Roolit vaihtuivat, kun poika otti vetovastuun äitinsä 40-vuotisesta yrityksestä – ”Se ei ollut helppoa, kun hammasklinikka on minun elämäntyöni”

Liisa Suntiolle yksityishammaslääkäriksi ryhtyminen oli selvää jo, kun hän valmistui Helsingin yliopiston hammaslääketieteellisestä tiedekunnasta vuonna 1983. 

– Jotenkin tiesin jo valmistuessani, että minusta tulee yrittäjä, eli yksityishammaslääkäri.

Kenties Liisan valintaan vaikutti se, että hänen isovanhempansa sekä äidin että isän puolelta olivat olleet yrittäjiä.

– Toisia heistä en ehtinyt koskaan nähdä, toiset sen sijaan olivat aika pitkään elämässäni. Heillä oli saha-alan yritys, joka on edelleen suvullamme. Yrittäjyys oli minulle aina niin lähellä ja sitä jotenkin ihannoitiin.

Lisäksi Liisa kertoo halunneensa aina päättää itse omasta ajankäytöstään ja työnsä toimenkuvasta.

– Ajattelin, että yksityishammaslääkärin työ olisi vapaampaa kuin olla kiinteässä virassa julkisella, Liisa sanoo.

Kun Liisa valmistui, Helsinkiin perustettiin paljon muutaman hammaslääkärin yhteisvastaanottoja. Liisakin perusti kolmen opiskelukaverinsa kanssa yksityisklinikan nimeltä Munkkiniemen hammaslääkärit. Eri elämäntilanteiden ja muiden muutosten myötä yritys oli lopulta kokonaan Liisan.

– Jossain vaiheessa alkoi syntyä hammaslääkäriketjuja ja ne alkoivat pommittaa, myisinkö vastaanottoni heille, Liisa kertoo.

Ketjujen toimintatavat eivät kuitenkaan miellyttäneet Liisaa.

– Siinä kohdassa poikani Antti onneksi ilmoitti pyrkivänsä hammaslääketieteelliseen. Se oli täysi yllätys minulle, sillä en ollut mitenkään häntä sinne tupannut.

Liisa päätti katsoa, mihin Antin tie opiskelujen jälkeen veisi, eikä myynyt yritystään.

Hiljaista sisäänajoa

Antti Suntio ei ollut haaveillut lapsuudessaan hammaslääkärin ammatista. Hän oli toki pyörähtänyt äitinsä vastaanotolla silloin tällöin, mutta klinikka ei ollut herättänyt ajatuksia suuntaan tai toiseen.

Antin opinnot etenivät lukion loppumetreille, kun hän havahtui miettimään, mitä tekisi seuraavaksi.

– Olin nähnyt, että äitiä ei ainakaan joka aamu niin hirveästi harmittanut lähteä töihin. Varmaan siitä sain virikkeen hakea hampaalle.

Antti haki Itä-Suomen yliopistoon Kuopioon hammaslääketieteelliseen tiedekuntaan kaksi kertaa ja pääsi sisään toisella yrittämällä. 

– Opiskelujen edetessä minulle alkoi valjeta vielä tarkemmin, millainen ammatti on kyseessä, ja mitä omia vahvuuksia pystyisin hyödyntämään siinä.

Antti valmistui hammaslääkäriksi vuonna 2017. Hän työskenteli osan kuukaudesta Kuopiossa Itä-Suomen yliopistossa kliinisenä opettajana, osan taas äitinsä yrityksessä vuokratuolilla. Vuoden 2022 keväällä hän osti klinikan Liisalta.

Antti sanoo, ettei ollut mitään tiettyä hetkeä, jona päätös sukupolvenvaihdoksesta olisi tehty. Idea oli ollut ilmoilla jo pari vuotta ennen varsinaisia kauppoja. 

– Olimme tehneet jo jonkin aikaa hiljaista sisäänajoa. Sitten ajateltiin, että nyt olisi hyvä hetki, Antti kertoo.

Nyt äidin ja pojan työroolit ovat kääntyneet klinikalla päinvastoin: Antti omistaa klinikan ja hoitaa paitsi kliinisiä, myös hallinnollisia töitä, Liisa puolestaan työskentelee poikansa klinikalla toiminimellä.

