YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Pohjois-Savossa yrittäjiä valtuustoissa huomattavasti muuta maata enemmän
Yrittäjiä pääsi runsaasti valtuustoon sekä kunta- että aluevaaleissa: Pohjois-Savon kuntien valtuutetuista 27 prosenttia on yrittäjiä (koko maa 23%) ja aluevaltuutetuista yrittäjiä on 25 prosenttia (koko maa 16%). Kunnissa ja hyvinvointialueella eniten yrittäjävaltuutettuja on keskustalla.
– Iloitsemme, että pohjoissavolaiset ovat luottaneet yrittäjiin ja äänestäneet heitä jokaisessa kunnassa ja hyvinvointialueella. Yrittäjät ovat osaavia päättäjiä ja pystyvät rakentamaan elinvoimaa paikallisesti ja alueellisesti, Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren kommentoi.
Kunta ja aluevaaleissa 13.4. valtuustoihin valittiin yhteensä 150 yrittäjää Pohjois-Savossa.
Kuntavaaleissa yrittäjien osuus, 27 prosenttia, on sama kuin vuonna 2021 pidetyissä kuntavaaleissa. Aluevaaleissa yrittäjävaltuutettujen osuus nousi edellisistä aluevaaleista 20 prosentista 25 prosenttiin.
– Yrittäjien osuus on merkittävä. Kuntien roolin muututtua ja elinvoimapolitiikan tultua kunnan tehtävien kärkeen yhdessä muun muassa työllisyysasioiden kanssa on erittäin hyvä, että meillä on yrittäjiä kuntien valtuustoissa, toteaa Savon Yrittäjien asiakkuuspäällikkö ja kuntavastaava Mia Simpanen.
Kuntavaaleissa eniten yrittäjävaltuutettuja on keskustalla
Eniten yrittäjävaltuutettuja on keskustalla (67), toiseksi eniten kokoomuksella (23) ja kolmanneksi perussuomalaisilla (13).
– Meillä yrittäjävaltuutettuja on kaikissa puolueissa ja se on erittäin hyvä asia, kommentoi Aikio-Tallgren.
Liike Nytillä ja yhteislistoilla yrittäjien osuus suurin
Kun katsoo yrittäjien osuutta puolueiden valtuutetuista, nousee Liike Nyt ja erilaiset yhteislistat kärkeen. Yhteislistoilla yrittäjien osuus on 54 prosenttia ja Liike Nytillä 50 prosenttia.
Kolmanneksi suurin yrittäjäosuus on kokoomuksen valtuustoryhmissä (38 %), sitten perussuomalaisilla (36%) ja kristillisdemokraateilla (33%).
Yrittäjävaltuutettujen määrät puolueittain kuntavaaleissa
- Keskusta 67
- Kokoomus 23
- Perussuomalaiset 13
- KD 10
- Muut 7
- SDP 6
- Vihreät 4
- Vasemmistoliitto 2
- Liike Nyt 2
Yrittäjävaltuutettuja yhteensä 134.
Yrittäjien osuus puolueen valtuutetuista kuntavaaleissa (pyöristettynä lähimpään tasalukuun)
- Muut 54 %
- Liike Nyt 50 %
- Kokoomus 38 %
- Perussuomalaiset 36 %
- KD 33 %
- Keskusta 31 %
- Vihreät 22 %
- Vasemmistoliitto 7 %
- SDP 6 %
Keskustalla eniten yrittäjävaltuutettuja myös aluevaaleissa
Kaikkiaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen 69 aluevaltuutetusta 17 on yrittäjiä. Eniten yrittäjävaltuutettuja on keskustalla (7).
Yrittäjävaltuutettujen määrät puolueittain aluevaaleissa
- Keskusta 7
- Kokoomus 2
- Perussuomalaiset 2
- SDP 2
- KD 2
- Vasemmistoliitto 1
- Vihreät 1