Tatu meinasi juoda itsensä hengiltä – selvisi ja haluaa nyt auttaa myös muita selviytymään

Tatu Varpukarin syksyllä perustama yritys, Selvä Elämä Oy, kytkeytyy pitkälti hänen omiin kokemuksiinsa. Vielä nelisen vuotta sitten hän nimittäin kirjaimellisesti taisteli elämästään sairaalan teho-osastolla. Sinne hän oli päätynyt viimeisimmän puolen vuoden erittäin rajun juomaputken seurauksena. Tatun yrityksen päällimmäisenä tavoitteena on, että kukaan ei joutuisi yhtä pitkälle omassa juomakierteessään kuin hän.

Jos mietitään yhteiskunnallisia ongelmia Suomessa, on alkoholismi aivan omissa sfääreissään. Se nimittäin koskettaa tavalla tai toisella jokaista suomalaista. Meistä jokaisella on suvussa tai vähintäänkin työkaverina tai ystäväpiirissä joku, jolle alkoholista on tullut ongelma. Tästä huolimatta mielikuvissa alkoholisti on edelleen usein se veneen alla nukkuva puliukko tai -akka. Se sotkee pahasti kokonaiskuvaa, sillä kyseessä on korkeintaankin jäävuoren huippu. Varovaistenkin arvioiden mukaan Suomessa on peräti 300 000 työssä käyvää alkoholistia. Siis ulkoisesti ihan siistejä palkansaajia ja perheenisiä ja -äitejä. Tatu Varpukari tietää tämän hyvin, koska hän oli pitkään yksi heistä. Aloitetaan siis hänen tarinastaan.

Hyvä käsi

Jos olisit aikanaan ollut Tatun luokkakaveri, hän tuskin olisi ollut ensimmäinen veikkaukseesi siitä, kuka luokasta tulee tekemään elämässään pahimmat mokat. Päinvastoin, olisit hyvinkin saattanut olla jopa vähän kateellinen. Tatulta nimittäin tuntui luonnistuvan kaikki. Yli yhdeksän keskiarvolla läpi koko kouluputkensa purjehtinut Tatu oli siinä sivussa myös kilpaurheilija (tennis ja salibandy), ja olipa häntä siunattu myös sävelkorvalla. Niin, tietysti menestystarinaan kuului sekin, että armeijassa hänestä tehtiin reservin vänrikki, luonnollisesti sissikomppaniassa. Vastakkaisen sukupuolen parissakin hän tuntui olevan teini-iästä lähtien kovin suosittu.

Tatu myöntää itsekin, että hänelle osui elämän pelikortteja jaettaessa kyllä enemmän kuin kohtuullisen hyvä käsi. Maisteriksi Tampereen yliopistossa itsensä päntänneen miehen menestys jatkui myös työelämään siirryttäessä. Ei kestänyt aikaakaan, kun tuotepäälliköstä oli jo tehty jo johtaja. Samassa suhteessa kasvoivat myös vastuu, alaisten määrä sekä tietysti myös se liksa. Sitä moni ei tosin huomannut, että samalla kasvoivat myös Tatun rankan työn vastapainoksi tarvitsemat alkoholiannokset. Kaikki tämä kuitenkin tapahtui hyvin hissukseen ja taatusti varjossa. Niin hissukseen, ettei hän sitä alkuun itsekään huomannut.

Kirkkaammat salit ja koreammat juomat

Tatu ei kuulu siihen alkoholistien ryhmään, joille taikaliemi olisi kolahtanut kerrasta. Ehei.

– Olen ihan järjestelmällisesti kouluttanut itse itseni juopoksi. Vielä teini-iässä minä pikemminkin salaa kaatelin sitä lonkeroa vähän pois ja jotenkin varoin koko asiaa, Tatu kertoo.

