Yritysmurtojen määrä kasvaa kesäisin
Vakuutusyhtiö Fenniasta kerrotaan, että kesäisin yritysmurroissa on havaittavissa pieni piikki. Syynä on se, että murtovarkaat hyödyntävät yritysten kesälomia. Kuva: Getty Images
8.7.2024 klo 07:09
Uutinen

Rakennustyömaiden varkaudet lisääntyvät kesäisin – Nämä työkalut houkuttelevat erityisen paljon

Yritys- ja automurtojen määrä lisääntyy kesän aikana.

Varsinais-Suomi on viimeisen vuoden aikana ollut murtovarkaiden suosiossa. Siellä liiketilamurtojen määrä on ollut kasvussa sekä viime vuonna että tämän vuoden alussa, joskaan ne eivät yllä vuoden 2020 tasolle.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan viime vuonna tehtiin yli 2 000 liiketilamurtoa. Murtojen määrä on vähentynyt viime vuosina, ja laskua on etenkin vuoden 2020 jälkeen. Alkuvuoden 2024 murtotilastot eivät juurikaan poikkea vuoden takaisista.

Vakuutusyhtiö Fenniasta kerrotaan, että kesäisin yritysmurroissa on havaittavissa pieni piikki. Syynä on se, että murtovarkaat hyödyntävät yritysten kesälomia.

Fennian asiantuntija Meeri Sarkkinen kertoo, että murron kohteiksi joutuvat kaikenlaiset yritykset. Erityisesti murtovarkaita kiinnostavat yritykset, joissa on helposti rahaksi muutettavaa materiaalia. Murtojen kohteiksi joutuvat tyypillisesti sellaiset tilat, jotka ovat huonosti suojautuneita ja sijaitsevat syrjäisemmällä alueella.

– Yrittäjälle tulee murrosta kaikenlaista harmia ja lisätyötä, kuten siivottavaa, selvitettävää ja korjattavaa. Myös toiminta voi hetkellisesti keskeytyä, jos murtovaras vie työskentelyyn tarvittavia välineitä, Sarkkinen kertoo.

Yrittäjän kannattaa Sarkkisen mukaan kiinnittää huomiota siihen, miten hän on varautunut murtojen varalle. Esimerkiksi valaistus ja liiketilan riittävä suojaus, kuten hälytysjärjestelmä, auttavat pitämään varkaita loitolla.

Tilastokeskuksen tietojen perusteella Uusimaa on selvä ykkönen liiketilamurtojen määrässä: osuus koko maan murroista on noin kolmasosa. Varsinais-Suomen osuus vaihtelee tyypillisesti noin 10–20 prosentin välillä.

Murtojen kohteiksi joutuvat tyypillisesti sellaiset tilat, jotka ovat huonosti suojautuneita ja sijaitsevat syrjäisemmällä alueella.

Automurtoja työmailla

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehdään keskimäärin yli 20 automurtoa päivittäin. Määrä on jonkin verran vähentynyt viime vuonna ja tämän vuoden alussa.

– Yrittäjien osalta pakettiautot ovat erityisen alttiita automurroille. Fennian tilastot osoittavat, että yrittäjiin ja yrityksiin kohdistuvat automurrot ovat viime vuosina lisääntyneet, ja pakettiautoihin murtaudutaan useammin kuin henkilöautoihin. Kuljetus- ja rakennusliikkeet ovat erityisen haavoittuvia näille rikoksille, Meeri Sarkkinen kertoo.

Sarkkisen mukaan myös rakennustyömaat ovat melko tyypillisiä varkaiden kohteita. Siellä varkaita houkuttelevat erityisesti rakennusmateriaalit, kuten kupari ja kaapelikelat. Myös paineilma- ja sähkötyökalut kiinnostavat, sillä niillä on jälleenmyyntiarvoa, mutta ne ovat tarpeeksi pieniä, jotta niiden vieminen on suhteellisen helppoa.

Selvästi yli puolet työmaavarkauksista tapahtuu Uudellamaalla, jossa on myös eniten rakennushankkeita ja työmaita.

– Varkaille houkuttelevimpia kohteita ovat syrjäiset työmaat, joissa on arvokkaita työkaluja. Vaikka menetetty omaisuus saataisiin takaisin tai korvattaisiin, työmaavarkaudet voivat viivästyttää töiden valmistumista, kun tarvittavia työvälineitä tai materiaaleja ei ole saatavilla silloin kun pitäisi, Sarkkinen muistuttaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus