YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

3.5.2024 klo 13:49
Uutinen

Pohjois-Karjalasta pienpuujalostuksen edelläkävijä?

Sekä hiiltämisellä että viiluttamalla synnytettävät uudet puutuotteet ovat Pohjois-Karjalan metsäosaamisen uusia oivalluksia, joilla maakunnan pienpuuvaltaisista metsistä etsitään työtä ja toimeentuloa entistä useammalle.

Metsien hoitorästit voivat olla viisaasti toimien uuden ajan ratkaisu itäiselle Suomelle, näkee professori, metsävaikuttaja, tohtori Paavo Pelkonen metsämaakunnan tarvitseman suunnanmuutoksen. Isojen yritysten ja markkinoiden oheen tarvitaan pienten runkojen ja niistä valmistettujen puutuotteiden markkinaa, jossa jokainen saa oman osansa.

Pelkosen vetämässä kokeilevassa hankkeessa tieteen edustajien ja yrittäjien yhteinen tavoite oli kehittää ja löytää konkreettisia ratkaisuja. Hyvään aikaan osunut yhteistyö auttoi hiiltämiseen perustettua yritystä. Maailmallakaan ei ollut hiiltämiseen sopivaa laitetta, joten konepajayrittäjä, tuotekehittäjä puhtaan palamisen täysammattilainen Matti Pappinen suunnitteli Miikka Kotilaisen Hiil Oy:lle sen tarvitseman hiiltämistunnelin.

Pelkonen ennustaa, että yrityksestä on tulossa uuden ajan ekologisten tuotteiden suunnannäyttäjä. Joensuun torin Marttakahvila, metsähallituksen taukotupa Sallassa ja maakunnan messuosasto matkamessuilla ovat olleet hyviä näyteikkunoita.

Sekä hiiltäminen että viilujen käyttö ovat erityisesti japanilaisten suosiossa. Yhteistyö japanilaisten kanssa poiki viilutuskokeilun, joka sekin osoittautui onnistuneeksi. Käyttökohteita on runsaasti, tekijöille tilausta.

Puurakentamisen asiantuntija, arkkitehti Antero Turkki kehitti pienpuusta somekansalle pienrakentamiseen sopivia pienoishirsituotteita, joita toteutettiin malliksi Puuartisti Oy:ssä. Kun vielä liimoista onnistutaan kehittämään täysin ekologiset liimat, ollaan pitkällä.

Oppilaitoksille, konepajayrittäjille, pien- ja lähisahoille, tuotekehittäjille lähetetään terveisiä. Nyt on oikea aika tarttua toimeen. Tiedetään kyllä, että tasalaatuisen pienpuun hankinta metsästä ja tuotteeksi jalostaminen ei ole yksinkertaista. Siihen tarvitaan myös maakunnan pellepelottomia.

Kekseliäisyys, innovaatiot ja arkiviisaus ovat vielä vähän hyödynnetty voimavara biotalousstrategian jalkauttamisessa koko maakuntaan. Olisiko pienpuun hyödyntämisen arvoketjusta luotavissa brändi?

Arvoketjuinnovaatiot pienpuuta hyödyntävien pk-yritysten tuotekehityksen ajurina oli EduSilva ry:n hanke, jonka päärahoittajana oli Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. EduSilva on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on lisätä tietoa metsästä, ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä.

Panu Runko ja Yeasinur Rahman selvittivät maakunnan puuvaroja, ja Karthikeyan Natarajan korjuun kannattavuutta.

Lisää osoitteessa
www.edusilvaorg.wordpress.com

Teksti ja kuva: Katri Vuorjoki

Avaa pop-up -ikkuna