Ja vaikka alkoholi oli sittemmin alkanutkin maistua, sen käyttö pysyi vielä pitkään hänelle juuri iloisena juhlajuomana. Opiskelijaelämässä vauhtiin päässyt juhliminen jatkui myös työelämässä. Siinä missä aikaisemmin oli ryypiskelty haalarit päällä keskikaljaa Tampereella, työelämä laajensi ottamismahdollisuudet ympäri maailmaa ja yhä kirkkaampiin saleihin. Ja ne juomatkin alkoivat olla sitä jalompaa sorttia. Mutta vaikka juhlia riittikin, juomisessa oli vielä aina mukana maltti. Saattoipa hän monesti olla vielä loppuillasta se porukan selvin.

Myös murheeseen voi ottaa

Tatu myöntää, että on tehnyt havaintonsa vasta jälkeenpäin, mutta näkee tänä päivänä jonkinlaisen käännekohdan tapahtuneen vuonna 2004. Silloin hänen perusterve ja liikunnallinen äitinsä sai vain 63-vuotiaana syöpädiagnoosin, joka oli sitä huonointa mahdollista laatua. Äiti menehtyi kohtalokkaaseen tautiin hyvin nopeasti.

– Se oli itselleni oikeastaan ensimmäinen isompi todellinen vastoinkäyminen. Äidin kuolema oli jotenkin liian heavy juttu käsiteltäväksi, ja nyttemmin olen sitä mieltä, että elämäni lähti siitä alkuluisuun. Tuolloin huomasin, että alkoholia saattoi käyttää ilonpidon lisäksi myös tunteiden turruttajana, hän kertoo. Tosin tästäkin oli vielä pitkä matka siihen, mitä tuleman piti.

Onneksi asialla ei ole vielä kiire

Amerikan lääkäriliiton käyttämän, ja hyvin yleisesti käytetyn määritelmän mukaan alkoholismi on krooninen ja hoitamattomana parantumaton kuolemaan johtava sairaus. Eräällä tavalla kyse on siis hyvin pitkäaikaisesta itsemurhan tekemisestä. Tällä tiellä myös Tatu oli. Hän muistelee, että ensimmäistä kertaa hän alkoi olla huolissaan alkoholinkäytöstään noin 2007 tai 2008.

– Tuolloin aloin aina hetkittäin ja toistuvasti ajatella, että asialle pitäisi ehkä tehdä jotain, tai edessä on isoja ongelmia, hän muistelee. Mutta nuo ajatukset oli siinä vaiheessa eloa vielä hyvinkin helppo lakaista maton alle. Vastaväittäjä oli vahvoilla.

– Vakuuttelin itselleni, että ihan vielä minun ei tarvitse tehdä mitään. Minähän olen urheilija, minulla on huippuvaimo, mahtava duuni, komea talo ja kaikki asiat reilassa. Että ei tässä ole vielä mikään kiire. Siis sellaista manjana-ajattelua, hän tuumaa.

Eikä Tatun ongelmaa kukaan ulkopuolinen vielä huomannutkaan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa näyttäytyi reipas ja atleettinen toimitusjohtaja.

Muutenkin hyvää satoi kuin taivaan mannaa, sillä noihin aikoihin selvisi, että perheeseen oli syntymässä esikoinen.

Vauhti kiihtyy

Alkoholismin taudinkuvaan lisätään usein myös sana etenevä. Sillä tarkoitetaan, että käytännössä kerran alkoholistiksi päätynyt on sitä loppuelämänsä. Ei auta, vaikka takana olisi kuukauden, vuoden tai vaikka vuosikymmenen raittius, hyvin nopeasti ollaan takana siinä pisteessä, mihin jäätiin. Sekin piti sataprosenttisesti paikkansa Tatun tapauksessa. Hänestä ei tullut ikinä kohtuukäyttäjää, vaikka hän sitä tosissaan monen monituista kertaa yritti.

