YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Omistajanvaihdospalvelu polkaistiin käyntiin
Kuopion Yrittäjien ESR-rahoitteisen “Yksinyrittäjästä työnantajaksi” -hankkeen sivujuonteena aloitti vuoden alussa myös yksinyrittäjien omistajanvaihdospalvelu. Palvelu käynnistettiin 29.1. Kuopion Klubilla järjestetyssä tapahtumassa, johon osallistui noin 40 yrittäjää ja sidosryhmän edustajaa.
“Ilmiselvästi omistajanvaihdosneuvonnalle on tarvetta, sillä kevään 2024 pk-barometrin mukaan noin 32% kaikista yrityksistä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana,” kertoi tapahtumassa puhunut Suomen Yrittäjien omistajanvaihdospäällikkö Anneli Komi.
Omistajanvaihdosten toteutumattomuus voi erityisesti pienemmillä paikkakunnilla johtaa palveluiden loppumiseen ja työpaikkojen katoamiseen. “Onneksi yrityskauppojen määrä näyttää olevan nousussa, vaikka pankkien regulaatiosta johtuva rahoituksen saaminen voi olla kompastuskivenä. Rahoitusvaihtoehtoja on kuitenkin muitakin, ja myös myyjä voi halutessaan rahoittaa kauppaa maksuaikaa antamalla,” Komi sanoo.
Omistajanvaihdosten sudenkuopat
Rahoituksen lisäksi omistajanvaihdoksissa on muitakin haasteita. Myyjän kannattaa aloittaa suunnittelu hyvissä ajoin, jopa vuosia ennen. Myytävän yrityksen on hyvä olla myyntikunnossa, ja tieto esimerkiksi asiakkuuksista ja sopimuksista tulee olla dokumentoitu.
Yrityksen arvonmääritys voi olla hankalaa, jos luopuja näkee arvoja yrityksen historiassa, ja ostaja pohtii yrityksen elättämismahdollisuuksia. Yrityskauppa-asiantuntija Pekka Naumanen kehotti luopujaa miettimään yrityksen arvoa myös ostajan näkökulmasta ja perustelemaan hinnan huolellisesti.
Kauppakirjat ja omistajanvaihdokseen liittyvät asiakirjat kannattaa aina tehdä yhdessä ammattilaisen kanssa. Selkeät sopimukset ehkäisevät jälkikäteen syntyviä epäselvyyksiä ja kalliiksi käyviä riitoja.
Omistajanvaihdoksesta kasvuyritykseksi
Omistajanvaihdosbarometrin mukaan iso osa ostetuista yrityksistä lähtee uuden omistajan myötä kasvu-uralle ja työllistää uusia työntekijöitä. Uusyrityskeskukset auttavat ostajaa sekä kaupanteossa että yrityksen alkuvaiheissa, kertoi Kuopionseudun Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Tarja Pöyhönen.
Työttömastä työnhakijasta yrittäjäksi
Kuopion Yrittäjien hallinnoimaan omistajanvaihdospalveluun voivat ilmoittautua mukaan kaikki kuopiolaiset yksinyrittäjät (mukaan lukien Maaninka, Juankoski ja Nilsiä). Ajatuksena on, että jatkajaa haetaan TyöNavigaattorin kautta yrittäjyydestä kiinnostuneista työttömistä työnhakijoista. Tähän mennessä yrittäjyydestä kiinnostuneita on TyöNavigaattorin listoilla jo yli 300 henkilöä.
Yksinyrittäjästä työnantajaksi -palvelu jatkaa myös varsinaista toimintaansa, auttaen ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen liittyvissä asioissa. Palvelu järjestää vuoden mittaan myös kaikille avoimia koulutuksia ja tilaisuuksia liittyen sekä työnantajuuteen, että omistajanvaihdoksiin.
Teksti: Kirsi Sisso-Litmanen