Soutaja Jari Saarion vaatteet homehtuivat päälle: ”On erikoista, mihin kaikkeen ihminen tottuu”

– Olin pitkään halunnut tehdä jotain seikkailuhenkistä, valtamerisoutaja Jari Saario kertoo.

Idea soutaa Atlantin yli syntyi, kun hän luki aiheesta lehtijuttua. Se kuulosti heti omalta jutulta. Meri on ollut Saarion turvapaikka, toinen koti lapsesta saakka. Hän on tehnyt työuransa pelastussukeltajana.

– Olen aina ollut henkisesti tosi vahva ihminen. Tiesin myös, että pärjäisin veneen kanssa.

Lopullinen päätös tuli tehtyä vaimon kannustuksesta. Myös Saarion kaksi teini-ikäistä tytärtä hyväksyivät matkan. Ilman heidän tukeaan hän ei olisi lähtenyt.

Mutta idean toteuttamista varten Saario tarvitsi 200 000 euroa. Veneeseen meni puolet, satelliittipuhelimiin ja datan siirtoon 30 000 euroa. Loput kuluivat muun muassa logistiikkaan, säätietoihin ja varusteisiiin.

Saario ei omien sanojensa mukaan ymmärtänyt myymisestä mitään, mutta hänen piti hankkia sponsoreita.

– Alun perin tavoitteeni oli mennä Atlantin yli, mutta keksin meno-paluun, jotta saisin kumppaneita. Mutta sitten ne vasta ajattelivatkin, että nyt tulen ainakin hukkumaan sinne.

Kumppaneita ei alkuun löytynyt, joten Saarion haki pankkilainaa ja myi silloisen veneensä. Rahoituksen hankkimiseen ja projektin suunnitteluun kului kuusi vuotta. Saario lähti matkaan budjetti miinuksella, mutta hän luotti, että saisi velkansa vielä kuitattua. Hänellä on edelleen 40 000 euroa maksettavana.

Saarion koko reissun vaikein haaste oli veneen kuljetus lähtösatamaan Gran Canarialle. Kuljetus viivästyi lähes kahdella kuukaudella. Valtamerelle ei voi lähteä milloin vain. Ihanteellisinta se olisi ollut säiden puolesta joulukuun alussa, mutta Saario pääsi matkaan tammikuun lopussa.

“Kun pääsin maihin, en tuntenut mitään”

Kun airot osuivat Atlanttiin, Saarion jännitys purkautui. Kuuden vuoden valmistautuminen oli ohi, nyt matka alkaisi. Ensimmäinen viikko meni totutteluun, sen jälkeen päivät alkoivat toistaa itseään.

– Tuntui, että voisin olla siellä loppuelämäni, Saario kertoo.

Hän souti joka päivä 14–16 tuntia. Nukkui aina kun pystyi. Se oli vaikeaa, koska kajuutta, jossa makuupaikka sijaitsi, heilutti kuin huvipuistolaitteet. Kajuutta oli niin pieni ja ankea paikka, ettei Saario siellä kovin mielellään ollut. Menomatkalla hän sai nukuttua yhteensä vuorokaudessa noin kuusi tuntia. Loppuaika kului syömiseen ja somesisältöjen tekoon.

Saario yllättyi siitä, miten hankalaa kaikki oli. Hänen mukaansa viime vuonna sää oli kaikkein vaikeimmin ennustettavissa mittaushistorian aikana. Myrskyt olivat poikkeuksellisen kovia. Pisimmillään Saario souti kymmenen päivää lähes samassa kohtaa, sillä merenkäynti oli niin kovaa. Ei auttanut muu kuin jatkaa sitkeästi eteenpäin.

Atlantilla mielihalut ja tarpeet katosivat. Saario ei kaivannut enää mitään.

– Minulla ei tehnyt mieli ruokaa tai suihkua. Minua ei haitannut, vaikka olin todella likainen ja vaatteet homehtuivat päälle. En kaivannut edes tyynyä pääni alle. On todella erikoista, mihin ihminen pystyy tottumaan.

5 500 kilometrin matka Kanariansaarilta Antigualle kesti 65 päivää. Kun hän pääsi maihin, hän ei tuntenut mitään. Kun hän meni suihkuun, puki kuivat vaatteet päälle, hän ei tuntenut mitään. Hän kaipasi vain takaisin merelle.

– Mietin vain, miten saan rikki menneet sähköt korjattua, kuljetettua veneen lähtöpaikkaan ja takaisin kotiin.

“On vain pakko olla myönteisillä fiiliksillä”

Paluumatka Pohjois-Atlantin yli alkoi Kanadasta kohti Eurooppaa kesäkuussa. Se oli menomatkaan verrattuna paljon vaikeampi ja vaarallisempi.

Eteläreitillä aaltojen korkeus oli keskimäärin kolme metriä. Pohjois-Atlantilla ne saattoivat olla 13 metriä. Tuuli oli pahimmillaan 28 metriä sekunnissa. Ilma ja vesi olivat kuusiasteisia. Ympärillä oli sankka usva. Kaikki varusteet olivat koko ajan läpimärät.

Paluumatkan aluksi veneen autopilotit hajosivat. Vuorokauden Saario mietti, kääntyykö hän takaisin ja luovuttaa vai olisiko mahdollista jatkaa pelkällä naruohjauksella, joka on huomattavasti haastavampaa. Suurin osa ammattilaisista sanoi, ettei hän voisi enää jatkaa, mutta Saario päätti toisin.

Tapahtunutta oli turha jäädä murehtimaan, koska sille ei enää voinut mitään. Se, mikä tapahtui, tapahtui. Saario hyväksyi, päästi irti, upotti airot jälleen Atlantiin ja jatkoi soutuaan.

