YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Pirkanmaan tulevaisuutta kehitetään yhteistuumin
Tiedolla johtaminen ja tulevaisuus näkyvät vahvasti maakuntavaltuuston hyväksymässä strategiassa vuosille 2023-2027. Pirkanmaan yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden tulevaisuustyön valmiuksia on jo kuluneen vuoden aikana lähdetty kasvattamaan Pirkanmaan liiton, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Business Tampereen yhteisen Tjanssi-hankeperheen voimin. Tjanssin tulevaisuustilaisuuksiin on vuoden aikana osallistunut monipuolinen joukko pirkanmaalaisia. Myös Pirkanmaan Yrittäjät ovat mukana hankkeessa.
Tiedosta konkreettista apua pk-yrityksille
1.12. Tjanssin tilaisuudessa kuultiin esimerkkejä Teknologiateollisuuden tekemästä ennakointi- ja skenaariotyöstä. Teknologiateollisuus teki kevään 2022 aikana laajan analyysin siitä, miten Venäjän hyökkäyssota vaikuttaa erityisesti suomalaisten teknologiayritysten toimintaympäristöön. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto laati kolme erilaista skenaariota tulevaisuuden kehityskuluista.
– Tuloksena syntyi materiaaleja yrityksille niiden omien strategioiden pohdinnan tueksi. Halusimme tällä aineistolla auttaa erityisesti pk-yrityksiä tunnistamaan toimintaympäristön muutosajureita sekä yritystoiminnan uusia kasvumahdollisuuksia, kertoi Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras.
Tulevaisuuteen suuntautuminen kannattaa
Tulevaisuuteen aktiivisesti suuntautuvat yritykset ovat tutkimusten mukaan kannattavampia ja kasvavat muita nopeammin. Tulevaisuuden ennakointi ei ole tärkeää ainoastaan yrityksissä, vaan myös julkisella sektorilla. Muutos edellyttää molemmissa olemassa olevan osaamisen soveltamista ja kehittämistä uuteen, uusimuotoiseen työhön.
Vaikka tulevaisuustyöskentelyn tuloksena syntyneet skenaariot eivät toteutuisi, erilaisten tulevaisuuksien kuvittelu luo ajatuksille liikkumatilaa, mikä on edellytys muutosjoustavuudelle. Muutosjoustavuus antaa kykyä palautua vastoinkäymisistä ja kykyä löytää uusi suunta, kun toimintaympäristö muuttuu. Tämä pätee myös yksilötasolla.
– Jos toivoo muutosta ja kestävämpää maailmaa, niitä pitää haluta. Ja pitää tehdä työtä ja toimia niiden eteen. Muutos edellyttää yhteisen ymmärryksen rakentamista ja se edellyttää vuorovaikutusta ja kohtaamista. Tiedon lisäksi tarvitaan ymmärrys ja tulkinta, joka syntyy vuorovaikutuksessa yhteisenä näkemyksellisenä oivalluksena, kiteytti tilaisuudessa myös puhunut Trimmi Inspire Oy:n Päivi Myllykangas.
Pirkanmaan tulevaisuustyön valmiuksien kehittäminen jatkuu. 25.1. klo 8.30-11.30 matkailuyrityksiä johdatetaan tulevaisuustiedon lähteille ja tunnistamaan yrityksen kehitykselle tärkeä data. Tule mukaan: ennakoivapirkanmaa.fi
Ajatuksia tulevaisuustyöhön liittyen
TJANSSI-tilaisuudessa vaihdettiin ajatuksia tulevaisuustyöhön liittyen. Tässä muutamia esimerkkejä päivän pohdinnasta:
– Metso Outotecin Tampereen yksikön Kivenmurskausliiketoiminta-alueen näkökulmasta teemme tulevaisuustyötä jo mm. osana pitempiaikaista strategiaa, vuosittaista budjetointia sekä resurssointia. TJANSSI-hankkeen myötä on avautunut uusia mahdollisuuksia sekä työkaluja ottaa systemaattista tulevaisuustyötä osaksi myös päivittäistä työtä teknologiakehitykseen ja tuotehallintaan. Olen myös tutustunut useisiin toimijoihin, jotka pystyvät auttamaan tulevaisuustyön juurruttamisessa organisaatioon sekä elinkeinoelämän edustajiin, joiden kanssa voidaan vaihtaa käytännön kokemuksia aiheesta.
– Hämeenkyrössä tulevaisuutta arvioidaan ennen kaikkea liikenteellisen ympäristön muutoksen takia, mitä se vaikuttaa elinkeinoelämään, asumiseen, työssäkäyntiin ja ympäristöön. Luonnos uudeksi kuntastrategiaksi on pian yhteisen keskustelun kohteena.
– Tiedolla johtaminen on välttämätöntä yhteisen ymmärryksen rakentamisessa. Tieto ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan ymmärrys ja tulkinta, joka syntyy vuorovaikutuksessa yhteisenä näkemyksellisenä oivalluksena. Muutoksessa tiedolla vaikuttaminen on varsin tehotonta, jos tunnetasollakin vaikuttavaa yhteistä näkymää ei saada aikaiseksi.
– Tulevaisuus tehdään yhdessä ja meillä kaikilla on velvollisuus ajatella tulevaisuutta tehdessämme päätöksiä. Kyky ajatella tulevaisuutta laaja-alaisesti ja pitkällä aikavälillä on taito, jonka jokainen voi oppia. Sopivalla uteliaisuudella ympäristön muutoksista ja muutosten mahdollisuuksista pääsee hyvin alkuun.
– Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ja hyvinvointialueella tulevaisuustyötä tehdään strategiatyön yhteydessä. Tietoa hyödynnetään arjen operatiivisessa johtamisessa, ja sitä kannattaa hyödyntää myös tulevaisuuden tutkimiseen ja tekemiseen. Kun myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat mukana tulevaisuustyössä, piirtyy laajemman joukon kuvat ja tulkinnat tulevaisuudesta.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 13.12.2022
Maria Virtanen
maria.virtanen@yrittajat.fi