YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
![](https://www.yrittajat.fi/app/uploads/public/2025/02/Peik-Jantti-932x621.jpg)
Tapahtumatuotannon konkari Peik Jäntti Diilistä: ”Putoaminen ei harmita”
20 vuotta yrittäjänä toiminut Peik Jäntti kävi kokeilemassa siipiään Diilissä. Parasta hänen mielestään oli porukka, mutta uudelleen hän ei ohjelmaan hakisi.
Parikymmentä vuotta sitten Peik Jäntti ajautui yrittäjäksi huomatessaan, ettei Suomessa ollut tarjolla sellaisia tapahtumatuotannon palveluita, joita hän halusi tehdä. Hän päätti ”tuoda Euroopan festivaalit suomalaiseen klubiympäristöön”, eli yhdistää akrobatiaa, erikoisefektejä, dj-palveluita ja äänitekniikkaa. Dj-esiintymisiä hän tekee myös itse.
– Toki se on raskas ja kivinen tie, sillä asiakkaat saattavat pelästyä isoa hintalappua. Mutta moni on myös huomannut sen olevan hyvä hankinta. Nykyään ihmiset juovat alkoholia vähemmän, joten tilalle tarvitaan muuta viihdettä, Jäntti kertoo.
Vuosien varrella Jäntti ehti toimia yrittäjänä niin osakeyhtiöissä kuin toiminimelläkin. Korona-ajan rajoitukset olivat kuitenkin kova isku myös Jäntin silloiselle yritykselle, Justin Case Productions Oy:lle. Yksinyrittäjä koki, että tietoa tukihakemusten täyttämisestä oli vaikeasti saatavilla, eivätkä myönnetyt tuet lopulta riittäneet kannattelemaan yritystä koronapandemian yli. Lopulta Jäntti kärsi vuoden verran burn outista.
– Tällä hetkellä olen valitettavasti ajamassa JC Productionsia konkurssiin. Työskentelen nykyään Guru Entertaiment -yhtiössä, johon olen tuonut osaamiseni omasta yrityksestäni. Samoja palveluja on siis edelleen saatavilla, Jäntti kertoo.
Diilin viihteellisyys oli pettymys
Diiliin Jäntti päätyi kavereidensa suosituksesta. Ohjelmassa etsittiin Superterassin vetäjää, mikä sopi hyvin yhteen Jäntin oman osaamisen kanssa – hän kun on ehtinyt toimia myös Euroopan suurimman kattoterassin Periscopen tapahtumatuottajana ja vetäjänä viisi vuotta.
– Näin tamperelaisin lätkätermein sanottuna se oli syöttö lapaan. Kaikki kehottivat minua hakemaan ohjelmaan, mutta mietin pitkään, olisiko osallistuminen ammatillinen riski. Lopulta tulin siihen tulokseen, että enemmän harmittaa, jos en hae.
Jäntti toteaa useaan otteeseen, että parasta ohjelman kuvauksissa oli porukka. Joka aamu tervehdittiin ja halattiin kaikkia myös vastustajajoukkueesta.
– Petyin kuitenkin siihen, että ohjelman pääpaino oli enemmän draamassa ja viihteessä kuin oikeasti ammattitaitoisen henkilön etsimisessä. Se tuli aika nopeasti ilmi. Harmitti tajuta, ettei Suomessa ole sellaista ohjelmaa, jossa aidosti mitattaisiin ammatillista osaamista. Vähän epäilen, että Superterassin johtaja on vain nimellinen pesti, ja käytännössä yritykseen etsitään juoksupoikaa. Sellainen taas ei ole meikäläisen hommaa, Jäntti napauttaa.
Jäntin mukaan ohjelmassa vaadittiin kovaa heittäytymistä. Päivät saattoivat olla yli 12-tuntisia, ja oma elämä täytyi jättää käytännössä kokonaan syrjään. Jos matka jatkuu ohjelmassa loppuun saakka, rupeama kestää kaikkiaan 14 viikkoa.
– Ja kaikki tämä ilman palkkaa tai varmuutta tulevasta. Elin säästöillä ja tein viikonloppuisin esiintymiskeikkaa dj:nä. Tuntui myös, että kyseessä oli aikamoinen budjettikausi edellisiin kausiin verrattuina; aiemmin osallistujilla on ollut VIP-aitioita ja purjehdusta, nyt oli piknikkiä pihalla ja hotellimajoitus ilman aamiaista.
Jäntin tie tuli vastaan kauden kolmannessa jaksossa, mutta putoaminen ei häntä harmita. Vaikka Jäntti ei lähtisi uudelleen ohjelmaan sen viihteellisen luonteen takia, hän kehuu kuvauksissa tapaamiaan ihmisiä.
– Aivan upeaa porukkaa, joka ikinen. Onhan Diili eräänlainen verkostoitumistapahtuma, ja se oli ohjelman suurin rikkaus.
Yrittäjyys ei ole poissuljettu vaihtoehto
Tulevaisuudessa Jäntti näkee itsensä edelleen tuottajana. Hetki sitten hän julkaisi myös ensimmäisen oman kappaleensa Ratakanan. Dj-esiintymiset hän toivoo kuitenkin pystyvänsä jättämään ajan myötä pois.
– Se ala voi huonommin kuin koskaan ennen, hinnanpolkua esiintyy todella paljon. Töihin on mahdotonta kulkea bussilla, sillä aamuneljän aikaan ei välttämättä kulje enää julkisia. Tapahtumajärjestäjän tarjoama majoitus on mitä on – jos sitä ylipäätään edes tarjotaan. Alaa ei arvosteta ja se on myös meidän syytämme, kun emme ole vaatineet enempää. Moni dj tekee töitä yksinyrittäjänä ja toiminimellä, joten ei ole mitään liittoa, joka pitäisi meidän puoliamme, Jäntti lataa.
Vaikka Jäntti tekeekin nyt töitä Guru Entertaimentille, hän ei sulje yrittäjyyttäkään kokonaan pois. Yksinyrittäjäksi hän ei kuitenkaan enää lähtisi.
– Yrittäjyys on palava intohimoni, mutta yksin se on tosi raskasta. Etenkin silloin, kun vastaan tulee jokin suuri este, kuten korona. En enää lähtisi kylmiltään rakentamaan yritystä yksin, Jäntti toteaa.
– Paitsi ehkä, jos tulee tosi hyvä idea!
Jäntillä on selvä vastaus siihen, mikä hänen työssään on parasta: vapaus.
– Toisaalta vapaus on myös kirous, sillä olen aina tavoitettavissa. Kaikille se ei sovi, mutta itselläni tällainen työskentelytapa on kuitenkin toiminut.
Pitkästä tapahtumatuotantoalan urasta huolimatta Jäntti ei myöskään sulje pois muilla aloilla työskentelyä.
– Voisin kuvitella olevani muissakin töissä, olen esimerkiksi hyvä myyjä. Kaikki on mahdollista enkä pelkää työntekoa – mieluummin muuttunut kuin juuttunut.
Vinkkaa meille juttuaihe!
![](https://www.yrittajat.fi/app/uploads/public/2025/02/1694084064085-e1739520129198-80x80.jpg)
Johanna Rita I SanaMyy