– On vain pakko katsoa koko ajan eteenpäin myönteisillä fiiliksillä. Niin huomaa, että selviytyy ihan mistä vain.

Maallikko voisi ajatella, että keskellä valtamerta itsensä tuntisi aika pieneksi, mutta ei Saario.

– Vaikka veneen alta kulki valtavia valaita, vastaan tuli jäävuoria tai tiesin, että lähin laiva on monen päivän päässä, en ajatellut sellaista, vaan olin läsnä siinä hetkessä. Kuuntelin merta ja yritin elää sen mukaan.

Vene meni Pohjois-Atlantin myrskyissä yhdeksän kertaa ympäri. Saario tiesi, että jos hän joutuu merihätään, kukaan ei tule pelastamaan häntä. Merenkäynnin vuoksi häntä olisi lähes mahdotonta löytää. Ollessaan ylösalaisin veneessä Saario vain totesi, että nyt tämä on yritettävä kääntää takaisin. Syke ei noussut. Mikään ei hermostuttanut häntä. Hän kohtasi haasteet hymyissä suin.

– Aivot ovat niin hölmöt, että ne eivät tiedä, minkä takia ihminen hymyilee. Jos irvistää, se vain pahentaa tilannetta. Siksi minä vain hymyilin. Että hah, hah, tällaisenkin haasteen sain. Tästä tulee hauska tarina jaettavaksi, Saario sanoo.

Matka Pohjois-Atlantin yli Kanadasta Skotlantiin kesti 72 päivää. Sen jälkeen hän souti vielä 10 päivää Kaledonian kanavan läpi. Lontoossa sökönä olleet sähköt jälleen korjattiin. Seuraavaksi edessä oli Pohjanmeri, joka on yksi maailman vaarallisimpia merialueita. Isotkin laivat ovat myrskyävällä meressä ongelmissa ja kontteja lentelee mereen. Jälleen ammattilaiset sanoivat Saariolle, ettei sinne ole näillä säillä mitään asiaa. Hän ei voisi selviytyä hengissä.

Mutta niin vain Saario lähti matkaan. Kovat myrskyt tekivät aalloista teräviä, virtaus oli voimakas ja vuoroveden vaihtelu suurta.

– Se meri on kova. Se oli ihan karmeaa. Keskityin vain siihen, että vene pysyy oikein päin.

Pohjanmerellä vene pyörähti ympäri neljä kertaa. Mutta lopulta hän pääsi soutamaan saksalaiseen satamakaupunkiin Cuxhaveniin asti, jonne seikkailu päättyi.

– Olen todella onnekas, että pääsin soutamaan Atlantin edestakaisin.

“Se oli elämäni pelottavin paikka”

Vaikeinta reissussa Saariolle oli ikävä perhettään kohtaan, mutta hän ei kokenut yksinäisyyttä. Kun meri myrskysi ja aallot näyttivät vuorelta, Saario mietti vain sitä, että hänen ympärillään on 150 000 ihmistä, jotka kannustavat ja tukevat häntä. Hänelle olikin tärkeää, että hän pystyi jakamaan matkaansa ihmisten kanssa. Soutaminen oli hänelle tiimityötä.

Menomatkalle hän lähti ylittämään itseään ja kokeilemaan rajojaan, paluumatkan hän teki faneilleen. Vaikeassa, epävakaassa maailmantilanteessa Saarion seikkailu oli monelle valopilkku. Suoritus, jota meidän maakrapujen on vaikea ymmärtää.

Saariolle palkitsevinta koko reissussa oli se, millaista palautetta hän on saanut.

– Kun kuulin, miten paljon matkani seuraaminen oli antanut ihmisille, se oli täysin soutamisen arvoista.

Moni sanoo Saarion olevan peloton ihminen. Mutta hän ei koe niin. Meri on tuttu, tuntematon häntä pelottaa, kuten vaikka tanssiminen Pernilla Böckermanin parina Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kokematon tanssija astui miljoonayleisön eteen jaksossa, jossa kilpailijat tanssivat läheistensä kanssa. Saario on Böckermanin sisäsoutuvalmentaja.

– Se oli elämäni pelottavin paikka. Koin varmaan kaikkia tunteita, joita joku voisi kokea Atlantilla. Jännitän tosi paljon esiintymisiä ja ihan puhekeikkojakin.

Pari vuotta sitten Saario perusti yrityksen soutuprojektin rahoituksen keräämistä varten. Hän sanoo olevansa yrittäjä pakosta. Tekeminen on miehelle helppoa, mutta kalenterin pyöritys, laskutus ja muu hallinnollinen homma tuntuu haasteelliselta.

– Kannattavaan liiketoimintaan ei riitä se, että on hyvä idea. Silmäni ovat avautuneet sille, miten kovaa touhua yrittäminen on ja mitä kaikkea se vaatii.

Tienestikään ei tule helpolla.

– Kun tekee satoja tunteja töitä ja alkaa sitten laskea menoja, veroja ja eläkemaksuja, alkaa miettiä, voisinko ansaita pelastuslaitoksella paremmin.

Mutta Saario on hiljattain irtisanoutunut palkkatyöstään, koska hänellä on jo seuraava reissu suunnitteilla. Venevalmistaja ehdotti sitä hänelle sanoen, että Saario on ainoa ihminen maailmassa, joka siihen voi kyetä.

Tarkoitus olisi lähteä matkaan ensi vuoden lopulla, jos Saario saa rahoituksen kasaan. Luvassa on 150 päivää kylmyyttä ja ankeutta putkeen. Kukapa muu sille reissulle lähtisi kuin Saario.

---

TEKSTI Inka Ikonen
KUVAT Johanna Erjonsalo