Viimeistään viime vuosikymmenen alkupuolella hänen alkoholinkäyttönsä oli edennyt siihen pisteeseen, että selviä jaksoja seurasi aina juomaputki. Juomamäärien seuraamiseen olisi sitten vaadittukin jo hindujumalien käsimäärää, sillä alkoholistin toleranssi harjaantuu kovaa tahtia. Humalaan pääsemiseen vaadittiin jo sellaisia annosmääriä, että harjaantumattomalta kaverilta ne olisivat vieneet tajun lisäksi myös hengen.

Moni asia oli mallillaan

Vuosien 2010–2011 aikoihin myös muut alkoivat olla asiasta huolissaan. Siis siitäkin huolimatta, että ulkopuolisen silmin Tatun elämä näytti edelleen erittäin hyvältä. Moni asia olikin superhyvin.

– Olimme yhdessä entisen työpaikkani johtoryhmän kanssa perustaneet uuden firman, ja minusta oli tullut isä, hän muistelee.

Enemmän tai vähemmän suoria vinkkejä ja kehotuksia mahdollisesta hoitoon hakeutumisesta tuli sekä työkavereilta että vaimolta.

– Ehkäpä itselläni oli jo tuolloin jonkinlainen ymmärrys tai aavistus siitä, että yksin en tässä taistelussa pärjää. Toisaalta olin kuitenkin ärsyyntynyt, että muut koettivat puuttua minun elämääni, hän tuumaa. Tätä aikaa seurasikin eräänlainen on–off-vaihe, jossa ryyppykausien väliin mahtui edelleen myös niitä kuivia jaksoja.

Alkoholistin kangastus

Pisin raitis kausi kesti 10 kuukautta, tätä lyhyempiä oli useampikin. Se pisin tipaton pätkä oli luonnollisesti toivottu ja hyvä asia, mutta samaan aikaan myös melkoinen kangastus.

– Tällainen pitkä raitis pätkä kun antoi minulle selvän vakuuden siitä, että alkoholi ei määrännyt minua vaan minä määräsin alkoholia. Siis, että minä kyllä hallitsen tämän homman, hän myöntää ja lisää tämän olevan yksi alkoholismin tyypillisimmistä ja vaarallisimmista piirteistä.

– Minä, joka olin aina tottunut saavuttamaan kaiken todella haluamani, en suostunut myöntämään, että olisi asiaa, jolle minä en pärjäisi. Kymmenen kuukauden raittius siis todisti, että minä olin kuningas, ei alkoholi.

Raitistumisen halu ei voi lähteä kuin itsestä

Vuosikymmenen rullatessa eteenpäin mentiinkin sitten vain ja ainoastaan alamäkeä. Ensin lähti se ensimmäinen työpaikka, sitten toinen ja niin edelleen.

– Kun sain itseni, työn ja ihmissuhteet juuri jollain tavalla kuntoon, se sama kuvio toistui puolen vuoden tai vuoden päästä, Varpukari kuvailee.

Vaimo sai pysyvästi tarpeekseen vuonna 2013. Näin kävi, vaikka Tatu oli edelleen aina juomaputkien välissä tosissaan yrittänyt raitistumista. Ex-vaimolleen Tatu antaa 10 pistettä.

– Kukaan ei olisi voinut yrittää auttaa enempää.

Sen synkän havainnon Tatu teki jo tuolloin, että työterveydellä oli oikeasti riippuvuussairauksiin hyvin vähän annettavaa. Tatu kertoo koettaneensa myös esimerkiksi AA-ryhmiä, mutta nekään eivät tuolloin, kovasta halusta huolimatta kolahtaneet. Tosin nyttemmin Tatu tietää syynkin.

– Tein tuolloin kaiken enemmän tai vähemmän muiden mieliksi. En siis itseni vuoksi, joka on kuitenkin aina ehdoton syy raitistumiseen. Itse kävin hoidoissa osittain siksi, että saisin rauhan juoda lisää, hän kertoo.