Molemmille oli tärkeää, että Antti pääsisi kunnolla sisään klinikan pyörittämiseen.

– Ei niin, että pudotetaan avaimet kynnyksellä, että jatka sinä tästä, vaan niin, että äiti pystyi tukemaan yrityksen johtamisessa ja hallinnollisissa töissä muutaman vuoden, Antti kuvailee.

Liisa suunnittelee jäävänsä eläkkeelle ensi kesänä.

– Sitten Antti saa jatkaa omalla tavallaan, toteuttaa omat suunnitelmansa. Onhan hän niitä jo nyt toteuttanut, mutta se ei ole ollut ihan helppoa, kun klinikka on ollut minun elämäntyöni, Liisa sanoo. 

Elämäntyö jatkuu

Myös Antti sanoo, että saman katon alla työskentelemisessä on ollut opettelemista.

– Se on tuottanut välillä haasteita, kun olemme paitsi kollegoja ja yrittäjiä, myös äiti ja poika. Tunnepuoli on mukana eri tavalla, kuin jos olisimme vain työkavereita, Antti miettii.

Silti molemmilla on sama päämäärä, yrityksen menestyminen. Molemmille on myös tärkeää, että yritys siirtyi äidiltä pojalle.

– Äidin elämäntyön jatkaminen on minulle tärkeä arvo, ja varmasti myös äidille on ollut arvokasta, että yritykselle löytyijatkaja vieläpä näin läheltä, Antti sanoo.

Hän arvioi, että Munkkiniemen hammaslääkäreiden potilaista jopa 90 prosenttia on vakituisia asiakkaita muutaman kilometrin säteeltä. Hän sanoo, että myös asiakkaille on ollut tärkeää, että firma jää tuttuihin käsiin ja säilyy puhtaasti yksityisenä.

Munkkiniemen hammaslääkärien tiloissa työskentelee 15 henkilöä. Heistä hammaslääkärit toimivat vuokrasuhteessa omassa yrityksessään tai toiminimellä, palkatut työntekijät taas ovat hammashoitajia ja suuhygienistejä.

Antti Suntio näkee, että yrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta.

– Olemme tehneet joitakin uudistuksia, esimerkiksi hankkineet digitaalisen hammashoidon laitteita ja nykyaikaistaneet asioita. Potilaita riittää, ja he ovat ottaneet sukupolvenvaihdoksen hyvin vastaan.

Kiinnostunein mielin

Liisa Suntio kertoo, että yksityishammaslääkärin työssä hänelle parasta on ollut tarkka, mutta toisaalta myös luova työ ja ihmisten kohtaaminen.

– Haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja luoda hyvinvointia oman työni kautta, edistää terveyttä. Olen myös yksityiskohtien ihminen.

Yrityksen pyörittämiseen liittyvät hallinnolliset tehtävät taas ovat tuoneet vaihtelua käytännön kliiniseen työhön hammaslääkärinä. 

– Yrittäjyys, työnantajuus ja vuokranantajuus ei ole mikään ihan pieni asia ja vuosikymmenteni aikana on ollut useita haasteita, kuten 90-luvun lama ja nyt viimeiseksi korona-epidemia.

– Nämä puolet työssäni ovat täydentäneet toisiaan ja antaneet toisilleen vastapainoa.

Työn vastapainona Liisa käy muun muassa vuosittain kävelemässä Espanjassa Santiago de Compostelan historiallisia pyhiinvaellusreittejä. Lisäksi oma mökkiprojekti Päijät-Hämeessä pitää hänet kiireisenä.

Hän ei tunne eläkkeelle jäämisestä varsinaista haikeutta.

– En ole haikein, vaan kiinnostunein mielin. Tykkään edelleen työstäni tosi paljon, ja olen melko hyvässä kunnossa, joten jaksan työskennellä. Päiviin ja elämään tulee kyllä aika iso aukko, kun vielä olen työskennellyt noin neljänä päivänä viikossa, Liisa sanoo.

Hän arvelee, että niin mökki, ystävät, harrastukset, mahdolliset matkat kuin yksi lapsenlapsikin täyttävät hänen päivänsä tehokkaasti.

– On se aikamoinen muutos, mutta on aika antaa Antille mahdollisuus tehdä vastaanotosta oma elämäntyönsä.