Nytpä tahdon olla ma

Pienenä poikana lauleskellessa oli vähän epäselvää mikä se ”nytpä” oikein on, mutta rakentamiseen laulu toi positiivisen asenteen. Uskon, että sellainen asenne on monella muullakin. Kun puhutaan vaikka rakentavasta ehdotuksesta, ymmärretään, että mielipiteistä on saatu koottua kimppu, jolla voidaan yhdessä mennä eteenpäin. On ehkä osuttu jopa naulan kantaan. Myös sillanrakentajina olevat henkilöt koetaan yleensä positiiviseksi, toki kovaa identiteettipolitiikkaa kannattavat ovat kenties alkaneet heitä vierastaa. Ei tykätä, kun luokitellaan meihin ja muihin tai niihin ja noihin, joitten välille sitä siltaa rakennetaan. Sanoihin ei toki kannata tiukkapipoisesti tuijottaa, muutenhan voisi päätellä, että rakennuslautakunnat suosivat pelkästään puurakentamista.

Harakat rakentavat harakanpesiä, pääskyset pääskysenpesiä ja käet tyytyvät munintaan vuokralaisina. Ketut kaivavat koloja ja majavat pykäävät patoja ja jotkut muut eläimet tekevät ruokavarastoja ja hämähäkit kutovat seittilinnojaan. Termiitit ja muurahaiset ovat päätyneet kekorakenteisiin ja ampiaiset luottavat paperiteknologiaansa.

Ihmislajin geeneihin ei ole sen sijaan ole koodattu yksipuolista rakennuskäyttäytymistä. Pyramideja on tehty nykyisille Egyptin ja Meksikon alueille, muureja rakennettu Kiinaan ja Konstantinopolin ympärille ja vedenalaisia liikennetunneleita milloin Tampereelle ja milloin Englannin kanaaliin.

Oma lukunsa on nykyinen maitten välinen rakennusten korkeusottelu. Pilvenpiirtäjien rakentaminen pääsi alun perin vauhtiin, kun tehtiin keksintö, joka estää hissikorin mätkähtämisen pohjakerrokseen nostovaijerin katketessa. Urbaanissa yhteisössä lienee jopa ekologisempaa liikutella ihmisiä pystysuoraan. Ja sitten kun suurempaa sivuttaisliikettä kaivataan, mennään maan alle metroon tai muuten kiskoille. Niittenkin teko kuuluu rakennusliiketoiminnan laajaan piiriin.

Akustiikka ensin

Satuin markkinatutkimusmatkallani käymään vuonna 1977 Oslossa. Siellä oli meneillään musiikkitalon avajaiskonserttien sarja. Ostin liput jazz-konserttiin. Jatkaessani matkaa junalla Tukholmaan, samaan vaunuun tuli konsertissa esiintynyt Red Mitchell. Basisti Mitchell oli kerännyt meriittejä mm Metro-Goldwyn-Mayerin eniten käyttämänä studiobasistina.

Keskustelimme tietenkin musiikista, mutta kun kerran uuden konserttitalon avajaisista oltiin palaamassa, niin juttu luiskahti myös akustiikkaan. Kysyinkin, millainen hänen mielestään on hyvä akustiikka. Vastaus oli aika tyhjentävä ja yksinkertainen: ”Jos esiintyjänä on klassinen akustisen kitaran soittaja, hard rock bändi tai sinfoniaorkesteri, niin joka tilanteessa on kaikilla salin kuulijoilla samanarvoinen hyvä kuuntelupaikka.” Kysyin, että onko tällaisia saleja olemassa. Red jatkoi: ”Ainakin Bostonissa on, ja en ymmärrä miksi arkkitehdit eivät voi kopioida hyväksi havaittua mallia muuallekin.”