Alkoholistikielellä hän ei ollut vielä saavuttanut omaa henkilökohtaista pohjaansa. Vielä oli mahdollista tippua aika monta kerrosta alaspäin.

Mahdoton ajatus

Tatun omien sanojen mukaan toimitusjohtajasta ja urheilijasta oli tullut ”… kuset housussa kossua litkivä ihmisraunio”. Tässä vaiheessa hänellä alkoi olla jo rutiinia putka- ja katkokäynteihin sekä selviämisasemalla vierailuihin. Melkein olisivat voineet kanta-asiakaskortin hänelle lahjoittaa. Ja vaikka ihmiskeho onkin hämmästyttävän sopeutumiskykyinen organismi, jossain silläkin rajat tulevat vastaan. Pian putkareissut nimittäin vaihtuivat sairaalareissuihin, joita oli niitäkin pian takana jo useampi.

– Aina niiden päätyttyä olin ajatellut, että tämän pahemmaksi asiat eivät voi mennä, mutta se osoittautui kerta toisensa jälkeen harhaluuloksi, hän myöntää.

Alkoholismi-taudin vakavuudesta kertoo aika paljon se, että ajatus alkoholin jättämisestä kokonaan pysyi edelleen Tatun omassa mielessä poissuljettuna. Alkoholista kun oli tullut se ainoa todellinen ja pysyvä rakas tässä muuten niin epäreiluksi ja ilkeäksi osoittautuneessa maailmassa. Hän oli päätynyt tilanteeseen, missä hän sekä eli juodakseen, että joi elääkseen. Alkoholismin tutkijat puhuvat tästä vaiheesta alkoholistin myöhäisvaiheena. Ja tähän vaiheeseen päätyneillä addikteilla tarina harvemmin saa iloista loppua.

Teho-osastolla tuli pohja vastaan

Tatun tapauksessa se pohja tuli vastaan alkuvuodesta 2018. Hän oli päätynyt Tampereen yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolla. Sen verran huonoon kuntoon Tatu oli onnistunut itsensä juomaan, että sairaalaan hänet joutuivat viemään hänen isänsä ja veljensä. Heille kerrottiin, että välttämättä Tatu ei tästä enää selviä.

Kaikkea tätä oli edeltänyt puolen vuoden juomaputki, jonka aikana hän ei ollut nähnyt yhtään selvää päivää, ei edes tuntia. Konjakki ja kossu olivat olleet käytännössä miehen ainoa ravinnonlähde. Tässä todellisessa loppusyöksyssä kun alkoholisti ei usein muista tai pysty syömään. Ei tähän finaaliputkeen mitään yksittäistä syytä löydy. Siis mitään yksittäistä laukaisevaa tekijää.

– Kyllä se varmasti oli vaan tämä sairaus. Minun alkoholiriippuvuuteni vaan oli saanut tässä vaiheessa aivan helvetilliset mitat.

Ennuste oli huono

Kaikkiaan Tatu pidettiin tuolloin sairaalassa noin 40 päivää. Lähtökunto oli huonompi kuin heikko.

– Maksa-arvoni olivat kuin ruumiilla. Lisäksi esimerkiksi kaliumia minulla ei ollut kehossani oikeastaan yhtään, joka jo sekin oli hengenvaarallista. Jälkeenpäin kuulin, että myös kaikki veriarvoni olivat hälyttävän huonot, hän kertoo. Kyseisen sairaalareissun alkuvaiheesta en muista juuri mitään. Ensimmäisen viikon olin täydessä deliriumissa, ja tästä ajasta muistikuvani pohjautuvat oikeastaan täysin isäni sekä parin kaverini kertomuksiin.

