitten ylpistyin, iski vauhtisokeus. Fokus oli kateissa. Tuli tunne, että minähän osaan jo kaiken. Lisäksi olin menettänyt luottamuksen tiettyihin ihmisiin. Ajattelin, että tätäkö tämä elämä on, yhtä hirveää vääntöä.

– Kesti pitkään ymmärtää oma kuolevaisuuteni. Olinhan luonut brändin, olin kova jätkä Teja Kotilainen.

”Se oli kuin ukkosenjohdatin”

Kotilaisen täyskäännös alkoi muutosta Ruotsiin. Kieliopintojen lisäksi hän oli koulutuksessa, jossa ”autettiin löytämään uusia tavoitteita elämään”.

– Useiden arvovalintakierrosten jälkeen jäljelle jäi yksi, minulle se tärkein sana, natur [luonto]. Minun oli toimittava luonnon kanssa.

Kotilainen päätyi puutarha-alan kouluun. Tai oikeastaan Mikael Strömberg Kotilaisen ottaessa länsinaapurissa käyttöön toisen etunimensä ja sukunimensä.

Työharjoittelupaikaksi valikoitui Rosenhill trädgård och musteri Tukholman länsipuolella.

– Se oli kuin ukkosenjohdatin työntäessäni sormet traktorin ajamaan maaperään. Olin yhtä maan kanssa. Nostin perunaa maanisella tahdilla, Kotilainen muistelee.

”Viherala on minun juttuni”

Urbaanissa miljöössä ja useissa maailman suurkaupungeissa varttunut entinen rokkikukko ja ”vähän pyylevä, kaljuuntunut levy-yhtiösetä” on nyt uuden edessä.

Ruotsissa eletty aika teki miehestä nöyrän.

– Tavoitteenani on tulla arboristiksi. Se on tämän viheralan evoluution huipentuma.

Kotilaisen oppisopimuskoulutus päättyy ensi vuoden joulukuussa.

– Olen adrenaliininarkomaani, kaipaan sitä vereeni. Sitä saa stressistä, mutta jos sitä tulee jatkuvalla syötöllä, niin se kuluttaa loppuun. Näin on tapahtunut jo kolmesti.

– Tästä työstä en aio sinkoilla enää minnekään. Viherala on minun juttuni. Uskon, että tämä ala ei ole yhtä suhdanneherkkä kuin viihdeala. Uudellamaalla kyllä riittää puita ja pensaita leikattavaksi – ja toisaalta myös istutettavaa. Laskujeni mukaan olen istuttanut tänä vuonna viisi omenapuuta ja kaksi kirsikkaa. Hoitoleikannut olen varmaan kymmeniä. Se on itse asiassa bravuurini, leikata taiteellisesti harmoniseen muotoon omenapuita – pyrkien ottamaan huomioon puun hyvinvoinnin ja ettei se iskisi liikaa vesiversoa seuraavana vuonna – joka ei ole helppoa, Kotilainen päättää innostuneena.

Lue lisää Arboristikillasta Yrittäjäsanomista

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi