YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Tesla-akkuja korjaava yrittäjä huomasi Musk-ilmiön vaikutukset: ”Osa katsoo nyt muita merkkejä”
Sähköautoja huoltava Heikki Jaakkola kertoo, että akkuvikoja voi ilmetä varsin tuoreissakin autoissa.
Heikki Jaakkolasta tuli sähköautojen akkuhuoltoihin keskittyvä yrittäjä monen sattuman kautta. Hän ehti työskennellä älyvaatteisiin keskittyneen kankaanpääläisyrityksen osakkaana lähes 20 vuotta, kunnes yritys myytiin amerikkalaiselle ostajalle kymmenisen vuotta sitten. Jaakkola jäi yritykseen töihin, mutta lopulta amerikkalainen omistaja päätti sulkea Kankaanpään yksikön.
– Siinä kohtaa jäin työttömäksi. Olin saanut yrityksen myynnistä varallisuutta ja kun työt loppuivat, mietin useamman vuoden, mitä teen seuraavaksi, Jaakkola kertoo.
Korona-aikana paikallinen autopurkaamo pyysi Jaakkola auttamaan koronatukihakemuksen tekemisessä. Koronatuki myönnettiin projektiin, joka kiinnosti miestä niin paljon, että hän kysyi mahdollisuutta päästä purkaamoon töihin. Jaakkola päätyi vetämään sähköautojen kierrätykseen keskittynyttä hanketta.
– Projekti päättyi aikanaan, mutta siitä jäi kipinä sähköautoihin. Hommasin autopurkaamolta muutaman sähköauton akun tutkittavaksi. Samoihin aikoihin yksi henkilö otti yhteyttä Teslan akkuongelmasta. Päädyin korjaamaan vian.
Nyt Jaakkola pyörittää kolmen muun osakkaan kanssa vuonna 2022 perustettua Akkuauto Finland Oy:tä, joka keskittyy etenkin Teslojen akkujen huoltamiseen.
Isoja investointeja
Jaakkola on pitkälti itseoppinut, sillä hän on harrastanut sähköautojen korjailua omaksi ilokseen. Yritystoimintaa varten hän on käynyt vaadittavat turvallisuuskurssit, jotta työt sähköautojen korkeajänniteakkujen kanssa on mahdollista.
Tähän asti yritystoiminta on ollut Teslojen varassa, mutta lähiaikoina yritys aloittaa myös joidenkin muiden merkkien akkuhuollot. Se vaatii investointeja, sillä jokainen valmistaja vaatii omat työkalunsa ja tarvikkeet, jotta akkuhuolto on ylipäätään mahdollista.
– Lainsäädännön vaatimat asiat voi opiskella verrattain helposti itse. Peruskorjauksia pystyy tekemään yleistestereillä, jotka maksavat alle 1 000 euroa. Jos haluaa päästä käsiksi valmistajien omiin järjestelmiin, on hankittava merkkikohtaisia laitteita. Silloin puhutaan helposti kymmenistä tuhansista euroista. Se rajoittaa toimintaa myös siksi, että jokaisen uuden merkin haltuunotto vaatii paljon opettelua, Jaakkola kertoo. Hän kiittelee EU-lainsäädäntöä, joka on pakottanut autovalmistajat tarjoamaan materiaalia myös muille kuin merkkikorjaamoille.
”Teslojen tyyppiviat keskittyvät piirikortteihin.”
Heikki Jaakkola, yrittäjä
Teslan maine puhuttaa
Jaakkola on pitkään kiinnostunut Tesloista jopa niin, että hän on ostanut kolaroituja autoja ja korjannut niistä kulkupelejä itselleen.
– Sitä kautta päädyin opettelemaan Teslan maailmaa. Aikanaan olin pitkän linjan linjan volkkari- ja audiharrastaja, mutta kyseiset merkit ovat tulleet jälkijunassa mukaan sähköautomarkkinoille.

Jaakkolan osaomistamassa yrityksessä keskitytään pääsääntöisesti takuun ulkopuolella olevien Teslojen akkujen sisällä oleviin vikoihin. Merkittävä osa niistä on peräisin kosteuden aiheuttamista ongelmista.
– Akkujen sisälle päässyt kosteus aiheuttaa korroosiota. Teslojen tyyppiviat keskittyvät piirikortteihin ja akun sisäisiin liitoksiin. Auton akustossa on lähemmäs 20 erilaista piirilevyä, jotka hapettuessaan vikaantuvat. Jos kosteutta on paljon, eteen voi tulla kennon vaihtaminen.
Viime aikoina Teslan myynti on laskenut Euroopassa ja myös Suomessa. Syynä on Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin ristiriitainen maine.
– Muskin sooloilu puhuttaa harrastajien keskuudessa ja osa katsoo sen takia nyt muita merkkejä. Olemme yrityksen hallituksessakin keskustelleet siitä, millainen vaikutus tällä voi olla jatkossa. Osin tästä syystä olemme päättäneet ottaa huoltoon myös muita sähköautomerkkejä. Emme halua olla vain yhden merkin varassa, yrittäjä kertoo.
Autoalan Keskusliitto kertoi aikaisemmin tällä viikolla, että uusia Tesloja rekisteröitiin Suomessa tammikuussa 58, helmikuussa 122 kappaletta. Vuonna 2023 Tesla-rekisteröintejä oli yhteensä 6 000 eli useita satoja joka kuukausi.
”Ei tarvita kuin yksi vikaantunut kenno, jolloin järjestelmä pysäyttää auton.”
Heikki Jaakkola, yrittäjä
”Uudemmissakin autoissa ongelmia”
Akkuongelmat ovat mahdollisia ikänsä puolesta verrattain nuorissa autoissa, jotka ovat olleet esimerkiksi taksikäytössä.
– Meille on tullut kyselyitä pari vuotta vanhoista sähköautoista, joilla on ajettu lähemmäs 300 000 kilometriä. Kyseisten autojen akkuja on voitu ladata jatkuvasti täyteen pikalaturilla. Se kuormittaa akkuja, eivätkä ne välttämättä kestä sellaista.
Jaakkolan mukaan yhdenkin akkukennon vikaantuminen voi jättää sähköauton tielle.
– Kennoja voi olla akustossa satoja tai jopa tuhansia. Ei tarvita kuin yksi vikaantunut kenno, jolloin järjestelmä pysäyttää auton.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi