YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.9.2024 klo 10:49
Uutinen

Osaajia ison auton rattiin: yhdistelmäajoneuvonkuljettajien koulutus voimissaan Salpauksessa

Päijät-Hämeen Yrittäjissä kuulimme taannoin, että joillain kuljetusalan toimijoilla olisi käsitys, ettei Koulutuskeskus Salpauksesta enää valmistuisi yhdistelmäajoneuvonkuljettajia entiseen tapaan. Se olisikin ikävä tilanne osaajapulaa kokevalla, yhteiskunnalle tärkeällä toimialalla. Onneksi voimme kertoa, että näin ei kuitenkaan ole asian laita. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajia koulutetaan Salpauksessa edelleen.

Alalla on ”hyvä imu” opiskelupaikkaansa miettivien keskuudessa, todetaan Salpauksesta. Opiskelijoiksi hakeutuu paljon nuoria, mutta myös aikuisopiskelijoiden osuus on merkittävä. Koulutukseen voi hakeutua yhteishaun tai jatkuvan haun kautta. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi voi opiskella joko oppisopimuksella henkilökohtaisen suunnitelman mukaan, jolloin oppiminen tapahtuu pääasiassa työpaikalla, tai päiväopintoina, jotka tapahtuvat oppilaitoksessa, mutta sisältävät myös työssäoppimista alan yrityksissä.

-Salpauksen kuljetuspalvelujen osaamisalalta valmistuu jatkossa vuosittain noin 20 – 30 yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa. Moni opiskelija tosin työllistyy jo opiskeluaikana, osaajista kun on pulaa, kertoo logistiikan lehtori Arto Arvola.

Salpaus on aiemmin saanut kuljetusyrittäjiltä tärkeää palautetta, että kokemusta saisi alalle tulevilla olla vielä enemmän ennen kuin ryhtyvät yhdistelmäajoneuvonkuljettajiksi. Salpauksessa onkin pyritty varmistamaan, että valmistuvien osaaminen olisi entistäkin vankemmalla pohjalla.

-Pääsyvaatimuksena koulutukseen hakijoilla on pääsääntöisesti C-ajokortti sekä kuorma-autonkuljettajan työkokemus, mahdollisesti puolustusvoimissa suoritettu kuljettajakoulutus  tai logistiikan perustutkinnolla suoritettu kuorma-auton tai linja-auton kuljettajan tutkinto. Koulutuksesta on pyritty tekemään joustavampaa ja vähemmän koulumaista. Tavoitteena on hyvä perusosaaminen, toteaa Arvola.

Oppisopimuksen joustavista mahdollisuuksista eivät kaikki työnantajayrittäjät välttämättä vielä tiedä.

-Yhdstelmäajoneuvonkuljettajan koulutus työsuhteeseen perustuvalla oppisopimuksella räätälöidään opiskelijan ja työnantajan tarpeet huomioiden. Sen kesto vaihtelee kuukaudesta kolmeen vuoteen riippuen tutkinnosta tai opiskelijan tavoitteesta, aikaisemmasta osaamisesta ja opintojen edistymisestä. Työstä maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, kertoo johtaja Risto Salmela.

-Työnantaja saa Salpauksesta tarvittavaa tukea ja ohjausta oppisopimuskoulutuksen aikana ja voi myös saada koulutuskorvausta työpaikalla annettavasta ohjauksesta. Jos oppisopimuskoulutuksen aloittava on työtön työnhakija, työnantajalla voi olla mahdollisuus saada myös palkkatukea.

Lisätietoja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja-koulutuksesta näet täältä https://www.salpaus.fi/koulutusesittely/yhdistelmaajoneuvonkuljettaja/ ja kiinnostuneelle työnantajalle lisätietoja antaa Arto Arvola, puh. 044 708 1092, arto.arvola@salpaus.fi