YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

30.1.2025 klo 12:13
Uutinen

Puolet Lapin omistajanvaihdosta suunnittelevista miettii yrityksen myymistä ulkopuoliselle, mutta yli 90 % ei ole tehnyt viimeisen vuoden aikana asialle mitään 

Puolet Lapin omistajanvaihdosta suunnittelevista miettii yrityksen myymistä ulkopuoliselle, mutta kuitenkaan yli 90 % ei ole tehnyt viimeisen vuoden aikana asialle mitään, käy ilmi Suomen Yrittäjien syksyllä 2024 teettämästä valtakunnallisesta omistajanvaihdosbarometristä.  
– Asiaan voi vaikuttaa kiireinen arki, jossa ollaan tekemisissä vain jokapäiväisten asioiden kanssa. Myös ajatus lopettamisesta saattaa tuntua epämiellyttävältä aivan vastaavasti kuin monelle ajatus testamentinkin tekemisestä voi olla hieman pelottava, pohtii Lapin Yrittäjien omistajanvaihdoskoordinaattori Seppo Selmgren syitä omistajanvaihdosasioiden lykkäämiselle. Hänen mukaansa yrittäjien kannattaisi lähteä suunnittelemaan yrityksen omistajanvaihdosta positiivisen kautta.
 – Vaihdos on mahdollisuus realisoida elämäntyö, kunhan sen tekee ajoissa ja mahdollisimman hyvin, hän painottaa.

 Lähes puolet Lapin omistajanvaihdosta suunnittelevista pohtii yrityksen myymistä ulkopuoliselle. Lähde: Omistajanvaihdosbarometri 2024.

Huomattavaa on myös, että omistajanvaihdosbarometrin mukaan pk-yritysten yrityskaupat pääosin onnistuvat ja esimerkit toteutuneista ostoista ja myynneistä ovat rohkaisevia. Yritysten ostajat ja myyjät vaikuttavatkin olevan tutkimuksesta toiseen tyytyväisiä toteutuneeseen vaihdokseen ainakin pk-yritysvaltaisissa kaupoissa; barometrin mukaan esimerkiksi 76 % myyjistä piti viimeisintä yrityksen tai liiketoiminnan myyntiä onnistuneena tai erittäin onnistuneena.

Yli 90 % Lapin omistajanvaihdosta suunnittelevista ei ole tehnyt viimeisen vuoden aikana mitään omistusjärjestelyjä. Lähde: Omistajanvaihdosbarometri 2024.

Omistajanvaihdokset kunnille elintärkeitä

Lapissa toimii noin 9 000 yritystä, joista merkittävä osa on lähivuosina omistajanvaihdoksen edessä yrittäjien ikääntymisen vuoksi. Onnistuneet omistajanvaihdokset varmistavat näiden yritysten toiminnan jatkumisen, mikä on elintärkeää paikalliselle taloudelle ja työllisyydelle. Omistajanvaihdosten onnistuminen estää työpaikkojen menetyksiä ja ylläpitää alueen elinvoimaisuutta. Lisäksi Omistajanvaihdosbarometri osoittaa, että omistajanvaihdoksen tehneet yritykset ovat myös kasvaneet enemmän kuin muut yritykset. Kasvu ja omistajanvaihdokset liittyvät siis kiinteästi toisiinsa. Noin puolet omistajanvaihdoksia tehneistä yrittäjistä raportoi vähintään 10 prosentin liikevaihdon vuosikasvusta, kun muista yrittäjistä kasvusta kertoi noin kolmannes.

Omistajanvaihdosasiantuntijan kymmenen vinkkiä vaihdokseen

  1. Älä päästä yritystäsi alamäkeen. Myy yrityksesi silloin kun se toimii hyvin.
  2. Varaa riittävästi aikaa.  Kolmesta viiteen vuoteen on aivan normaali ajanjakso uuden omistajan löytämiseksi.
  3. Ostaja ostaa tulevaisuutta, ei menneisyyttä. Pyri tekemään pitkiä myyntisopimuksia ja ennustettavuutta liiketoimintaasi.
  4. Yritys voi olla merkittävä osa perheesi omaisuutta. Mieti miten varmistat, että kohtelet tasapuolisesti perhettäsi ja jälkeläisiäsi.
  5. Yrityksen arvon määrittää lähinnä sen tuottama tulos, ei liikevaihto tai omaisuus. Tutustu kirjanpitoon.
  6. Käytä asiantuntijaa. Pienemmän yrityskaupan lakipalvelut maksavat muutamia tuhansia. Välittäjillä voi olla jo valmiita ostajakontakteja.
  7. Jatkaja löytyy yleensä läheltä. Se voi olla työntekijäsi tai vaikka kilpaileva yritys kunnastasi. Mitä kauempaa haet, sitä kalliimpaa ja vaikeampaa se on.
  8. Kukaan ei voi ostaa yritystäsi, jos et kerro, että se on myytävänä.
  9. Varaudu tukemaan jatkajaa. Joskus tämä voi tarkoittaa esimerkiksi maksuajan antamista.
  10.  Ota yhteyttä omistajanvaihdoskoordinaattoriin tai kuntasi elinkeinopalveluihin. Lähtökohtia ja kanavia on paljon helpompi laittaa järjestykseen tukipalvelua tarjoavan tahon kanssa. Palvelu on maksutonta ja se koskee kaikkia lappilaisia yrittäjiä.

Lapin Yrittäjien Verkostoilla vaihdoksiin -hanke tarjoaa maksutonta omistajanvaihdosneuvontaa yhdessä kuntien kanssa esimerkiksi järjestämällä yhteisiä yritysinfoja kuntien ja paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa. Infon järjestämiseksi voit olla yhteydessä omistajanvaihdoskoordinaattoriin.

Ota yhteyttä

Seppo Selmgren

omistajanvaihdoskoordinaattori
Lapin Yrittäjät