Maksa yllätti

Parin viikon sairaalassaolon jälkeen kuului vaihteeksi hyviäkin uutisia. Se maksa, jonka luultiin jo joutuneen kirroosiin, alkoi vasten kaikkia ennakko-odotuksia sittenkin palautumaan. Maksa muuten on kaikista sisäelimistä ainoa, jolla tämä kyky ylipäätään on.

– Maksan kunto heikkenee niin, että ensin tulee rasvamaksa, sitten tulehdus ja pahempi tulehdus ja lopulta sitten kirroosi, josta se ei siis enää palaudu. Minun maksani ei enää pitänyt palautua, mutta suureksi onnekseni se alkoi toipua, hän kertoo.

Viimeisinä osastopäivinään johtava ylilääkäri kävi ehdottomassa Tatulle diiliä.

– Se oli sellainen, että jos ongelmat jatkuvat, niin soittaisin suoraan hänelle. Vastalahjaksi hän kuitenkin pyysi minua testamenttaamaan maksani laboratoriolle. Se kun olisi tieteellisesti kiinnostava, Tatu muistelee ja nyt hymyssä suin.

Selviämisestä selviytymiseen

Se, että Tatu oli saatu takaisin elävien ihmisten kirjoihin, oli kuitenkin vasta alku. Kovin kummoista ponnistuspohjaa hänellä ei sairaalasta palatessa ollut. Ainoastaan vuokrakämppä oli edelleen tallella, siis se sama, jossa hän oli sen loppuhuipennuksensa toteuttanut. Uuden elämän rakentaminen oli aloitettava hitaasti. Oli pakko. Selviämisen jälkeen piti keskittyä selviytymiseen.

– Nukkua ja syödä kun jaksoi, niin siihen sai olla tyytyväinen. Fyysinen kuntoni oli sitä luokkaa, että jo sadan metrin kävely otti koville. Lisäksi olin edelleen kirkkaankeltainen koko äijä. Kun olen muutamia kuvia siltä ajalta nähnyt, niin kovin vaikea minun on itseäni niistä tunnistaa. Tai edes ihmiseksi, hän kertoo.

Kerran vielä

Ja vaikka takana oli niitä epäonnistuneita yrityksiä, päätti Tatu kokeilla vielä yhtä. Elokuussa 2019 hän aloitti vuoden kestävän, maksullisen Avominne-riippuvuushoidon. Se oli miehen mukaan käänteentekevä, joskin päätöstä edesauttoi se, että hän tiesi kuntonsa sallivan vain kaksi vaihtoehtoa: raitistuminen tai kuolema.

– Hoidossa annoin itselleni ensimmäisen kerran luvan myöntää, että alkoholismi on sairaus ja mä olen sairas, hän kertoo ja myöntää, että kontrolli oli tässä vaiheessa kadonnut jo kokonaan.

– Kun kävin läpi historiaani ja mietin, olisinko tehnyt tuon ja tuon typeryyden, tai valehdellut tuostakin ilman alkoholia, vastaus oli aina ei, hän kertoo. Isoin asia hoidossa oli, että sieltä Tatu löysi myös kaksi vertaista.

Kalliiksi tuli – eikä nyt puhuta euroista

Mitään kevyttä kauraa hoitoon kuuluva oman menneisyyden läpikäyminen ei ollut. Pakonomaisuus oli kuitenkin kadonnut. Tunnelin päässä oli sittenkin valo. Tatu myöntää, että alkoholin käyttö tuli hänelle kalliiksi, eikä hän nyt puhu edes rahasta. On Tatu joskus tehnyt summittaisen arvionsa oman juomisensa rahallisista kustannuksista, mutta paljon enemmän häntä kaduttaa se aineeton tuho, mitä hän juomisellaan sai aikaan.

– Minun alkoholismini oli niin totaalista, että liioittelematta totean, että menetin sen myötä ihan kaiken mitä olin saanut, niin perheen, terveyden kuin taloudenkin.