Mainitsin näistä keskusteluluistani Aalto-yliopiston professori Tapio Lokille, kun hän oli Tampereella kertomassa juuri avatun G Livelabin äänentoistoratkaisuista. Lokki on kiertänyt maailmaa ja tiimeineen mittaillut kaikkien kuuluisimpien konserttisalien akustisia ominaisuuksia. Hän myönsi, että Bostonin sali on yksi parhaista. Oli toisaalta mielenkiintoista kuulla professori Lokilta, että kiertueelle lähtevälle sinfoniaorkesterille voidaan nykyään jo pienehkössä harjoitussalissa simuloida tulevien konserttisalien akustiikkaa. Näin soittajat ja kapellimestari kuulevat jo harjoitellessaan, kuinka heidän soittonsa konserttikohteissa kajahtaa: mikä on jälkikaiku ja sävyjen kirkkaus.

Mielestäni rakennuksen funktio on pidettävä kirkkaana mielessä, kun sitä suunnitellaan. Monet puistelivat päätään, kun Finlandia-talosta tehtiin yhdistetty kongressi- ja konserttikeskus. Ei siis kunnolla kumpaakaan. Toisaalta Oodi on suunniteltu keskuskirjastoksi, ja vaikka siitä tulikin monikäyttöinen olohuone, en pane seikkaa olleenkaan pahakseni.

Rakennustaide

Arkkitehtuuria ei voi arvostella pelkkien kuvien perusteella. Pitää päästä tilaan sisään, kokeilla kuinka rakennelma palvelee tarkoitustaan ja minkälainen fiilinki siitä kävijälle syntyy.

Osa arkkitehtuurista ansaitsee arvonnousun rakennustaiteeksi. Mielestäni tämän lajin ykkössijalla Tampereella on edelleen keväällä 1907 valmistunut Johanneksen kirkko -Tuomiokirkko. Sen rakentaminen on ollut tuohon aikaan kova suoritus, sen kokokin oli valtava puutalojen vierellä. Tampereen asukasluku oli valmistumisvuonna n 43000. Varmaan holvin lakeen maalatusta käärmeestä jo siinäkin porukassa puhetta riitti.

Telineillään katonrajassa kiikkuessaan Hugo Simberg ei varmaan voinut aavistaa, että eräs telinevoimisteluun perehtynyt tamperelainen perustaisi vajaat 70 vuotta myöhemmin Bronto Skyliftin, jonka tuotteilla yltäisi hankaliinkin kohteisiin.

Muutoksia tulossa

Omia ”uskonkappaleitani” on termodynamiikan toinen pääsääntö: Eristetyn systeemin kokonaisentropia kasvaa. Järjestystä voi hetkeksi luoda, mutta se alkaa termodynamiikan lain mukaisesti muuttua takaisin epäjärjestykseksi. Näin valitettavasti käy rakennuksillekin. Siksi niissä pitää tehdä erilaisia korjaustoimia, jotta asiat saataisiin taas hetkeksi mieleiseemme järjestykseen. Materiaalivalinnoillakin voidaan rapautumista jarruttaa: Finlandia-talon marmorilaatoille olisi säänkestävämpiäkin vaihtoehtoja. Toistaiseksi Italian Carraran louhijat kiittävät.

Pieninä termodynamiikan pioneereina häärivät erilaiset töhrijät, puumerkinraaputtajat ja ikkunankivittäjät. Suurimmat muutokset on jätetty asteroidien, maanjäristysten ja tulivuortenpurkausten tehtäviksi. Termodynamiikan toisella pääsäännöllä on ollut jo pitkään hybridistrategia.

Palaan vielä mainitsemaani Tampereen tuomiokirkkoon, jota sitäkin on onneksi peruskorjattu ja kunnostettu. Kun meikäläinen on sitä pienestä pitäen katsellut, on alkuperäinen mielikuvani sen rakenteista säilynyt näihin päiviin asti. Uskoin, että kirkko on kivistä rakennettu, ja että nämä kivet on taitavasti saatu aseteltua päällekkäin kirkon muotoon. Nyt kun sitä viimeksi kunnostettiin, havaitsin että kirkko onkin vain päällystetty graniitista leikatuilla verhouskivillä. Niitä on peräti 27 000. Hyvä, että kunnostettiin.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 8.3.2022