YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

5.1.2018 klo 11:42
Uutinen

Sijaisapua herätellään henkiin – Uupumus uhkaa yksinyrittäjiä, ja näyteikkunat tyhjenevät

Yrittäjien sijaispalvelu nostaa päätään. Lieksassa yrittäjä on lokakuusta lähtien voinut saada sijaisen hoitamaan putiikkia yhtenä päivänä viikossa.

Vajaa kymmenen vuotta sitten monella alueella oli ns. SIPA sijaispalvelutoimintaa yrittäjille. Toimintaa ei silloin saatu vakinaistettua.

Lieksan Kehitys Oy LieKen Apuja yksinyrittäjien jaksamiseen – kokeiluun lähti mukaan viisi paikallista kivijalkakauppaa. LieKe on palkannut heidän avukseen myyjän, eli paikallismurteella puotiskan. Puolen vuoden mittainen kokeilu käynnistettiin yrityksistä ja Lieksan Kaupunkikeskusyhdistykseltä tulleiden toiveiden pohjalta. Kokeiluun on saatu Te-toimiston palkkatuki.

Kaupunkikeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Taina Kiiskinen kertoo Lieksan kaupungin verkkouutisissa, että kaikki käynnistyi lehtijutusta, jossa puhuttiin Pielisentien tyhjenevistä näyteikkunoista. Yrittäjät alkoivat ottaa yhteyttä. Näiden keskustelujen pohjalta selvisi välitön avun tarve, ja se, että jos mitään ei tehdä, tyhjiä ikkunoita tulee kiihtyvällä vauhdilla lisää.

Sijainen tarjoaa yrittäjille yhden viikoittaisen hengähdyspäivän

Mukana kokeilussa on neljä erikoismyymälää ja yksi grillikioski. Nämä yritykset ovat yhtä lukuun ottamatta yksinyrittäjien hoitamia. Puotiska toimii yrityksissä myyjänä ja tarjoaa yrittäjille keskimäärin yhden hengähdyspäivän viikossa.

Toimintaan kuuluu, että mukana olevat yritykset hyödyntävät LieKen yritysneuvontaa ja saavat myös sitä kautta eväitä yritystoiminnan kehittämiseksi ja päivittämiseksi.

Tuuraajia tarvitaan etenkin pienillä paikkakunnilla

Yle uutiset kertoi eilen 4. tammikuuta suomussalmelaisesta yrittäjästä, jonka liiketoiminta keskittyy sijaistamaan yrittäjiä. Marjut Korhonen perusti marraskuussa sijaispalveluyrityksen ja hän tuuraa yrittäjiä tai yritysten työntekijöitä.

Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen kertoi Ylelle, että etenkin pienillä paikkakunnilla tuuraajille on tarvetta. Isommissa kaupungeissa on henkilöstövuokrausyrityksiä ja saattaa löytyä kiireapulaisia.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi

Avaa pop-up -ikkuna