YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Perätön konkurssihakemus on mahdoton estää
Järvenpääläinen perheyritys Pentisol Oy joutui harvinaisen perusteettoman konkurssihakemuksen uhriksi joulukuussa.
Järvenpääläinen perheyritys Pentisol Oy joutui harvinaisen perusteettoman konkurssihakemuksen uhriksi joulukuussa. Huijausyritys oli niin erikoinen, ettei vastaavaan voi juuri varautua. Oikeus hylkäsi konkurssihakemuksen, ja Keski-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa edelleen.
Pentisolin toimitusjohtajan Jari Mäkisen mukaan he joutuivat huijausyrityksen kohteeksi.
– Konkurssihakemuksen velkojana oli suomalainen mies, joka perusti asiansa 1980-luvun tapahtumaan, jolloin yrityksen silloinen johtaja, appiukkoni, osti tämän miehen välittämän loma-asunnon Thaimaasta. Mies väitti perusteettoman laskun kanssa, että hänen maineensa oli kärsinyt asuntokaupan selvittelystä.
Konkurssiasiamies Helena Laine kertoo, että keskimäärin vain yksi prosentti konkurssihakemuksista hylätään.
– Sitä, ovatko ne “perättömiä” tai perusteettomia hakemuksia, on mahdotonta sanoa. Voivathan ne kaatua myös esimerkiksi näyttö- tai muotoseikkoihin, vaikka saatava olisi todellinen.
Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula painottaa, että huijaustapaukset ovat harvinaisia.
– Ei käräjäoikeus aseta ketään konkurssiin, jos ei ole perustetta. Tässä ongelma on se, että luottotietoihin tulee heti merkintä. Jos käy ilmi, että tieto on virheellinen, pitäisi se poistaa saman tien, eikä vasta jonkin ajan kuluttua. Näin luottotietolaitokset lähtökohtaisesti toimivatkin.
Varaudu ja laskuta vaivasta
Makkulan mukaan yleisesti ottaen on ymmärrettävää, että merkintä tulee heti rekisteriin, koska muutoin iso osa aiheellisista konkursseista jäisi piiloon.
– Laajamittainen ongelma tämä ei ole, mutta jos väärinmenettely osuu kohdalle, on se yrityksen kannalta täydellinen vääryys ja kohtuuton tilanne, Makkula sanoo.
Kiusantekoa on valitettavasti mahdotonta ennalta estää.
– Kannattaa etukäteen pohtia, miten sellaisessa tilanteessa viestitään, viestitäänkö ollenkaan ja viestitäänkö julkisesti. Ajattelematon toiminta saattaa jopa nostaa tilanteen julkisuusarvoa, Makkula neuvoo.
– Lisäksi vahingontekoa seurannut ylimääräinen työ pitää dokumentoida hyvin, jotta vahingonkorvausvaatimuksessa voidaan esittää kulut.
Pentisolille aiheeton konkurssihakemus aiheutti paljon kiusaa. Yhteistyökumppanit ihmettelivät tilannetta, luottotietoihin tuli merkintä. Toimitusjohtaja Mäkinen toivookin, että konkurssihakemukset käsiteltäisiin seulan läpi ennen niiden julkistamista. Pentisolin hallituksen puheenjohtaja Sanna Mäkinen kertoo yrityksen käyvän nyt korvausasioita läpi asianajajan kanssa.
Pentisolin johto laittoi heti joulukuun alussa verkkosivuilleen tiedotteen konkurssihakemuksesta.
– Mitä nopeammin tällaisessa tilanteessa saa tiedon leviämään, sitä parempi. Lisäksi olimme jo tehneet kaiken mahdollisen kiistämällä perättömät laskut asianajajan ja haastemiesten välityksellä.
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi