YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Pyritkö USA:n markkinoille? Kustannustehokkain vetoapu on verkkokauppa
Pienet suomalaisyritykset Acon ja Vipukirves ovat saavuttaneet tukevaa jalansijaa Yhdysvalloissa verkon avulla.
Verkkokauppa on pk-yrityksille kustannustehokas keino kansainvälistyä ja saada näkyvyyttä Yhdysvalloissa, kertoo valtion vienninedistämisyhtiö Finpro tiedotteessaan.
– Meillä on tuoreita esimerkkejä siitä, että tuotteet ovat edenneet verkkokauppaa pitkin kivijalkamyyntiin, sanoo digitaaliseen kauppaan keskittyvän eCom Growth -kasvuohjelman johtaja Kari Pokkinen Finprosta.
Siikajoelta Amazoniin ja Walmartiin
Verkkokaupalla Yhdysvaltain markkinoille on mennyt muun muassa vapaa-ajan tuotteita valmistava suomalaisyritys Acon.
Kasvu Atlantin toisella puolella on vauhdikasta. Acon ennakoi Yhdysvaltojen nousevan liikevaihdolla mitattuna yrityksen tärkeimmäksi kohdemaaksi vuoteen 2018 mennessä. Aconin tuotteet on nostettu myös yhdysvaltalaisen vähittäiskauppajätti Walmartin verkkokauppaan.
Yritys käytti laukaisualustana verkkokauppa Amazonia, jonka kautta se kauppasi jääkiekon oheistuotteita. Amazonista yritys ohjasi jenkkishoppailijat johdonmukaisesti omille nettisivuilleen sillä tuloksella, että 70 prosenttia Yhdysvaltain myynnistä tapahtuu Aconin kautta.
Acon Finland Oy Ltd on Pohjois-Pohjanmaan Siikajoella kotipaikkaansa pitävä, liikevaihdoltaan 4,8 miljoonan euron yritys, joka työllistää 13 henkilöä.
Vipukirves iski lujaa Yhdysvaltoihin ja Meksikoon
Samanlaisia kokemuksia on myös kirvesvalmistaja Vipukirveellä.
Videopalvelu Youtuben välityksellä maailmalle levinnyt tallenne yrityksen kirvesinnovaatiosta poiki tuhansien tilausten jonon Vipukirveen verkkokauppaan keväällä 2014.
– Siitä lähtien Yhdysvalloista muodostui yrityksemme tärkein vientimaa. Myöhemmin julkaistu joukkorahoituskampanja kasvatti näkyvyyttämme entisestään Yhdysvalloissa, sanoo Vipukirveen toimitusjohtaja Hannu Karlsson.
Suomalaisyrityksen noste huomattiin aina meksikolaista työkaluvalmistaja Truperia myöten. Truperin kanssa aloitetun yhteistyön avulla suomalaiset vipukirveet löysivät tiensä yhdysvaltalaisrautakauppaketju Lowe’sin myymälöihin tämän vuoden alussa.
Vipukirves Heikki Oy:n mittaluokka liikevaihdollisesti on reilut 500 000 euroa.
Suomalaisyrityksiä verkkokaupan suurtapahtumassa Yhdysvalloissa
Yhdysvallat kiinnostaa yhä laajenevaa joukkoa suomalaisia verkkokauppayrityksiä.
Kuluvalla viikolla kaikkiaan 16 suomalaisyritystä vierailee Finpron eCom Growth -kasvuohjelman mukana verkkokaupan suurtapahtumassa IRCE:ssa Chicagossa Yhdysvalloissa.
Yrittäjäsanomat