Hiljaa hyvä tulee

Päivä päivältä elämä ja asiat alkoivat kuitenkin muuttua parempaan päin. Hitaasti, mutta varmasti. Mikä tärkeintä, myös välit omiin kouluikäisiin poikiin saatiin elvytettyä. Juuri pojat olivat aikanaan olleet suurin yksittäinen tekijä siihen, että Tatu oli ylipäätään vielä elossa.

– Siinä viimeisellä putkella viivalla oli päätös siitä, haluanko edelleen elää vai kuolla pois. Poikani olivat ehdottomasti suurin yksittäinen tekijä siihen, mikä sai minut haluamaan elää. Heidän takiaan minä sinne sairaalaankin lopulta suostuin lähtemään. Itselläni ei siinä kohdassa ollut juurikaan enää väliä, hän kertoo.

Ottaen huomioon, kuinka pohjalla Tatu oli käynyt, paluuta työmaailmaan voidaan pitää nopeana. Tatu kotiutui sairaalasta kesän alkupuolella ja aloitti työnteon jo syyskuussa. Asiakaspalveluun keskittynyt työ tosin oli varsin kaukana niistä aiemmista johtajan tehtävistä, mutta tässä tilanteessa ehdottomasti parempi kuin ei mitään.

– Minun oli yksinkertaisesti pakko päästä tekemään jotain, ja toki myös rahallisesti se oli pakkorako, hän myöntää. Loppujen lopuksi työsuhde kesti noin vuoden.

Turhauttava työnhaku

Olon parantumisen myötä Tatu alkoi lähettää oman koulutuksensa ja kokemuksensa mukaisia työhakemuksia, mutta se osoittautui umpikujaksi kerta toisensa jälkeen. Hakemuksia hän rustasi yli 200.

– Suomi on kuitenkin aika pieni maa, ja hyvin tehokkaasti minun tekemiseni olivat kaikkien tiedossa. Kun on riittävän monta johtajanpestiä ryyppäämällä pilannut, niin kovin se tuntui vaikealta, etenkin kun tuolloin raittiuteni oli vielä kuitenkin aika tuore asia, hän tuumaa.

Tatu myöntää, että nykyään mahdollisuudet saattaisivat olla jo paremmatkin, mutta toisaalta hakemusten väsäämisen hän kertoo jättäneensä jo tovi sitten. Omat kovat kokemukset alkoholismista ja työnhakuun liittyvät vaikeudet olivat nimittäin pistäneet aivot töihin. Vanha toimelias-Tatu oli loistanut pidemmän aikaa poissaolollaan, mutta nyt se leijui paikalle juuri parahultaisesti. Tatu päätti nimittäin kääntää vastoinkäymisensä voitoksi.

Haastattelut poikivat palautetulvan

Jos Tatun tarina kuulostaa tutulta, olet todennäköisesti lukenut siitä aikaisemminkin. Pontta oman yritystoiminnan perustamiseen hän nimittäin sai aikanaan siitä, että antoi raitistumisensa jälkeen kolme ultra-avointa haastattelua asian tiimoilta. Toinen niistä julkaistiin Aamulehdessä ja toinen sitten Duunitori-työnhakupalvelun sivuilla. Kolmas oli viime kesänä Seura-lehdessä. Jutut olivat pitkiä, syväluotaavia ja taatusti kiinnostusta herättäviä. Yhteensä juttuja kun on luettu yli 2 miljoonaa kertaa. Palautetta tuli miehen mukaan valtavasti. – Tämä vahvisti sitä ennakkoajatustani, että alkoholismi koskettaa meistä hyvin montaa. Samalla näistä jutuista tullut palaute vahvisti mielessäni jo aiemmin syntynyttä ajatusta siitä, että ihmisten auttamisen voisi yhdistää järkevästi liiketoimintaan. Nämä molemmat ovat asioita, joissa tiesin olevani hyvä.

Tatun tarina jatkuu seuraavassa numerossa.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 1.2.2022